Pohjoisen erotiikkaa

Allas on Ylläs.

Makean veden allas

vetää sinua

himoiten ja ylläs on

läpinäkyvä viitta.

Sana sanasta

Sana sanasta.

Sillä voidaan kallistaa

vaakakuppia

mielen mukaan pölkylle

tai käsi avaimelle.

Pelottaa, kun olet niin erilainen

Muutamia päiviä sitten kirjoitin tankarunon arvostelusta. Olin aiemmin samana päivänä ollut osallisena keskustelussa, jossa tuli esiin epäilys tatuoitujen ihmisten älykkyydestä tai itsensä erilaisin lävistyksin, piikein, renkain tai ihonsa kuvin merkinneiden ihmisten kyvystä nähdä itsensä tulevaisuudessa. Vanhuudesta käytettiin termiä tulevaisuus ja tulevaisuuden näkymästä termiä venynyt, veltostunut iho. Miltä siis näyttäisi nuoren ihmisen kimmoisaan ihoon tatuoitu käärme vanhainkodin saunanlauteilla tai ikämiehen nenärengas nenämahaletkuun yhdistettynä.

Amerikan Yhdysvalloissa muuan vanha mies on pyrkimässä presidentiksi. Hänen yhtenä agendanaan on päästä määräämään ihmisen oman kehon käyttöoikeudesta. Periaatteessa voidaan siis olettaa, että tuo vanhus tahtoisi määrätä toisen ihmisen pukeutumaan vain tietyllä tavalla, sanomaan vain toivottuja asioita ja elämään oman vartalonsa kanssa muiden määräämien normien mukaan. Tosin hän puhuu kampanjassaan naisten aborttioikeudesta ja sitä vastaan, mutta yhtä kaikki pyrkimyksenään on ihmisen oman kehon käyttöoikeuden rajoittaminen.

Koulussa voimme antaa lapselle paperia ja ohjeistaa hänet piirtämään jokin tietty aihe: sirkus, kesäloman ihanin tapahtuma, satumetsä. Suurin osa luokasta tekee annettujen ohjeiden mukaan kenties muutamin tarkennuksin: ”Onko pakko värittää taivas?” Todennäköisesti joukkoon mahtuu yksilö, joka tahtoo tehdä asian erilailla kuin muut. Hän pistää paperin ja värikynät syrjään ja muotoilee kesän mukavimman hetken muotoiluvahasta. Mutta tuo välineiden vaihtokauppa ei tee hänestä tyhmää tai idioottia vastarannan kiiskeä, vaan osoittaa rohkeutta ja luovuutta valita toinen esitystapa.

Tatuoitu ihminen voi jonkun mielestä näyttää pelottavalta ja uhkaavalta. Syntymäiho on saanut uuden ilmeen. Vaaleanpunainen nahka näyttääkin siniseltä tai värikkäältä ja sen tarina on katsojalle piilossa. Siitä on tullut mysteeri, joka ei enää olekaan tavallista ja tuttua. Se piilottaa persoonaa tai sitten se voi myös avata ihmisen sisintä liian avoimeksi pelokkaan ihmisen katsella. Vastustus on pelkoa, hämmennystä, uhkaa, ja silloin on turvallista laskea tuo erilainen ihminen oman älyn alapuolelle. Näin syntyvät stereotypiat itsepuolustuksen kilviksi ja oman statuksen nostattamiseksi: mustalaiset ovat varkaita, ”Australian neekerit ovat tylsiä ja rumia…” (suora lainaus suomalaisen koululaitoksen 40-luvun maantiedon oppikirjasta), tatuoidut ihmiset ovat päästään vialla.

Maailma olisi kaikista väreistään huolimatta varsin väritön planeetta, jos kaikkien silmiä hivelevän kauniiden kasvien ja lintujen ja eläinten joukossa eläisi harmaa ihminen villapuvussaan tai mustassa pilottitakissaan ilman erottuvaa persoonaa, ilman muista poikkeavaa vaatetusta, ilman omaa viestiään, signaalia meille muille: ”Minä näytän tältä ja olen itsestäni iloinen ja onnellinen. Älä anna sen häiritä.”

Kaikella kunnioituksella myös harmaita ihmisiä kohtaan olen joskus todennut: harmaa on väreistä hiljaisin. Ja sitäkin maailma kaipaa ja arvostaa. Suvaitsevaisuus ei pelkää mitään. Se rakastaa meitä kaikkia yön hiljaisessa harmaudessa ja päivän kylläisissä väreissä.

Nivala-lehden lähikolumni 26.9.2024

Sunnuntai

Harmaa on väreistä hiljaisin.

Liikkumatta se leijuu veden yllä,

odottaa kuulostellen jonkun tulevaksi näkymättömältä vastarannalta,

taittaa valoa varovasti tahtomatta piirtää terävästi.

Hiljaa se vain on kuin usva aamuisella niityllä - kuin sunnuntai.

Pillun halailu

Ilo pillua 

halaili, sille suukon

huulille heitti,

kieli kieltä kosketti,

maistoi makean meden.

Vasta kun

Vasta kun olet

pelännyt kuollaksesi,

olet tarpeeksi

rohkea putoamaan

tulivuoren kraateriin.

Toivo

Toivo lennättää

minua korkealla 

kuin kesätuuli

nostaa leijan taivaisiin

pilveä tavoittamaan.

(Voit lausua ensimmäiseksi sanaksi sinulle sopivan sanan: Halu, Mieli, Tahto, Usko...)

Yön aave

Syksyn tuulissa

humisivat tummuvat,

keväiset muistot,

kun päivät lyhenivät

ja yön aave heräili.

Ess - ässä

Oikeutta on vain

niillä, joilla on varaa

ja uskallusta

nostaa viimeinen kortti

kahdessa kympissa - ess!

Arvostelua

Voit arvostella

miehen ulkonäköä,

mutta et miestä

hänen ulkonäkönsä,

olemuksensa mukaan.

Tarina

Sinä päivänä

elämään astui pelko.

Sinä päivänä

tarina kertoi itse

itsensä - ei kuunnellut.

Sota

Sota voitetaan

taistelu taistelulta.

Joskus häviät

puolustuskamppailusi,

mutta voitat hyökkäyksen.

Kelpaa elellä

Lihava liikkuu

aivan kuin laihempikin.

Ja laiha kelluu

niinkuin lilluu lihava.

Kelpaa kahden elellä.

Kirka tahtoo tappaa (Hetki lyö, meille hetki lyö)

Nivalan Karvoskylän Kristuksen kirkastumisen kirkko on kotikirkkoni. Sellaiseksihan sanotaan kirkkoa, jossa on yhtä hyvä olla kuin kotona, siellä missä asuu, missä elää, missä viihtyy, missä tuntee rakkautta, missä haluaa vanheta ja joskus rauhallisesti siirtyä tuonilmaisiin.

Yli kaksi vuotta sitten Venäjä aloitti kaiken tuhoavan sodan Ukrainan kansaa vastaan. Kymmenin, sadoin panssarivaunuin se jyrisi kohti Kiovaa aikomuksenaan tappaa maan johtajat ja valloittaa kaupungin ja koko maan. Mutta ukrainalaiset eivät tahtoneet venäläistyä, vaan puolustautuivat väkivallalla väkivaltaa vastaan. Alkoi silmitön murhaaminen, teurastus, kiduttaminen, raiskaaminen. Päivä päivän perään, ilta illan jälkeen meille kerrottiin ja näytettiin uutisia tuhotuista kodeista, kylistä ja kaupungeista – kuolleista ja runnelluista.

Sodan alkukuukausina tapasin kotikirkkoni papin. Tiesin hänellä olevan Venäjän ortodoksisen kirkon taustaa, vaikka toimiikin pappina Suomen ortodoksisen kirkon palveluksessa. Hän kertoi olevansa olosuhteiden pakosta Konstantinopolin patriarkaatin alainen pappismies, kun ei muuten olisi saanut Suomesta virkaa. Niin hän asian ilmaisi. Utelin, siirtyikö hänen mielensä myös Moskovasta Konstantinopoliin. Hän kertoi, ettei voi hylätä sitä, mihin on kasvanut. Kun sitten halusin tietää hänen mielipiteensä Moskovan ja koko Venäjän patriarkasta, Kirillistä, hän vältteli vastaamasta, mutta sanoi kuitenkin lännen kertovan patriarkasta omaa tarinaansa.

Kysyin häneltä, mitä mieltä hän on Ukrainan tapahtumista, Venäjän hyökkäyksestä veljeskansaa vastaan, julmuuksista, joista meille kerrotaan. Hän vastasi: ”Me emme tiedä, mitä Ukrainassa tapahtuu.” Hän kysyi, olinko itse ollut näkemässä julmuuksia. En tietenkään ollut. Niinpä keskustelu vähitellen kääntyi suomalaisen uutisvälityksen luotettavuuteen tai subjektiivisuuteen.

Kirkko lennätti minut perseelleni. Oliko oma syyni, että kysyin? Vai oliko oma syyni, että ymmärsin vastauksen Kremlin propagandan voitoksi? Vai oliko oma syyni, että kuvittelin kuulevani Kirkan äänen? Vai oliko syynä jokin, joka oli murtanut ihmisen uskon uutisten välittämiseen? Niin tai näin, ehtoollisleipä takertui kurkkuuni ja viini maistui katkerammalta kuin pihlajanmarja ketulle.

Kirill, Kirka on Moskovan ja koko Venäjän patriarkka ja Venäjän ortodoksisen kirkon johtaja, joka siunasi Venäjän armeijan sotilaat hävittämään Ukrainan ja sen asukkaat. Ukrainalaiset taas tietävät Kirillin KGB- ja FSB-taustan ja sen, että Kirill on pyytänyt ja vaatinut ihmiskuntaa valitsemaan, onko se Jumalan puolella vai vastaan. Lisäksi hän on lausunut länsimaiden olevan homoseksuaalisuuden turmelemia pahan voimia. Kiistämättä Kirka laulaa kultakello ranteessaan Putinin iskelmiä.

”Me emme tiedä, mitä Ukrainassa tapahtuu.” Tuosta hetkestä lähtien olen vähitellen vieraantunut kotikirkostani. En halua miettiä, mitä mieltä oma pappini on sodasta ja sen oikeutuksesta. Oletan oman kirkkoni olevan asiasta selkeästi yhtä mieltä: sotaa saati aseita ei kirkko siunaa. Sotaa ei saa siunata suomalainen, suomalaisten kirkko eikä venäläisten venäläinen kirkko. Ei ole mitään väliä, kuulutaanko Moskovan patriarkaattiin vai kuulutaanko Konstantinopoliin. Meidän on yhdessä aivan pakko tietää, mitä Ukrainassa tai Gazassa tai Syyriassa tapahtuu. Ja meidän pitää yhdessä olla kaikkia julmuuksia vastaan. Ristiretkien ajan pitää olla ohi.

 

Jälkikirjoitus: Suomen ortodoksisen kirkon kanta sotaan ja varsinkin Kirillin toitottamaan pyhään sotaan ja sotimiseen on selkeän kielteinen. Tämä kirjoitus ei ole tarkoitettu kirkkoa vastaan, vaan on omaa sisäistä pahoinvointiani ja julkista oksentamistani.

 

Nivala-lehti, lähikolumni 29.8.2024