Kevät lauloi lintusina puissa ja pensaissa, visersi, sirkutti, vihelsi, vaakkui, raakkui ja huhuili. Kevät kuulosti Henkka Maukan mielestä linnunlaululta ja joskus myös kumisaappaan litsauksilta ja lotsauksilta, joskus molskauksilta. Mutta uudessa keväässä oli jotakin aivan erityistä. Kevät kuulosti myös moottoripyörän moottorin jyrinältä ja sivuvaunun kolinalta.
Lunta ei enää ollut maassa pälveäkään. Henkka Maukka muisteli vinon talon takana kävellessään, kuinka hän oli lähtenyt jouluaattona lentoretkelle joulupukin lahjareessä. Ei näkynyt enää jälkeäkään joulusta. Metsän reunaan katsellessaan hän näki siellä pienen kuusen kököttävän ja muisti, miten jänis oli loikkinut sen takaa pellon yli iloiset tonttuset selässään kuin pienen pienet lännenmiehet.
- Onko siellä ketään, Henkka Maukka huusi, mutta kukaan ei vastannut.
Juuri kun talitiainen lopetti laulunsa ti ti tyy, kuuli Henkka Maukka moottorin paukkeen ja sivuvaunun kitisevän kolinan. Siniharmaa savu nousi pajunkissapensaiden takaa ja kaksi kirjavaa kypärää keikkui latvusten yllä. Merirosvon näköinen mies istui moottoripyörän päällä kädet visusti kiinni ohjaustangossa ja katse lujasti tiessä. Mutta heti, kun hän huomasi Henkka Maukan vinon talon veikeällä pihamaalla, hän nosti kypäränsä visiirin ylös, heilautti kättään korkealle ja huusi isolla äänellä.
- Soromnoo, vinon talon potra poika. Kevät se on tullut tännekin oikomaan nurkkia ja vienyt mennessään talven lumet niin kuin muualtakin.
- Soromnoo, vastasi Henkka Maukka ja oli hyvin iloinen nähdessään takapenkillä pomppivan Juulian. Siitä hän tiesi, että sivuvaunussa istuisi Jadelmiina.
Äiti ja isä tulivat pihalle vieraita vastaan. Moottoripyörän takarenkaasta jäi ruudukas kuvio kosteaan hiekkaan ja pienet painanteet täyttyivät vedellä. Niistä tuli kuin uima-altaita monille ötököille, jotka kipittivät tai ryömivät tai hyppelehtivät tai lensivät tai pörräsivät. Merirosvon näköisellä miehellä oli uima-altaantekokone, ajatteli Henkka Maukka Makkaranpaistaja, mutta unohti asian aivan heti, kun sivuvaunusta nousi ylös Jadelmiina.
- Minulla on uusi kypärä, sanoi Jadelmiina.
- Joulupukki toi sen.
Henkka Maukka katsoi kypärää veikeän näköisenä kuin olisi nähnyt sen ennenkin.
- Sekös se olikin. Tuon muotoisen paketin näin jouluaattona joulupukin lahjareessä, kun sillä lensin pitkin taivaankantta.
- Höpsöttelet, sanoi Jadelmiina.
- Isä oli sen ostanut ja laittanut pakettiin, jonka pukki sitten nosti eteisestä sisälle. Ei se missään porokyydissä tullut. Etkä sinä osaa poron kanssa lentää.
- Osaanpas, jatkoi Henkka Maukka ja hoputti Juuliaa ja Jadelmiinaa lähtemään metsämajalle. Sinne oli muuttanut aivan uusia asukkaita.
- Ketä muka, kysyi Jadelmiina, mutta Henkka Maukka ei paljastanut salaisuutta.
- Sittenpähän näet.
(Jatkuu huomenna)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti