Elokuun ilta alkoi kuulastua ja hyönteiset hyppelehtivät suurena parvena auringonvalon siivilässä kuin olisivat keinuneet kevyessä tuulessa. Lintu lauloi haikeasti ja yksinäisenä kuin mennyttä kesää haikaillen. Poikaset olivat jo aikaa sitten lähteneet pesästä ja kauneimmat laulut oli siltä kesältä viserretty. Joitakin säkeitä solisi vielä kypsyvien viljapeltojen ylle.
Suuri kuusi seisoi pellon reunassa jykevänä. Hyvin hento viri heilutteli harmaata naavaa, mutta paksut oksat makasivat jäykkinä kuin kattopaanut alustansa peitteenä. Kuusen alla seisoi kolme poikaa, ja pojat tähystivät korkealle latvaan. Sinne oli matkaa ja kiipeäminen piti suunnitella huolellisesti ja harkiten. Puu oli tiheä ja runko tikkuinen ja karhea.
Vanhin pojista uskaltautui kiipeämään ensimmäisenä. Alkumetrien nousu oli helppoa, kun oksat olivat vahvoja ja niiden väliin mahtui hyvin liikkumaan. Mutta mitä korkeammalla poika kiipesi, sen tiheämmäksi kävi oksisto ja nouseminen oli työlästä ja hidasta. Lähellä latvaa runko oli jo niin ohut, että puu huojui pojan painosta kuin tuulessa ja vanhat neulaset ja oravien kaluamat kävyt rapisivat alhaalla seuraavien poikien päälle.
Kun poika oli niin korkealla, etteivät ylemmät oksat enää olisi häntä kannattaneet, poika oikaisi vartalonsa itsensä mittaisten oksien päälle mahalleen makaamaan ja piti oksantyvistä kaksin käsin kiinni. Hän liikutteli vartaloaan niin, että oksa lipesi vartalon alta ja samalla poika irrotti otteensa oksasta. Oksa oksalta poika liukui pitkin kuusenrunkoa maata kohti, pomppi kuin olisi hypellyt hetekalla. Kädet tarttuivat pihkaisiin oksiin ja hidastivat vauhtia, mutta mitä alemmas hän liukui, sitä vauhdikkaammin matka jatkui. Oksat heilahtelivat ja naavat riuhtoivat kuin raivoisat, pitkäpartaiset tontut pojan pudotessa kohti maassa odottavia leikkitovereita.
- Elä jarruttele. Päästä vauhtiin vaan.
Kuusen juurella odottaneet pojat kannustivat kaveriaan yhä reippaampaan vauhtiin, mutta kuusimäessä matkustanut poika ei neuvoja ja ohjeita kuullut. Oli kuin suuret kädet olisivat vetäneet poikaa maata kohti, repineet housuja ja puseroa ja nahkaa sormista ja kämmenistä. Pihka levisi vaatteisiin ja oksien paljastamalle iholle ja värjäsi kuusen oksilla laskettelijaa ja liimasi hiuksiin pitävän pinnin, jota ei pesemällä enää irti saanut.
Mitä alemmas poika liukui, sitä tukevammiksi kävivät oksat, ja niiden paksut rungot iskivät kipeitä mustelmia vartaloon, käsiin ja jalkoihin. Muutama metri ennen maan pintaa vauhti pysähtyi kokonaan ja poika jäi makaamaan oksalle. Toiset katsoivat kuusen runtelemaa ystäväänsä ja kiipesivät tutkimaan, miten oli käynyt. Poika huohotti oksalla maatessaan ja puristi pihkaisilla käsillään oksaa. Kasvot olivat punaisten naarmujen turvottamat ja tuoreen pihkan ja pehmeän naavan täplittämät.
- Helevetin mukavaa.
Ilta pimeni lämpimäksi yöksi, kun kolme pihkaista poikaa käveli väsyneenä kotiin. Äiti päivitteli pojat nähtyään näiden tahmaista ja roskaista olemusta ja kysyi ankarasti, missä nämä olivat iltansa viettäneet.
- Ei paljon missään. Mäkeä vähän laskettiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti