”Miksi koulu ei kasvata?”

Kun eteläsuomalaiset lapset polttavat hylättyjä taloja, poliisi ihmettelee vain yhtä asiaa: Eivätkö lasten vanhemmat tiedä, missä lapset iltaisin ja öisin kuljeksivat tai mitä he tekevät? Ei se ihmettele, miksi lapset sytyttävät ilta toisensa jälkeen tulipaloja, ei sitä, missä he käyvät koulua tai missä he asuvat. Se ihmettelee vain, missä heidän vanhempansa ovat.

Sanotaan, että lapsen omatunto on hänen äitinsä. Mitä äiti lapselleen opettaa, millaisen kasvatuksen hän lapselleen antaa, millaiset arvot hänen kauttaan lapseen siirtyvät, puhuttelee lasta, aikuista omatuntona läpi elämän. Omatunto ei kuitenkaan ole mikään vartija, joka pitää lasta kädestä tai estää häntä mitään tekemästä. Omatunto on kuin karttalehti tai navigaattori, joka näyttää oikean tien, mutta ei kahlitse siihen, ei naulaa kenkiä lattiaan tai sido käsiä tai edes mieltä.

Äiti, isä, aikuinen, isovanhempi, kummi jakaa lapsen ensimmäisten vuosien aikana hyvin tärkeää tietoa ja mallia lapselle. Optimismi tarttuu aivan kuin pessimismikin. Asenteet muokkaavat asennetta, viha kasvattaa vihaa ja rakkaus auttaa ymmärtämään, miten tärkeää toisen tuki ja kannustus on. Vaikka lapsi vietäisiinkin jo varhain päiväkotiin, omien vanhempien malli on lapselle kaikkein tärkein.

Koulu liittyy lapsen elämään ensin oman perheen, oman vanhemman tai vanhempien ja sitten päiväkodin kautta. Koulu opettaa ensimmäisillä luokilla lapselle perustiedot ja täydentää niitä myöhemmin yläluokilla. Puhutaan opetusvelvollisuudesta. Koulu opettaa lasta ja se on koulun perustehtävä. Kasvattaminen on opettamisen luonnollinen kylkiäinen, mutta koululla ei käsittääkseni ole kasvatusvelvollisuutta.

Hävittämisen ja tuhoamisen, sotkemisen vimma kasvaa lapseen varmasti yhtä monesta syystä kuin maailmassa on esimerkin antajia. Yksi syy aivan kaikenlaiseen hyvän hävittämiseen on välinpitämättömyys toisen ihmisen tekemistä kohtaan. Joku voi heittää roskan pihamaalle tai tielle välittämättä, kuka hänen jälkensä siivoaa. Hänellä ei ole ollut esimerkkiä muuhun tai sitten hänen omatuntonsa ei asiasta soimaa. Toinen voi heittää tupakantumppinsa juuri siihen, missä tupakka loppuu ajattelematta tai kenenkään päänsä sisällä kertomatta, että joku muu joutuu sen siivoamaan. Kolmas saattaa sytyttää roskakatoksen palamaan kuin Rosvo-Roope sikarin. Tuossa vanhassa laulussa huolenpidon ja hyvän esimerkin antamisen puute konkretisoituu rakkauden ja välinpitämättömyyden antiteesiksi, kun rehellisen tunteellinen tyttö rakastuu merirosvoon: ”Ja tyttö poltti sydämens' mut Roope sikarin.”

Välinpitämättömyys liikenteessä on yksi hävittämisen ja tuhoamisen muoto. Liikennemerkit eivät kiinnosta eikä kanssaihmisten turvallisuus ole tärkein asia. Lapsena tuo rattiraivoaja saattoi istua aikuisen ajamassa autossa ja kuunnella sadattelua toisten tyhmyydestä ja samalla nähdä, miten voi muista piittaamatta käyttäytyä.

Kun kymmenvuotias sytyttää talon palamaan, ei ehkä kannata kysyä, miksei koulu kasvata. Tai jos murrosikäinen pahoinpitelee ikätoveriaan, syyllisistä syyllisin tuskin istuu opettajanhuoneessa. Lie lapsen karttalehti repuntaskussa, navigaattori sammuksissa tai omatunto aivan vaiti – tai kenties muokkaamatta.

 

Hannu Hartikainen, Kalajokilaakso, Visiitti 31.5.2024