Pyydän aivan kaikilta anteeksi, että käytän tässä kirjoituksessani neekeri-sanaa. Mutta puolustuksekseni kerron, että kuvaamani tilanne on tapahtunut 60- ja 70-lukujen vaihteessa, kun Suomi ei vielä ollut pudonnut puusta eikä täällä asunut saati näkynyt kovinkaan paljon muita kuin sukuperimältään suomalaisia, leveänenäisiä ja -kasvoisia, lyhytjalkaisia, kankeatukkaisia jörriköitä muualla kuin Sariolan tivolissa. (Anteeksi myös kaikki jörrikät ja Sariolan tivoli.) Sanaa ei siis voi olla käyttämättä ilman, että tarinan ainutlaatuisuus kärsisi.
Itsevalintakaupat tekivät tuloaan Suomeen ja vähitellen pääkaupunkiseudulta myös maalle ja pikkukyliin. Kun tahtomansa tavaran sai aivan itse ottaa hyllystä ja kuljettaa kauppiaan seuraamatta kassalle, oli se merkkitapaus myös Nivalassa. Sitä kahviteltiin oikein kunnolla ja kansainvälisesti.
Costa Rica -pannu porisi ja väki vaelsi uutta itsepalvelumyymälää ihmettelemään. Kauppias oli varmistanut, että avajaiset saisivat maksimaalisen huomion ja tilannut paikanpäälle vetonaulaksi aivan oikean afrikkalaisen neekerin. Tarina ei kerro, liittyikö vetonaula millään lailla kahviin tai sen väriin, mutta nivalalaisen mentaliteetin tuntien joltinenkin yhteys molempien tummuuteen on kenties ilmassa leijuskellut.
Kumpi hämmensi tätä maakansaa enemmän, myyjätön hyllypaljous vai yönmusta afrikkalainen. Molemmat lienevät aiheuttaneet kummastusta osuuskauppalaisessa pitäjässä, missä uutena ja ennenkokemattomana on koettu paitsi aivan oikea ulkomaalainen myös kauppiaan ilmaiseksi tarjoama kahvi. Oli sentään kyse nautintoaineesta, jolla oli hintansa - kova olikin.
Hitaan arvokkaasti ja kädet taskuissa kierreltiin tavaraa pursuavia hyllyjä, ettei vain kukaan olisi heiluvista käsistä varkaaksi epäillyt. Jotkut rohkeimmat olivat uskaltaneet ottaa ostoskorin ja arkailevasti, verkkaisin liikkein laittoivat tutunmerkkisen sokeripaketin, Sirkkua tai Pulmua, sitä sulavampaa. Mutta kaikista kovimmin katse hakeutui kahvipöytään, jossa musta mies tarjoili maistiaisia. Costa Rica oli aivan eri asia kuin Johanna tai Rosita - ja tarjoilija toista maata.
Neekerille ei sanottu sanaakaan, kun ei osattu. Kahvi juotiin kaikessa hiljaisuudessa ja hävittiin hyllyjen taakse kuuman kahvin polttamaa kieltä vilvoittelemaan. Joku sentään lähestyi mustaa miestä, antoi tälle Klubi-askin ja kynän ja sanattomin elkein pyysi miestä kirjoittamaan.
Kotona kerrottiin, mitä oli kirkolla koettu. Vähän epäiltiin, oliko sellainen kauppa tullut aivan jäädäkseen, vai kokeiluksiko jäisi. Suurimman huomion oli kuitenkin saanut neekeri. Muuan mies kaivoi kotiin tultuaan taskustaan tupakkalaatikon ja hitaasti kopsutteli sitä vasten pöytää. Lapset ja naiset kerääntyivät pöydän ympärille. Jännitys oli haisteltavissa kuin sipuliteemakkara vahapaperissa.
- Mullon neekerin nimikiriotus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti