Siemensyöksylaskun voittaja

Jokaisessa siemensyöksyssä on kahdestasadastatuhannesta neljäänsataantuhanteen siittiötä (200.000 – 400.000). Tutkimusten mukaan keskiverto suomalainen parisuhteessa oleva mies purkautuu kerran viikossa ja vuodessa siis 52 tai 53 kertaa. Jos kymmenen parisuhdevuoden aikana syntyy kolme lasta, jokaiseen lapseen on tarvittu kutakuinkin viisikymmentämiljoonaa (50.000.000) siittiötä. Lukujen kanssa ei nyt kovin tarkkana kannata olla, kun luku on kuitenkin suuri.

Yllä olevaan peilaten olemme hyvin ainutkertaisia ja korvaamattomia jokainen.  Olemme taistelleet tiemme kohtuun kasvamaan vaikeimman ja kovimman kautta. Se taistelu on ollut armoton, ja lopputulosta voi verrata minkä tahansa maailmassa pyörivän lottopelin päävoittoon. Eikä tiemme voittajasiittiöstä kohdussa kasvavaksi ja syntyväksi vauvaksi ole ollenkaan itsestään selvä. Olemme tehneet tuhansia, satojatuhansia, miljoonia ihmeitä ennen syntymäämme. Kasvatamme nuijapäästä itsellemme vähitellen verenkierron kaikkine hienouksineen, vartalon luineen, lihoineen, silmät, korvat, hermot, sisäelimet solu solun perään.

Kun näen ihmisen istumassa vastapäätä, näen ainutlaatuisen superyksilön, uniikin, korvaamattoman sankarin. Hän voi olla valkoinen, keltainen, ruskea, punainen...  Oikeastaan hän voi olla vain yhden värin erisävyinen. Hänen silmänsä voivat olla siniset, harmaat, vihreät, ruskeat, mustat. Pää voi olla kalju tai kauttaaltaan karvainen, ohuiden tai paksujen hiusten peittämä tai hämmentämä, musta, punainen, valkoinen, ruskea, harmaa. Ajatuksensa voivat olla loogiset, hämmentyneet, sekavat, laskelmoivat, unelmoivat, rumat, kauniit, tulevaisuutta pelkäävät tai siihen uskovat. Hänen kätensä voivat olla vahvat tai heikot ja kaikkea siltä väliltä, jalkansa voimakkaat tai aivan voimattomat, liikkumattomat, puuttuvat. Minua vastapäätä istuu kuitenkin ainutlaatuinen ihminen, satojen tuhansien siittiöiden mestariuimari, ihmiseksi ihmisessä kasvanut elämän voittaja.

Kun näen sodan runtelemat kaupungit ja silpoutuneet ihmiset, en voi olla ajattelematta korvaamattomia tuhoja. Rakennukset, kaiken ihmisen rakentaman voi aina korjata ja tehdä uudestaan, mutta tuota ainutlaatuista ihmistä ei mikään mahti tuo takaisin. Kun hänen elämänsä on katkennut luotiin tai pommiin, se on ikuisiksi ajoiksi mennyt. Tai kun kuulen jonkun ihmisen väittävän, että joku toinen on toista arvokkaampi, en tahdo uskoa kuulemaani. Eikä minun edes tarvitse uskoa.

Viikko sitten luimme taas, kuka mitenkin paljon on tienannut. Tulokuninkaalliset nostettiin jalustalle. Ei heitä nostettu jalustalle sen takia, mitä hyvää he ovat toisille tehneet.  Heidät nostettiin toisten yläpuolelle siksi, että he ovat keränneet muita enemmän rahaa. Harva toimittaja muisti uutisessaan mainita, montako ainutlaatuista ihmishenkeä kenties jonkun hyvin ansainneen veroilla on pelastettu, montako kallista sydänleikkausta on voitu tehdä tulokuninkaan tai –kuningattaren maksamilla veroilla. Heidän arvonsa ei ollut hyvässä, vaan se mitattiin rahassa.

Olemme elossa. Jokainen tätäkin tekstiä lukeva elää. Jokainen meistä on saanut alkunsa ainutlaatuisesta sattumasta, satojen tuhansien siittiöiden kilpailusta kohti munasolua. Kun katson lähellä olevaa ihmistä olipa hän ulkomuodoltaan tai –näöltään millainen tahansa, hän on ainutlaatuinen ja korvaamaton. Hänessä ei ole mitään vikaa.

 

Hannu Hartikainen, Nivala-lehden lähikolumni  15.11.2024