Jokaisessa siemensyöksyssä on kahdestasadastatuhannesta neljäänsataantuhanteen siittiötä (200.000 – 400.000). Tutkimusten mukaan keskiverto suomalainen parisuhteessa oleva mies purkautuu kerran viikossa ja vuodessa siis 52 tai 53 kertaa. Jos kymmenen parisuhdevuoden aikana syntyy kolme lasta, jokaiseen lapseen on tarvittu kutakuinkin viisikymmentämiljoonaa (50.000.000) siittiötä. Lukujen kanssa ei nyt kovin tarkkana kannata olla, kun luku on kuitenkin suuri.
Yllä olevaan peilaten olemme hyvin ainutkertaisia ja
korvaamattomia jokainen. Olemme
taistelleet tiemme kohtuun kasvamaan vaikeimman ja kovimman kautta. Se taistelu
on ollut armoton, ja lopputulosta voi verrata minkä tahansa maailmassa pyörivän
lottopelin päävoittoon. Eikä tiemme voittajasiittiöstä kohdussa kasvavaksi ja
syntyväksi vauvaksi ole ollenkaan itsestään selvä. Olemme tehneet tuhansia,
satojatuhansia, miljoonia ihmeitä ennen syntymäämme. Kasvatamme nuijapäästä
itsellemme vähitellen verenkierron kaikkine hienouksineen, vartalon luineen,
lihoineen, silmät, korvat, hermot, sisäelimet solu solun perään.
Kun näen ihmisen istumassa vastapäätä, näen ainutlaatuisen
superyksilön, uniikin, korvaamattoman sankarin. Hän voi olla valkoinen, keltainen,
ruskea, punainen... Oikeastaan hän voi
olla vain yhden värin erisävyinen. Hänen silmänsä voivat olla siniset, harmaat,
vihreät, ruskeat, mustat. Pää voi olla kalju tai kauttaaltaan karvainen,
ohuiden tai paksujen hiusten peittämä tai hämmentämä, musta, punainen,
valkoinen, ruskea, harmaa. Ajatuksensa voivat olla loogiset, hämmentyneet,
sekavat, laskelmoivat, unelmoivat, rumat, kauniit, tulevaisuutta pelkäävät tai
siihen uskovat. Hänen kätensä voivat olla vahvat tai heikot ja kaikkea siltä
väliltä, jalkansa voimakkaat tai aivan voimattomat, liikkumattomat, puuttuvat. Minua vastapäätä
istuu kuitenkin ainutlaatuinen ihminen, satojen tuhansien siittiöiden
mestariuimari, ihmiseksi ihmisessä kasvanut elämän voittaja.
Kun näen sodan runtelemat kaupungit ja silpoutuneet ihmiset,
en voi olla ajattelematta korvaamattomia tuhoja. Rakennukset, kaiken ihmisen
rakentaman voi aina korjata ja tehdä uudestaan, mutta tuota ainutlaatuista
ihmistä ei mikään mahti tuo takaisin. Kun hänen elämänsä on katkennut luotiin
tai pommiin, se on ikuisiksi ajoiksi mennyt. Tai kun kuulen jonkun ihmisen
väittävän, että joku toinen on toista arvokkaampi, en tahdo uskoa kuulemaani.
Eikä minun edes tarvitse uskoa.
Viikko sitten luimme taas, kuka mitenkin paljon on
tienannut. Tulokuninkaalliset nostettiin jalustalle. Ei heitä nostettu
jalustalle sen takia, mitä hyvää he ovat toisille tehneet. Heidät nostettiin toisten yläpuolelle siksi,
että he ovat keränneet muita enemmän rahaa. Harva toimittaja muisti uutisessaan
mainita, montako ainutlaatuista ihmishenkeä kenties jonkun hyvin ansainneen
veroilla on pelastettu, montako kallista sydänleikkausta on voitu tehdä
tulokuninkaan tai –kuningattaren maksamilla veroilla. Heidän arvonsa ei ollut
hyvässä, vaan se mitattiin rahassa.
Olemme elossa. Jokainen tätäkin tekstiä lukeva elää. Jokainen
meistä on saanut alkunsa ainutlaatuisesta sattumasta, satojen tuhansien
siittiöiden kilpailusta kohti munasolua. Kun katson lähellä olevaa ihmistä
olipa hän ulkomuodoltaan tai –näöltään millainen tahansa, hän on ainutlaatuinen
ja korvaamaton. Hänessä ei ole mitään vikaa.
Hannu Hartikainen, Nivala-lehden lähikolumni 15.11.2024
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti