Eilen kirjoitin torin roskaamisesta. Siitä jatkui tämänpäiväinen tarina. Kävelipä aamulla toimistooni neljävuotias Aleksi-poika ja kysyi, kävinkö eilen torilla syömässä jäätelöä. Näin eteni keskustelu:
Aleksi: Kävitkö eilen torilla syömässä jäätelöä?
Minä: Kävin
Aleksi: Mihin panit roskat?
Minä: Roskakoriin.
Aleksi: Niin minäkin ja Elina (isosisko).
Minä: Kaikki eivät muistaneet tuota.
Aleksi: Isot pojat heittivät roskat maahan.
Minä: Niin heittivät. Niille ei varmaankaan ollut kukaan kertonut, mihin roskat pitää laittaa.
Aleksi: Oli niille varmaan kerrottu pienenä, mutta ne oli varmaan unohtanu.
Oikeus oli puhunut Aleksin suulla. Oli heille varmaankin kerrottu, mutta olivat asian unohtaneet. Pitäisiköhän vain kerrata ja kerrata ja kerrata ja kerrata...
tiistai 31. elokuuta 2010
Kesätoimittajat tekevät vanhuksia
Tunsin itseni eilen vähän väsyneeksi - aivan hetken vain. Sitten väsymys vaihtui iloksi ja melkein nauruksi ja lopulta huvitukseksi. Kyllä tilastojen sorvaaminen on kätevää puuhaa: laitetaan vaan kesätoimittaja hommiin.
Kesätoimittaja on noin 18-vuotias, juuri ylioppilaaksi lakitettu nuori mies tai nainen, joka on kirjoittanut äidinkielestä laudaturin ja jonka haaveena on päästä kenties opiskelemaan toimittajaksi heti armeijan/välivuoden jälkeen.
Luinpas siis kaksi juttua - toisen iltapäivälehdestä, toisen MM:sta (Markkinointi ja Mainonta. No niin, siis näin:
"Vanhukset valtaavat facebookin." Tuo oli otsikko. Ja teksti jatkui: "Yli viisikymmentävuotiaiden osuus on kasvanut yli puolella viimeisen vuoden aikana..." Ja iltapäivälehdessä oli onnettomuusuutinen:"Vanhempi mies löytyi hukkuneena Haapajärvellä." Ja taas juttu luonnollisesti jatkui:"Vuonna 1961 syntynyt mies löytyi..."
Lähdenpäs tästä tuonne Häggmannin kahvilaan istumaan vanhusten kanssa aamukahville. Niinhän tuo kolottaa, kehveli.
Kesätoimittaja on noin 18-vuotias, juuri ylioppilaaksi lakitettu nuori mies tai nainen, joka on kirjoittanut äidinkielestä laudaturin ja jonka haaveena on päästä kenties opiskelemaan toimittajaksi heti armeijan/välivuoden jälkeen.
Luinpas siis kaksi juttua - toisen iltapäivälehdestä, toisen MM:sta (Markkinointi ja Mainonta. No niin, siis näin:
"Vanhukset valtaavat facebookin." Tuo oli otsikko. Ja teksti jatkui: "Yli viisikymmentävuotiaiden osuus on kasvanut yli puolella viimeisen vuoden aikana..." Ja iltapäivälehdessä oli onnettomuusuutinen:"Vanhempi mies löytyi hukkuneena Haapajärvellä." Ja taas juttu luonnollisesti jatkui:"Vuonna 1961 syntynyt mies löytyi..."
Lähdenpäs tästä tuonne Häggmannin kahvilaan istumaan vanhusten kanssa aamukahville. Niinhän tuo kolottaa, kehveli.
maanantai 30. elokuuta 2010
Molopäitten roskakori
Päivällä seurasin taas näytelmää, joka kiehutti päätä ja persettä. Torille oli tullut suuri jäätelörekka jakamaan tikkujätskiä kyläläisille. Olivat nivalalaiset äänestäneet itsensä Suomen mukavimmiksi ihmisiksi, ja siksipä oli päättänyt jäätelöfirma palkita ihmiset maukkaalla makupalalla.
Lapset ja aikuiset jonottivat innolla ilmaista ikihyvää. Jäätelö saatiin ja siihen se sitten unohtuikin nivalalainen mukavuus. Käärepaperit lentelivät pitkin toria, kun suklaasydäminen jäätelötikku työnnettiin kitaan. Aivan kuin kukaan ei koskaan olisi opettanut, että roskat pannaan roskakoriin eikä pihalle. Mutta mitäs sitten tapahtuikaan. Aikuinen mies kulki mustan jätesäkin kanssa pitkin toria ja keräsi ihmisten heittelemät paperit. Voi perseensuti. Minusta tuon miehen olisi kuulunut kulkea sähköpiiskan kanssa ja iskeä sillä jäätelöt noitten pihansotkijoitten näpeistä, jotta oppisivat kertakokemalla aikuisten tavoille. Minulla oli hetken tunne, että taidan tahtoa vankilaan ja näyttää pienellä demonstraatiolla, kenelle torin siivous kuuluisi. Mutta sitten näin kolmen pienen tytön kulkevan käärepapereiden kanssa kohti roskakoria ja heittävän aivan luontevasti kääreet sinne. Pelastivat minut vankilalta nuo esimerkilliset, kotikasvatustakin saaneet lapset.
Uskokaa tai älkää, jonakin päivänä demonstroin niin tehokkaasti tuota ympäristöstä piittaamatonta roskaamista, että päivälehdet kirjoittavat, televisio näyttää dokumenttia, vanhemmat hämmästelevät ja lapset kummastelevat. Jonkun kai pitää pistää päänsä vadille, että joku toinen oppisi laittamaan roskat roskiin. Tori on tori ja kauppapaikka eikä mikään molopäitten roskakori.
Lapset ja aikuiset jonottivat innolla ilmaista ikihyvää. Jäätelö saatiin ja siihen se sitten unohtuikin nivalalainen mukavuus. Käärepaperit lentelivät pitkin toria, kun suklaasydäminen jäätelötikku työnnettiin kitaan. Aivan kuin kukaan ei koskaan olisi opettanut, että roskat pannaan roskakoriin eikä pihalle. Mutta mitäs sitten tapahtuikaan. Aikuinen mies kulki mustan jätesäkin kanssa pitkin toria ja keräsi ihmisten heittelemät paperit. Voi perseensuti. Minusta tuon miehen olisi kuulunut kulkea sähköpiiskan kanssa ja iskeä sillä jäätelöt noitten pihansotkijoitten näpeistä, jotta oppisivat kertakokemalla aikuisten tavoille. Minulla oli hetken tunne, että taidan tahtoa vankilaan ja näyttää pienellä demonstraatiolla, kenelle torin siivous kuuluisi. Mutta sitten näin kolmen pienen tytön kulkevan käärepapereiden kanssa kohti roskakoria ja heittävän aivan luontevasti kääreet sinne. Pelastivat minut vankilalta nuo esimerkilliset, kotikasvatustakin saaneet lapset.
Uskokaa tai älkää, jonakin päivänä demonstroin niin tehokkaasti tuota ympäristöstä piittaamatonta roskaamista, että päivälehdet kirjoittavat, televisio näyttää dokumenttia, vanhemmat hämmästelevät ja lapset kummastelevat. Jonkun kai pitää pistää päänsä vadille, että joku toinen oppisi laittamaan roskat roskiin. Tori on tori ja kauppapaikka eikä mikään molopäitten roskakori.
Kypärätesti koivikossa
Kaunis, valkoinen kypärä kuin kananmunan kuori kiilteli moottoripyörän satulalla. Musta nahka verhosi kypärän alareunaa, ja ilmaläpälliset korvasuojat ja kiinnityshihna oli ommeltu tikkauksin. Pojat katsoivat kypärää, mutta eivät uskaltaneet koskea siihen. Lähtivät siitä toisiaan vilkaistuaan kotiinsa. Kova keskustelu saatteli poikia matkaan ja kotona mentiin heti äidin astiakaapille.
Kaapista löytyi sinikukkareunainen emalikulho, melkein yhtä valkoinen kuin tuo kypärä. Pojat leikkasivat puukolla halki vanhan paksunahkaisen jalkapallon ja ujuttivat sen somasti emalikulhon sisään. Vasaralla ja rautanaulalla lyötiin pari reikää kulhoon ja reikiin pujotettiin karvanarua. Kypärä oli valmis.
Toinen pojista sitoi kypärän tiukasti päähänsä. Karvanaru kutkutti mukavasti leukaa, mutta kutina ei kuitenkaan naurattanut. Ilmeet vakavina pojat päättivät testata kypärän suojaavat ominaisuudet.
Polkupyörä työnnettiin mäen harjalle. Mäki oli niin jyrkkä, ettei sitä jaksanut isolla miestenpyörällä pieni poika polkea. Tarkistettiin vielä, että karvanaru oli varmasti tiukalla. Nahkainen jalkapallon puolikas pyrki tursuamaan kulhon reunan yli, mutta se tukittiin takaisin ohimoita suojaamaan.
Lokasuojat rämisivät ja kivet sinkoilivat, kun pyörä kiiti vinhasti alas mäkeä. Poika vilkaisi sivulle, missä nuori koivikko levitti lehvänsä jo melkein tielle asti. Se oli sopivaa maastoa kypärän testaukseen. Vimmatusti poika käänsi ohjaustangosta ja pyörä suistui koivikkoon. Eturengas pysähtyi koivun valkoisen mustaan kylkeen, mutta poika jatkoi vielä lehtevää lentoa kunnes pysähtyi paksuhkoihin alaoksiin.
- Ei käyny päähän yhtään kipiää.
Toveri katsoi kalpeana vieressä.
Haavat pestiin metsäpurossa ja pyörän etuvanne oikaistiin kahden norjan koivun välissä. Kypärää ei sen koommin muisteltu eikä sen karvanaruja leuan alle sidottu. Hyvä se oli, se ymmärrettiin. Mutta ei sitä enää tarvittu, kun se kerran oli aidoissa olosuhteissa testattu.
Kaapista löytyi sinikukkareunainen emalikulho, melkein yhtä valkoinen kuin tuo kypärä. Pojat leikkasivat puukolla halki vanhan paksunahkaisen jalkapallon ja ujuttivat sen somasti emalikulhon sisään. Vasaralla ja rautanaulalla lyötiin pari reikää kulhoon ja reikiin pujotettiin karvanarua. Kypärä oli valmis.
Toinen pojista sitoi kypärän tiukasti päähänsä. Karvanaru kutkutti mukavasti leukaa, mutta kutina ei kuitenkaan naurattanut. Ilmeet vakavina pojat päättivät testata kypärän suojaavat ominaisuudet.
Polkupyörä työnnettiin mäen harjalle. Mäki oli niin jyrkkä, ettei sitä jaksanut isolla miestenpyörällä pieni poika polkea. Tarkistettiin vielä, että karvanaru oli varmasti tiukalla. Nahkainen jalkapallon puolikas pyrki tursuamaan kulhon reunan yli, mutta se tukittiin takaisin ohimoita suojaamaan.
Lokasuojat rämisivät ja kivet sinkoilivat, kun pyörä kiiti vinhasti alas mäkeä. Poika vilkaisi sivulle, missä nuori koivikko levitti lehvänsä jo melkein tielle asti. Se oli sopivaa maastoa kypärän testaukseen. Vimmatusti poika käänsi ohjaustangosta ja pyörä suistui koivikkoon. Eturengas pysähtyi koivun valkoisen mustaan kylkeen, mutta poika jatkoi vielä lehtevää lentoa kunnes pysähtyi paksuhkoihin alaoksiin.
- Ei käyny päähän yhtään kipiää.
Toveri katsoi kalpeana vieressä.
Haavat pestiin metsäpurossa ja pyörän etuvanne oikaistiin kahden norjan koivun välissä. Kypärää ei sen koommin muisteltu eikä sen karvanaruja leuan alle sidottu. Hyvä se oli, se ymmärrettiin. Mutta ei sitä enää tarvittu, kun se kerran oli aidoissa olosuhteissa testattu.
torstai 26. elokuuta 2010
"Tulta munil!"
Kun yhdistää kaksi toisiinsa kuulumatonta asiaa, saattaa tulla hyvälle mielelle. Nivalaan perustettiin muutamia vuosia sitten keskustaan Malisjoen rantaan veteraanipuisto, johon kukka- ja puuistutusten keskelle asennettiin kaksi ilmatorjuntatykkiä. Tykkien piiput osoittavat diplomaattisesti kohti pohjoista. Sieltähän ei periaatteessa pitäisi ketään tulla.
Nyt sitten alkoi toinen projekti, jossa Malisjoen rantoja laitetaan viihtyisiksi valoin, poluin, kukin, pensain, kivetyksin, penkein. Joku oli keksinyt laittaa projektin nimitaulun tuon veteraanipuiston tykkien viereen. Kyltissä lukee EU-lippujen ja muiden tunnusten seassa: VIREÄ MALISJOKI. Ja piiput kohti pohjoista: "Tulta munil." Kyllä se siitä vireytyy.
Nyt sitten alkoi toinen projekti, jossa Malisjoen rantoja laitetaan viihtyisiksi valoin, poluin, kukin, pensain, kivetyksin, penkein. Joku oli keksinyt laittaa projektin nimitaulun tuon veteraanipuiston tykkien viereen. Kyltissä lukee EU-lippujen ja muiden tunnusten seassa: VIREÄ MALISJOKI. Ja piiput kohti pohjoista: "Tulta munil." Kyllä se siitä vireytyy.
Karhukoira ei kuulu luontoon
On hyvä asia, että melkein kaikissa kodeissa on jo sisäkäymälä. Melkein joka kodissa on myös roskapussi ja yhä useammassa myös jäteastia ulkona. Kovin harvassa perheessä roskat viskataan ikkunasta tai ovesta ulos sitä mukaa kuin jätettä syntyy. Eikä kovin monen talon portailta enää lasketella lastia kaiteen yli kukkapenkkiin. Mutta mistähän se sitten johtuu, että auton ikkunasta voidaan aivan huoletta työntää pihoille ja teille kaikki se roska, mikä kotona niin luontevasti menee roskiin.
Haetaan grilliltä ruokaa ja kun ruoka on syöty, astiat työnnetään ikkunasta parkkipaikalle. Höh. Ostetaan huoltoasemalta koppa kaljaa ja kun pullot ovat tyhjät, ne nakataan mikä minnekin meni rikki eli ei. Höh. Ja tuo karhukoiran turkki viskataan lopuksi tien reunaan lahoamaan. Höh. "Täällä vartioin minä." Karhukoira ei kuulu luontoon. Ei muuten kuulu sinne mäyräkään.
Niin. Ja tuo sisäkäymälä. Ajattelepa, jos vaikka auton ikkunasta parkkipaikalle... Olisi se rumaa katsella.
Haetaan grilliltä ruokaa ja kun ruoka on syöty, astiat työnnetään ikkunasta parkkipaikalle. Höh. Ostetaan huoltoasemalta koppa kaljaa ja kun pullot ovat tyhjät, ne nakataan mikä minnekin meni rikki eli ei. Höh. Ja tuo karhukoiran turkki viskataan lopuksi tien reunaan lahoamaan. Höh. "Täällä vartioin minä." Karhukoira ei kuulu luontoon. Ei muuten kuulu sinne mäyräkään.
Niin. Ja tuo sisäkäymälä. Ajattelepa, jos vaikka auton ikkunasta parkkipaikalle... Olisi se rumaa katsella.
keskiviikko 25. elokuuta 2010
Pyöreä on mukava
Mitä sitä ihminen oikein tekisi ilman pyöreää muotoa. Ei voisi ainakaa pelata
- jääkiekkoa
- golfia
- pesäpalloa
- jalkapalloa
- mitään muutakaan pallopeliä
soittaa
- naisenmuotoista kitaraa
silittää
- pyllyä
ajaa
- moottoripyörää
soittaa
- äänilevyjä
Hmmm. Jos jotakin pyöreää olisi aivan pakko hylätä, pallopelit voisin unohtaa. Niissä vaan murtuvat jalat ja katkeavat jänteet. Soittamisesta taas kärsivät sormenpäät. Ja polttomoottorin pakokaasut tuhoavat luontoa ja saastuttavat ilmaa, ja äänikin pelottaa varsinkin vanhempia ihmisiä. Äänilevyt taas ovat aika hankalia käänneltäviä. Mitäs sitten sitten tekisikään? ;-)
- jääkiekkoa
- golfia
- pesäpalloa
- jalkapalloa
- mitään muutakaan pallopeliä
soittaa
- naisenmuotoista kitaraa
silittää
- pyllyä
ajaa
- moottoripyörää
soittaa
- äänilevyjä
Hmmm. Jos jotakin pyöreää olisi aivan pakko hylätä, pallopelit voisin unohtaa. Niissä vaan murtuvat jalat ja katkeavat jänteet. Soittamisesta taas kärsivät sormenpäät. Ja polttomoottorin pakokaasut tuhoavat luontoa ja saastuttavat ilmaa, ja äänikin pelottaa varsinkin vanhempia ihmisiä. Äänilevyt taas ovat aika hankalia käänneltäviä. Mitäs sitten sitten tekisikään? ;-)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)