Sukupuolestaan ihminen vasta herkkä onkin. Ruotsin armeijan vapaaehtoiset naissotilaat hermostuivat Pohjoismaisen taisteluosaston hihamerkkileijonan kikkelistä ja palleista niin paljon, että tekivät EU-tuomioistuimelle valituksen. Ja niin leikattiin hihamerkin leijonalta kikkeli pois. Eivät auttaneet merkin suunnittelijan heraldiset selitykset, joiden mukaan vain kruunun pettäneet aateliset saivat vaakunaansa munattoman leijonan. Suomen vaakunaleijonalla vielä sukuelin on näkyvillä uros kun on. Mutta lienee ajan kysymys, kun tuo uljas uros ajetaan parturiin ja sen harja leikataan ja munat riivitään. Ja kruunu vaihdetaan lippalakkiin. Oih miten herkkää.
Hyvin herkkä on ihminen myös kulttuurista. Täällä Suomessa ja muissa Pohjoismaissa ei niinkään ihminen ole herkkä omasta kulttuuristaan, vaan kaikkien muiden. Me varomme loukkaamasta ketään uskonnollisin tai muin perinteisin tavoin tai juhlallisuuksin. Jouluna sytytämme kynttilän vakan alle, ettei se vain muistuttaisi ketään Beetlehemin tähdestä. Me riisumme Jeesus-lapsen ja nostamme hänet seimestä makaamasta, ettei vain kenellekään tulisi vaivautunut olo muissa luvatuissa maissa. Me maalaamme parkkipaikkojen betoniset möhkäleet keltaisiksi ja kutsumme niitä esteiksi, ettei vain joku luulisi niitä porsaiksi, vaikka possutkin ovat tietysti ihanan herkkiä.
Erikoisen herkkä ihminen on kuitenkin vieraitten maitten tavoille ja tottumuksille. Se on niin herkkä, että heltyy kyyneliin asti seuratessaan noita ulkomaan kummajaisia, miten ne pitävät tiukasti kiinni perinteistään ja ovat niin aitoja ja kunnioittavat vanhempiaan ja ymmärtävät, mitä historia kansalle merkitsee. Miten se onkaan ihminen nykyisin niin herkkä. Uhhuh.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti