Pieni poika oli säästänyt rahaa pahvilaatikkoonsa jo pitkän aikaa, kuukausia. Laatikon pohjalle oli vähitellen kertynyt pennejä, viisipennisiä, markkojakin. Oli joulu tulossa ja omalla rahalla hankittu joululahja kangasteli lapsen mielessä. Äidille hän oli ajatellut sen ostaa, ei kenellekään muulle.
Osuuskaupan hyllyssä komeili sotakirveen muotoinen lämpömittari ja se oli pojan mielestä komeinta, mitä hän koskaan oli nähnyt. Pronssinvärinen varsi näytti vahvalta ja kaareva, leveä terä taipui komeasti. Varteen oli kiinnitetty valkoinen lämpömittari mustin numeroin, ja kirkkaassa lasiputkessa punainen neste kohosi nopeasti, kun mittarin alaosan pallukkaa puhalsi ja laski taas, kun mittaria vähän aikaa katseli kauempaa.
Tuli joulu ja lahjojen aika. Poikaa jännitti kovin, mitä äiti sanoisi lahjasta. Kun kaikki muut lahjat oli jaettu, haki poika piilostaan lahjoista parhaimman, kirvesmittarin äidilleen. Äiti avasi paketin ja ihasteli lahjaa kovin.
- Se maksoi seitsemän markkaa ja ostin sen omilla rahoilla. Saanko minä rahat sinulta takaisin?
Äiti tiesi lapsen hyvin säästäväiseksi ja ilo takaisinmaksusta oli molemminpuolinen. Nyt kuusikymmentä vuotta myöhemmin tuo lahjamittari roikkuu äidin seinällä vieläkin. Olen sitä itsekin aina ihaillut ja nyt tarinan kuultuani ihailen sitä vieläkin enemmän. Äidit rakastavat kirveitä, omalla rahalla ostettuja ja takaisin maksettuja. Se on aivan varma.
JK. Tuohon aikaan elettiin vielä vanhan markan aikaa eli ennen eurouudistusta oli Suomessa pennejä ja markkoja, sitä ennen taas markkoja. Yksi markka vastasi yhtä penniä. Kirvesmittarin hintalapussa lienee siis lukenut 700 mk.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti