Kaksi vuotta olemme puhuneet sodasta ja siihen varautumisesta. Meille ovat tulleet tutuiksi niin natot kuin deeceeaatkin. Kaapit on kehotuksesta täytetty näkkileivällä ja muulla kuivamuonalla. Vettä on saavikaupalla varastoissa. Tosin se on odottaissa vaarassa limottua, mutta onpahan nuljakampi niellä. Lamppuihin on vaihdettu kuivat ja ehyet paristot, matkaradiot on huollettu, kanavat huolellisesti valittu ja antennit käännetty oikeaan suuntaan, bensaa on kanisterissa kammarin nurkassa, kuivaa klapia liiterit täynnä… Olemme kuin hamsterit posket pullevina: kohta se kuitenkin rajalla ryskää. ”Niin ne ratiossa sano.”
Tuli tammikuu ja korkeapaine hiipi kuin muumien mörkö
salakavalasti Suomeen. Pilvet häipyivät taivaalta ja kaukaa Siperiasta lähti
kylmä rintama liikkeelle eikä pysähtynyt kuin vasta Suomen yllä. Ei hyytänyt
kuura pelkästään itärajan piikkilankaa, vaan paukkuivat hirret ja metsän puut
kautta maan, kun pakkanen kipusi kolmeenkymppiin kuin irvihampainen karhu petäjään.
Suomi on valmistautunut itärajan turvallisuuteen hyvin. Niin
meille on kerrottu. On valmistauduttu niin perusteellisesti, että raja on
suljettu kokonaan. On turvallista olla kotomaassa kaapit täynnä kuivamuonaa,
kuivat puut odottamassa hankaluuksia, autot pihassa valmiina lähtöön, jos
niikseen menisi.
Mutta entäpä, jos kaikesta varautumisesta huolimatta oletettu
kiusalainen olisikin niin katala, ettei välittäisi meidän varastoistamme saati
piikkilankaesteistä. Jospa tuo ikiaikainen, ilkikurinen iVana (katala kyborgi
merkitään nykyisin etumerkillä, pienellä i-kirjaimella) hoksaisikin katsoa
lämpömittariin. Talvisodassa ei vielä hoksannut, kun ei ollut kyborgi.
Niin. Tuli siis tammikuu ja kovat kolmenkympin pakkaset. Kun
pakkasta oli jatkunut kaksi päivää, tienvarret ja pihamaat olivat täynnä
hyytyneitä autoja omani noiden joukossa. Akut eivät kestäneet yhtäkään saati
muutamaa kovaa pakkasyötä, vaan hyytyivät kuin hömötiainen vanhuuteen.
Miten kävikään hamstereiden tasavallalle jo kolmantena
pakkaspäivänä? Kun akuttomien autojen kylmästä jähmettyneet kuljettajat
täyttivät akkuja myyvät varaosaliikkeet, jo toisen pakkaspäivän lopputunteina
kauppiaat kertoivat maahantuojien varastojen hiipuneen. Kansalaisten komerot
olivat täynnä näkkileipää, taskulamppuja, matkaradioita, varavoimalähteitä,
kuivia polttopuita. Mutta autot nököttivät akuttomina ja kelvottomina.
Sanottiin: ”Eihän tällaiseen osattu varautua.”
Kaukana idässä loisti taivaalla tähti. Sen alla i-kyborgi tuijotti lämpömittaria ja tuumasi: ”Se on pojat
jo kolmas tujakka pakkaspäivä. Eiköhän lähdetä.”
(Onneksi Suomen armeijan akkuvarastot ovat paremmalla
tolalla – oletan.)
Nivala-lehden kolumni
18.1.2024
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti