Kulkurin syy

Kun on eletty suu säkin suuta myöten ja ahmittu aamiaisella päivällinenkin illallisesta ja yöhuikosesta puhumattakaan, on tullut tyhjästä vatsasta hätä käteen haisemaan. Ja tuo hätä pitäisi sitten sivistyneesti pestä pois ja alkaa kerätä mureneita pitkin maita ja mantuja. Mutta kun sanotaan, ettei raha puussa kasva, pitää sitä alkaa kaivaa toisten taskuista. Näin meille täällä Suomessa on käynyt. Rahat ovat lopussa ja lainata pitää. Mutta ensin täytyy kuitenkin kaivaa kansalaisten taskuista kaikki mahdollinen kilisevä ja joskus kahisevakin. Pannaan asioita verolle.

Suomi on elänyt yli varojensa. Muutaman vuosikymmenen aikana suomalaiset on opetettu saamaan enemmän kuin antamaan ja tuota antamista on alettu kutsua hyvinvoinniksi ja sosiaalisiksi etuuksiksi tai jopa saavutetuiksi eduiksi. Ja kun vastikkeettomia sosiaalisia ja saavutettuja etuja ja etuuksia nyt ollaan karsimassa, nousee kansa hiljaiseen kapinaan. Jokainen vanhan keskikoulun ja nykyisen peruskoulun yläasteen käynyt ymmärtää fyysisen mahdottomuuden: tyhjästä on paha nyhjäistä. Ei voi aina vain saada, vaan pitää myös osata antaa. Ja rahan vastikkeena useimmiten on ollut työ. Pitää tehdä jotakin hyödyllistä, että saa rahaa.

Etuja on ollut pakko karsia tai ainakin vaatia niille vastiketta. Mutta kun on pikkuhiljaa annettu liian paljon ja liian helposti, on hyvin vaikea ottaa takaisin tai perua jo tehtyjä sopimuksia. Sivistyneessä maassa ihmistä ei saa jättää heitteille. Sairaalle pitää taata toimeentulo ja työttömän pitää elättää itsensä ja perheensä. Yritykset eivät tarvitse enää niin paljon työvoimaa kuin muutamia vuosikymmeniä sitten. Tuotantotavat ovat muuttuneet ja koneet tekevät rutiinitöitä ihmistä edullisemmin. Se ei ole tietenkään yrityksen tai yrittäjän vika, vaan markkinoiden sanelema pakko. Ei voida tehdä sosiaalityötä samalla, kun kilpaillaan omasta olemassaolosta. Työttömyys ja sitä myötä varmasti myös sairaudet lisääntyvät ja valtion menot kasvavat ja lisää pitää rahaa saada kasvaviin kuluihin. Vaihtoehtoja tuntuu olevan vain kaksi: lainata rahaa tai verottaa niitä, joilla vielä verotettavaa on.

Berner esitteli kansalle uuden liikennemallin, jossa tarkoituksena oli yhtiöittää tieverkko, poistaa autojen verot ja laskea bensan hintaa eli veroa ja kerätä rahat ajettujen kilometrien perusteella sen mukaan, miten uudella tai vanhalla tai isolla tai pienellä autolla ihmiset ajaisivat. Esitys tyrmättiin niin hallituksessa kuin oppositiossakin. Noin radikaalia uudistusta eli autoilijan rahapussin ryöstöä ei voi esittää puolirikkaalle kansalle ryvettymättä haarojaan myöten saveen. Saavutettuihin etuihin eli valmiiseen tieverkkoon ei saa koskea eikä sitä uudelleen hinnoitella. Se on jo moneen kertaan maksettu ja sen korjauksetkin on maksettu jo vuosikausiksi eteen päin. Autoilijoiden ja muidenkin tienkäyttäjien rahoilla on pidetty yllä hyvinvointia ja sosiaaliturvaa jo niin perusteellisesti, että tiet rapautuvat ja kuluvat puhki.

Mutta vielä on hallituksella ja sen ministereillä yksi ässä hihassa: moottoripyörä- ja venevero. Suurella tohinalla meuhkattiin, miten pannaan juppiskootterit ja herrojen huvikuunarit verolle eli palataan keskiajalle ja aletaan verottaa yksittäisiä "ylellisyystavaroita". Idean isää ei sitten enää löydykään mistään, kun kävi varsin pian selväksi juppiskoottereiden kuskien oikea tausta. He ovatkin aivan tavallisia ja vähällä toimeentulevia ihmisiä, jotka ovat vuosikausia säästäneet saadakseen itselleen mukavan harrastuksen ja harrastusvälineen. Motoristit eivät olekaan rikkaita juppeja saati veneilijät huvikuunariherroja, vaan he ovatkin tavallista kansaa, kepulaisten äänestäjiä ja persujen kannattajia, joita on jo lypsetty enemmän kuin kutuhaukea.

Kun nyt ollaan menossa kohti kunnallisvaaleja, on poliitikoilla miettimisen paikka. Jo yli 100.000 moottoripyörää on otettu pois liikennekäytöstä protestiksi kaavailtua veroa vastaan. Kukaan ei tiedä, miten paljon veneitä on siirretty Viron lipun alle. Motoristit ja veneilijät ovat aktiivista väkeä eikä se purematta niele hävytöntä hyökkäystä harrastusta vastaan. Moottoripyöräilijöillä ei ole yhtäkään saavutettua etua, jonka voisi menettää. Mutta heillä on harrastus, jonka puolesta kannattaa taistella. Ja siksipä ei enää löydy sitä ministeriä, joka ehdotti vain kahden harrastusvälineen verollepanoa ja unohti kaikki muut hyvät harrastukset: golfin, metsästyksen, hiihdon, soittamisen, laulamisen, kirjoittamisen, pyöräilyn, lentämisen, laskuvarjohyppäämisen, lasimaalauksen, painin...

Hyvinvointivaltio ei synny harrastuksia verottamalla, vaan yhteisellä päätöksellä elää suu säkkiä myöten. Suomen velkataakka ei ole kulkurin syy eikä tienkäyttäjän tasku pohjaton. Tasapaino on tärkeä. Sen saa, minkä antaa ja sen antaa, minkä saa - eikä yhtään enempää.