Muutamia päiviä sitten kirjoitin tankarunon arvostelusta. Olin aiemmin samana päivänä ollut osallisena keskustelussa, jossa tuli esiin epäilys tatuoitujen ihmisten älykkyydestä tai itsensä erilaisin lävistyksin, piikein, renkain tai ihonsa kuvin merkinneiden ihmisten kyvystä nähdä itsensä tulevaisuudessa. Vanhuudesta käytettiin termiä tulevaisuus ja tulevaisuuden näkymästä termiä venynyt, veltostunut iho. Miltä siis näyttäisi nuoren ihmisen kimmoisaan ihoon tatuoitu käärme vanhainkodin saunanlauteilla tai ikämiehen nenärengas nenämahaletkuun yhdistettynä.
Amerikan Yhdysvalloissa muuan vanha mies on pyrkimässä
presidentiksi. Hänen yhtenä agendanaan on päästä määräämään ihmisen oman kehon
käyttöoikeudesta. Periaatteessa voidaan siis olettaa, että tuo vanhus tahtoisi
määrätä toisen ihmisen pukeutumaan vain tietyllä tavalla, sanomaan vain
toivottuja asioita ja elämään oman vartalonsa kanssa muiden määräämien normien
mukaan. Tosin hän puhuu kampanjassaan naisten aborttioikeudesta ja sitä
vastaan, mutta yhtä kaikki pyrkimyksenään on ihmisen oman kehon käyttöoikeuden
rajoittaminen.
Koulussa voimme antaa lapselle paperia ja ohjeistaa
hänet piirtämään jokin tietty aihe: sirkus, kesäloman ihanin tapahtuma,
satumetsä. Suurin osa luokasta tekee annettujen ohjeiden mukaan kenties
muutamin tarkennuksin: ”Onko pakko värittää taivas?” Todennäköisesti joukkoon
mahtuu yksilö, joka tahtoo tehdä asian erilailla kuin muut. Hän pistää paperin
ja värikynät syrjään ja muotoilee kesän mukavimman hetken muotoiluvahasta.
Mutta tuo välineiden vaihtokauppa ei tee hänestä tyhmää tai idioottia
vastarannan kiiskeä, vaan osoittaa rohkeutta ja luovuutta valita toinen
esitystapa.
Tatuoitu ihminen voi jonkun mielestä näyttää
pelottavalta ja uhkaavalta. Syntymäiho on saanut uuden ilmeen. Vaaleanpunainen
nahka näyttääkin siniseltä tai värikkäältä ja sen tarina on katsojalle
piilossa. Siitä on tullut mysteeri, joka ei enää olekaan tavallista ja tuttua.
Se piilottaa persoonaa tai sitten se voi myös avata ihmisen sisintä liian
avoimeksi pelokkaan ihmisen katsella. Vastustus on pelkoa, hämmennystä, uhkaa,
ja silloin on turvallista laskea tuo erilainen ihminen oman älyn alapuolelle.
Näin syntyvät stereotypiat itsepuolustuksen kilviksi ja oman statuksen nostattamiseksi:
mustalaiset ovat varkaita, ”Australian neekerit ovat tylsiä ja rumia…” (suora
lainaus suomalaisen koululaitoksen 40-luvun maantiedon oppikirjasta), tatuoidut
ihmiset ovat päästään vialla.
Maailma olisi kaikista väreistään huolimatta varsin
väritön planeetta, jos kaikkien silmiä hivelevän kauniiden kasvien ja lintujen
ja eläinten joukossa eläisi harmaa ihminen villapuvussaan tai mustassa
pilottitakissaan ilman erottuvaa persoonaa, ilman muista poikkeavaa vaatetusta,
ilman omaa viestiään, signaalia meille muille: ”Minä näytän tältä ja olen
itsestäni iloinen ja onnellinen. Älä anna sen häiritä.”
Kaikella kunnioituksella myös harmaita ihmisiä kohtaan
olen joskus todennut: harmaa on väreistä hiljaisin. Ja sitäkin maailma kaipaa
ja arvostaa. Suvaitsevaisuus ei pelkää mitään. Se rakastaa meitä kaikkia yön
hiljaisessa harmaudessa ja päivän kylläisissä väreissä.
Nivala-lehden lähikolumni 26.9.2024
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti