Pahan päivän varalle on hyvä olla rahaa säästössä. Kovinkaan moni ei kuitenkaan tiedä, milloin on sellainen paha päivä, että rahaa voi ottaa käyttöön. Ja usein käy niin, että kuolema puuttuu karmealla tavalla peliin kesken säästökauden ja korjaa saaliinsa säälimättä ja vähääkään piittaamatta pankkitilin saldosta tai osakesalkun paksuudesta. Hyvin harvoin sattuvat kohdakkain pahat päivät, varojen hyötykäyttö saati hauskuuteen hussuttaminen ja kalvakkaan kuoleman säälimätön saapuminen. Rahat jäävät useimmiten oman onnensa nojaan perään huutelematta. Ja vielä useammin kilisevät vaivalla säästetyt killingit pahaa pelkäämättömien perillisten riemukkaisiin remontteihin, autohankintoihin, tonttikauppoihin ja etelänmatkoihin.
Kaikkensa koittaen säästi muuan mies rahaa pahan päivän varalle. Elettiin oikein hyviä päiviä, leppoisia vuosia, kunnes kilisi puhelin ja vanhainkodin hoitajatar ilmoitti vakavalla äänellä anopin nukahtaneen rauhallisesti ikiuneen niin kuin vanhukset tapaavat hoitajien kertomusten mukaan useimmiten kuolla. Mies ajatteli aivan ensimmäiseksi hautajaisten hintaa, toiseksi hänen mieleensä tulivat omat säästöt, joita oli niin surkean vähän. Ei ollut vielä se paha päivä, vaikka anopin kuolemasta joku saattaisi niin päätellä.
Vävyn toivomuksesta anoppi pakattiin mahdollisimman edulliseen arkkuun jo vanhainkodilla, vaatimattomalla nailonkankaalla vuorattuun lautakirstuun, jonka seinämät olisivat ohuuttaan notkuneet, ellei anoppi olisi kuolemaansa odottavina vuosina laihtunut ja kuihtunut kuivaksi ja hauraan kevyeksi kuin kukkakimppu. Mutta olipa vielä kaukaa kierrettävä hyvin suuri rahanreikä, hautaustoimisto. Pankkitili kutistuisi melkoisesti, jos hautausurakoitsija ajaisi kalliin ja pitkän, mustan ruumisautonsa vanhainkodin pihaan ja autonkeulan siniristilippu puolitangossa ajaisi kymmeniä kilometrejä kallista bensiiniä ilmoille poltellen haustausmaan ruumishuoneelle. Vähempikin riittäisi, sillä olihan anoppikin ollut eläissään hyvin vaatimaton ja vähään tyytyväinen ihminen.
Kaarsi vanhainkodin koivukujalta pihamaalle oranssinkeltainen Saab kärry perässään. Perävaunun nurkkien galvanoitujen putkien päihin oli työnnetty kuusenoksat, jotka tuulessa somasti taipuivat ja kertoivat synkän värisinä surusta ja kaipauksesta. Kun kärrymiehen asia oli selvitetty henkilökunnalle, kantoivat hämmentyneet talonmies ja hänen apupoikansa sekä pahaa päivää edelleen odottanut vävymies veljensä kanssa anopin alennusarkussaan peräkärryyn. Kun arkku oli kiinnitetty liinoilla kärryyn, lähti auto hitaasti taas kohti koivukujaa. Vanhainkodin portailla istuivat talonmies ja hänen apupoikansa mitään sanomatta ja katsoivat loittonevaa autoa. Peräkärryssä makasi anoppi ja arkun tupsut pyörivät vimmaisesti ilmavirrassa kuin vireiden ratsuhevosten hännät. Miehet lukivat auton perälaudasta tekstin: "Majava - se on aisasta kii."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti