Isä suoristeli ja kipristeli vielä saunapolulla kylmettyneitä varpaitaan, kun pihalta kuului suuri suhahdus ja kellon kilahdus ja reen jalaksen kirahdus. Äiti, isä ja Henkka Maukka juoksivat nopeasti ikkunaan, jotta olisivat nähneet maailman ihmeellisimmän asian: joulupukki lensi porollaan vinon talon veikeälle pihamaalle. Mutta kun he ehtivät ikkunaan, eivät he nähneet enää mitään muuta kuin kynttilöiden valaiseman jouluaattoisen pihamaan ja vähän hattaraista höyryä, joka leijaili hempeästi kuin paksuhöytyväinen lumihiutale tyynessä pakkassäässä. Pian kuului ulko-ovelta kolahdus, kuului toinen ja kolmaskin. Plimplom. Ovikello soi.
Eipä ollut montakaan kertaa Henkka Maukan elämässä ollut vinon talon viettävällä lattialla niin monta jalkaa yhtä aikaa ilmassa kuin noina jouluaaton jännittävinä hetkinä, kun joulupukki oli tulossa kylään. Äiti juoksi keittiöön tarkistamaan, ettei joulupuuro palaisi pohjaan ja isä hyppi yhdellä jalalla ja veti toiseen villasukkaa ja Henkka Maukka juoksi aivan muuten vaan jalat jännityksestä vilkkaina. Semmoista oli jouluaattona eikä sitä hevin muuksi voinut muuttaa. Joulupukki oli jännittävä asia, jännittävämpi kuin kuumailmapallo tai metsämaja tai...ei nyt sentään. Jadelmiinaa ei sopinut verrata joulupukkiin.
Kovin hitaasti eteni joulupukin matka ulko-ovelta tuvan lattialle, mutta niin vain viimein hän laski lahjasäkkinsä lattialle ja katsahti ympärilleen.
- Ihan minun päätäni huimaa, kun näin vinon talon lattialla seisoskelen, sanoi joulupukki.
- Pukin pitää käydä istumaan, vastasi Henkka Maukka.
- Vanhat istuvat meillä aina, kun niillä alkaa päässä viirata.
Joulupukkia nauratti Henkka Maukan huomaavaisuus. Hyvin mielellään hän istuutuikin isän keskelle lattiaa nostamaan nojatuoliin, pukin kunniapaikalle. Samassa tuolissa hän oli istunut niin monena jouluna kuin Henkka Maukka vain saattoi muistaa. Mutta heti, kun joulupukki oli istahtanut nojatuoliin, alkoi kuulua kumea ääni.
- Karrrrr - hu, karrrrr - hu, karrrrr - hu...
Kuorsaus kumisutti vinon talon seiniä ja lattiaa niin kovasti, että monet ympäripyöreät esineet alkoivat täristä ja vyöryä ulko-ovea kohti, lasit helisivät kaapissa, verhot värisivät, kattolamppu heilui. Joulupukki oli nukahtanut sikeään uneen eikä häntä herättänyt lasien kilinä eikä seinien tärinä.
- Karrrrr - hu, karrrrr - hu...
Varovasti käveli Henkka Maukka aivan joulupukin viereen ja nykäisi tätä hihasta. Vain hetkeksi hiljeni karrrrrr - hu, mutta pian joulupukki alkoi puhua unissaan. Hänen kasvoilleen nousi hassunnäköinen virnistys ja parta täristeli hieman.
- Tuletko sinä kutomaan vällyt, jos minä hankin villat? Tuletkos leipomaan kakkuset ja leipäset, jos minä kylvän pellot ja korjaan viljat?
Kovasti alkoi äitiä naurattaa, sillä hän ymmärsi heti, mistä joulupukki uneksi.
- Joulupukki näkee unta nuoruudestaan. Hän on kosimassa joulupukin muoria, minä tiedän sen.
Äiti muisti puurokattilan ja juoksi sitä hämmentämään. Isä taas oli laittanut toiseen jalkaansa väärän sukan ja huomannut toisessakin jalassa olevan aivan eriparisen töppösen. Sillä aikaa, kun joulupukki kuorsasi nojatuolissa ja äiti hämmensi puurokattilaa ja isä etsi parillisia sukkia, vilahti Henkka Maukka nopeasti ulos ja kiirehti saunapolkua pitkin talon toiselle puolelle. Eikä hän olisi koskaan uskonut näkemäänsä saati kuulemaansa pitänyt totena, jos ei sitä olisi omin, kirkkain silmin nähnyt ja joulusaunassa hyvin puhtaiksi pestyin korvin kuullut.
Rauhallisena seisoi poro valtavan suuren reen edessä. Se oli laskenut päänsä hyvin alas ja kuunteli tarkkaavaisesti. Joulupukki oli nostanut reestä aikamoisen kasan jäkälää porolle matkaevääksi ja jäkäläkasan päällä huojui kyy kuin musta oksa tuulessa.
- Ka, ka, ka, kaukana ko, ko, ko kotoa ollaan, sanoi kankea kyy.
Kyy oli herännyt sikeästä unestaan poron pyyhällettyä sen pesäkolon yli salamaakin nopeammin. Vaikka käärmeen olo olikin kesäisin varsin vetreä, talvella pitkulainen vartalo muuttui jäykäksi kuin kuivunut oksa. Silloin oli paras pysytellä kolosessaan ja nukkua kylmimmät talvikuukaudet kaikessa rauhassa kesää odottamassa. Mutta joskus uni kaikkosi sikiunisimmaltakin ja yllättävä ääni saattoi herättää kankeimmankin käärmeen talviuniltaan.
Suurisarvinen poro myönsi, että kauempanakin kotoa oli sinä iltana oltu. Maailman äärissä oli viiletetty reki täpösen täynnä lahjoja.
- Si, si, sinä pyyh, pyyh, pyyhkäisit taivaan yli ku, ku, kuin ra, ra, raketti vain.
Reen edessä seisova poro myönsi, ettei sopinut vitkastella, kun maailma oli sentään aika laaja yhdessä illassa kierrettäväksi.
_
- Missä ollaan, kysyi horroksestaan heräilevä Sallu Siili, kun pilvet vilistivät sen silmien ohi. Myös siilit viihtyivät talvella paremmin omissa pesäkoloissaan kuin taivasalla, koska nekin olivat hyvin viluisia ja unisia otuksia. Jouluaaton valot ja hilpeä vilske olivat kuitenkin saaneet sen unenpöpperöisen pään uteliaaksi ja jäykin jaloin se oli lyllertänyt vinon talon pihamaalle moista menoa ja suihketta ihmettelemään.
- Hiiiohoiiii, taivaalla ollaan, huusi jänis ja sen pitkät korvat heiluivat tuulessa kuin sukat pyykkinarulla.
- Ja maailmaa kierretään, jatkoi jänis ja sen takakäpälät taputtivat lahjareen pohjaa ja taivaan täytti kumea rummutus kuin ukkonen olisi jyrissyt keskellä talvea.
Kirkas välähdys valaisi vinon talon takapihan, kun poro pinkaisi vinhasti kiitäen taivaanlaelle. Lahjapakettien joukossa huojui pakkasesta kankea kyy, unestaan heräilevä Sallu Siili, iloinen talvijänis takakäpälillään rummuttaen ja maailman paras makkaranpaistaja, Henkka Maukka.
Kaupunkien valot muodostivat valoläiskiä mustaan maisemaan, ja maanteillä kulkevien autojen lampuista kasvoi mutkittelevia lohikäärmeitä, jotka luikertelivat mikä minnekin päin. Joulupukin poron vauhti oli niin huima, ettei Henkka Maukka uskaltanut kunnolla katsoa reen laidan yli. Mutta hän katsoi kumminkin. Kaukana horisontissa näkyi maapallon toisen puolen aamunkajastus. Siellä joulupukki oli jo aikaa sitten käynyt, ja siellä ihmiset heräilivät jo joulupäivään. Vastakkaisella puolella yö teki tuloaan ja maailma oli kuin kynttilämeri. Ihmiset ottivat joulun vastaan kirkkain valoin ja kynttilöin, ja kautta maailman näkyi kirkkaita saarekkeita kuin olisi katsonut hyvin kirkkaalla ilmalla tähtitaivaalle. Linnunrata alla ja tähtitaivas yllä, tähtitaivas alla ja linnunrata yllä - uskomaton oli aattoyö.
Matka katkesi äkisti. Poro nousi takajaloilleen ja jarrutti ja kipinät lensivät reenjalaksista pitkin taivasta ja kaareva tulivana kiemurteli kuin revontulet olisivat loimunneet oranssisina.
- Joulupukki, muisti poro ja kääntyi nopeasti takaisin kohti vinon talon veikeää pihamaata, jossa ympäripyöreät esineet lojuivat piilossa lumen alla ja olivat kuin niitä ei olisi olemassakaan.
- Nyt on mentävä tuplavauhtia, se sanoi ja silloin muuttui taivas aivan värittömäksi. Vauhti oli niin kova, ettei värejä enää erottanut, ei mustaa eikä valkoista, ei punaista eikä sinistä, ei keltaista eikä vihreää, ei oranssia eikä violettia. Henkka Maukka oli aivan ihmeissään, kun kyy ei ollut minkään värinen ja Sallu Siili muuttui... niin. Ei minkään väriseksi. Jäniksen lumivalkoinen turkki ei ollut valkoinen eikä ruskea, ei musta eikä harmaa. Se ei ollut minkään värinen.
- Minäkin olen aivan väritön, huusi Henkka Maukka.
- Karrrrrr - hu, karrrrr - hu, kuului sisältä, kun Henkka Maukka avasi tuvan oven. Äiti hämmensi puurokattilaa ja isä etsi sopivaa sukkaparia.
- Jopas minä näinkin mukavaa unta, sanoi joulupukki.
- Aivanhan tässä nuorruin nojatuolissa istuissani. Kuin olisin vasta kaksisataavuotias.
Kepeästi hän nousi ylös nojatuolista, hyppeli pari kertaa tuolin ympäri ja kysyi sitten kuin olisi jotakin muistanut.
- Onkos täällä kilttejä lapsia?
- Olenhan täällä minä, sanoi Henkka Maukka ja kiipesi joulupukin syliin.
- Oletpas sinä aivan kylmissäsi ja vähän kalpea poskiltasi. Ettet vain olisi vilustunut, jatkoi joulupukki.
- Jännitti äsken vähäsen, vastasi Henkka Maukka.
- Ei joulupukkia tarvitse jännittää, sanoi joulupukki.
- Minä olen maailman kiltein joulupukki.
Villapusero oli vähän väärinpäin ja hihat pitkällä kämmenien päällä, kun Henkka Maukka katsoi joulupukkia silmiin.
- En minä sinua jännitänyt, sanoi Henkka Maukka.
- Mitäs sitten, kysyi joulupukki.
Henkka Maukka oli hetken hiljaa, veti villapaidan hihat kokonaan käsien päällä ja sanoi aivan hiljaa niin, etteivät äiti ja isä kuulleet.
- Väritön jouluaatto. Se minua jännitti.
Vahvoilla käsillään joulupukki nosti Henkka Maukan korkealle ilmaan ja alkoi nauraa niin, että vinon talon lattia melkein suoristui.
- Sinä oletkin aika poika, Henkka Maukka Makkaranpaistaja. Saat vaikka poron lentämään.
Viimein oli joulupuuro valmis ja isä oli löytänyt villasukat, jotka sattuivat olemaan samaa paria. Joulupukki toivotti koko vinon talon perheelle hyvää joulua ja lähti virkeänä taas matkaan.
- Oletpas sinä vähän vilpoinen ja kalpea. Ethän vain ole vilustunut, sanoi äiti Henkka Maukalle.
Ulkoa kuului suuri suhahdus ja kellon kilahdus ja reen jalaksen kirahdus. Henkka Maukka vilkaisi ikkunasta pihalle ja näki kirkkaan välähdyksen.
- Minä olen aivan terve, sanoi Henkka Maukka.
- Saan vaikka poron lentämään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti