Tieto on tavaraa. Tuolla sloganilla esitettiin joitakin vuosikymmeniä sitten televisiovisaa, jossa oikea tieto muuttui tavaraksi. Kun tiesi vaikkapa Kiinan muurin pituuden tai muuta triviaalia tietoa muutaman kysymyksen verran, saattoi voittaa silitysraudan tai leivänpaahtimen tai muita siihen aikaan haluttuja muutaman sadan markan arvoisia esineitä.
Vanha tieto harvoin enää muuttuu tavaraksi. Kun
presidenttiehdokkaalta kysyttiin, kuka on kirjoittanut Nummisuutarit -teoksen,
hän veikkasi kirjoittajaksi Kalle Päätaloa. Kysyin saman kysymyksen
presidenttiehdokkaan ikäluokkaan kuuluvalta ystävältäni eikä hänkään tiennyt
Nummisuutareita Aleksis Kiven kirjoittamaksi. Ymmärsin oitis, että mikä minulle
on tietona itsestään selvää, ei merkitse tänään Suomea johtaville ja
pyörittäville ihmisille välttämättä mitään. Ja kun asiaa mietin hetkisen
istuttuani , tuo kyseinen tieto vaikuttaa harmikseni yli-ikäiseltä vailla
todellista merkitystä. Se voi olla hippunen yleissivistystä, mutta ei yhtään
enempää.
Koululaisena kotitehtävätutkielmia tehdessä tieto etsittiin arvokkaasta
tietosanakirjasta. Kirjassa oli aakkostettu sanat ja asiat, ja niiden merkitys
selvitettiin muutamalla rivillä tai sitten käsitteellisemmille asioille riitti
jopa muutaman sivun verran selitystä. Tieto oli hyvin tiivistettyä eikä ehkä aina
kovin objektiivista. Nyt noilla tietokirjoilla ei ole edes historiallista
merkitystä saati arvoa. Divarit kaihtavat mokomia ja kehottavat viemään ne
kaatopaikalle. Tiedosta on noilta osin tullut hylkytavaraa.
Ortodoksinen kirkko pitää voimakkaasti kiinni vanhoista
perinteistä, vanhoista ilmaisuista ja tavoista, vanhasta tiedosta. Minut on
kastettu ortodoksiksi, mutta en ole kovin innokkaasti osallistunut kirkon
toimintaan. Muutaman kerran olen käynyt kirkossa vaikuttumassa mystiikasta ja
kiehtovista tuoksuista, mutta sanoma on jäänyt ikäväkseni vieraaksi. Haluaisin
kuitenkin kaiken olevan toisin. Tahtoisin osallistua, mutta kerta kerran
jälkeen tunnen itseni tietämättömäksi. Kuulen itselleni vierasta tietoa, joka
ei minua puhuttele. Kymmenet pyhät nimet, joista en mitään tiedä,
pitkästyttävät. Tieto on jäänyt minusta hyvin kauas, toisille vuosikymmenille,
kaukaisille vuosisadoille. Tieto ei minua enää tavoita eikä tunne yksin riitä.
Kun tieto tarpeeksi vanhenee, käy kuin
presidenttiehdokkaalle alakoululaisten tentissä. Sähköauto osataan kytkeä
huoltoasemalla pistokkeeseen, Googlesta osataan kaivaa esille tietoa,
avaruustutkimuksen uusimmat tulokset saadaan hetkessä selville, mutta Aleksis
Kiven nimi ei muistu enää mieleen. Ei muistu mieleen marttyyrit, pyhittäjät,
vanhurskaat, tunnustajat, apostolit, profeetat, autuaat… Ihmiselle ikuista
tietoa on vain, että maa kiertää aurinkoa, ja aurinko kiertää Linnunradan
keskellä olevaa supermassiivista mustaa aukkoa. Ja tuon kierroksen mitta on 240
miljoonaa vuotta. Vai onko?
Kolumni on julkaistu sanomalehti Kalajokilaaksossa 12.1.2024
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti