Ennen oli pelkästään analogisia asioita. Liha työnnettiin myllyyn ja torvesta ahtosi ulos punaisina nauhoina maittavaa jauhelihaa. Maito lypsettiin käsin ja kaadettiin siivilän läpi kannuun ja kannettiin pöytään. Marjat poimittiin pensaista ja keitettiin mehuksi ja atamonoitiin säilyväksi. Lakkakorkki päähän ja kellariin. Nam. Silloin rallatti nuoriso ruotsinkielisellä rannikolla iloisin ilmein ja kepein jaloin: Analoog, analei, alla tittar på mig.
Vaan päätti Yle lopettaa mokoman rallatuksen ja noin vuonna 2009 loppui analogia tästä maasta ja siirryttiin digiaikaan. Jauhelihasta ei enää tiedä, onko se lihaa vai luuta puhumattakaan, onko se nautaa vai sikaa vai eläintä laisinkaan. Kaasuun on se kääritty ja vain haju on enää aito: jo kerran syödyn lihan haju. Maito pastöroidaan ja homegenoidaan ja kuoritaan ja imuroidaan siitä maku ja tunne pois. Tai tehdään se kokonaan synteettisesti kuin moottoriöljy ikään. Eikä kukaan voi tietää, mistä mehun maku on kotoisin. Makuatomista vai esanssista.
Ja niin rallattaa digiaikainen nykynuoriso pitkin ruotsinkielistä rannikkoa uuden ajan iskelmää, hajutonta ja mautonta kuin Simo Salmisen pornolaulua ikään. "Digiloo, digi lei, alla tittar på mig."
1 kommentti:
Joo, ja mie piän että se on juuri noin. Ja että tänne on pikkusen vaikea jättä kommenti. Tuo kuva on hieman vaikea ja se ei mene laittaa kerralla läpi.
Lähetä kommentti