Seurasin puolella päällä eli toisella korvalla ja vastakkaisella silmällä Amerikan presidenttivaalipeliä. Molemmin silmin ja korvin se olisi ollut aivan liikaa. Olen pitkään ollut siinä uskossa, että korkeissa viroissa ja liike-elämän huipulla ihmiset ovat sivistyneitä, valveutuneita, fiksuja ja toisen ihmisen huomioon ottavia. Ainakin voisin kuvitella, että keskustelussa oltaisiin hienovaraisempia kuin yläasteikäiset pojankossit, joilla vittuja vilisee lyhyessäkin lauseessa kuin villakoiria varusmiehen sängyn alla seitsemän päivän putkareissun jälkeen. Mutta ei ollut luulo tiedon väärtti.
Niin Hillary Clinton kuin Donald Trumpkin käyttivät toisistaan niin ala-arvoisia sanoja, että jopa avioliittoneuvojan parisuhdeterapeutti olisi pitänyt sanankäyttäjiä toivottomina tapauksina jatkamaan liittoaan ainakaan samassa maassa ja varsinkin keskenään. Toinen nimitti toista rikolliseksi ja toinen kourijaksi, valehtelijaksi, naistennaurattajaksi, kähmijäksi. Nimitykset tulivat päivä päivältä vaalien lähestyessä rumemmiksi ja henkilökohtaisemmiksi. Trump käytti Clintonia enemmän alatyylin ilmaisuja, muttei ehdokas Clintonkaan kieltään kahlinnut, kun toi esiin vastustajansa vikaisimpia puolia. En muista, että varsinaisista presidentin tehtävistä olisi paljonkaan keskusteltu. Ja kun niistä keskusteltiin, kohta taas väännettiin kättä toisen maksamattomista veroista ja toisen suojaamattomasta sähköpostista.
Niin sitten äänestettiin Amerikan maassa ja yllätys maailmalla oli suuri, kun mahtavan vittuilukisan voittikin Donald Trump. Hillary Clinton hävisi hetkeksi maan alle ehkä häpämään kaikkea sanomaansa tai sitten vaan pää pimeni odottamattomasta tappiosta häviämään tuomitulle. Pelättiin pahinta. Maailman talouden piti romahtaa, pörssikurssien syöksyä, valuuttojen arvojen painua pohjalukemiin. Niin kävikin. Tunnin verran kurssit syöksyivät ponnahtaakseen sitten taas nousuun ja vähän entisen arvon ylikin. Lyhyt oli se Trumpin voiton kunniaksi ennustettu talouslama. Mutta mitäs sitten tapahtuikaan?
Lavalle nousi vasta valittu Amerikan Yhdysvaltojen presidentti, Donald Trump. Hän kiitti kauniisti Hillary Clintonia Amerikan eteen tehdystä hyvästä työstä monissa arvostetuissa viroissa ja luottamustehtävissä. Kansalle hän sanoi, ettei syytä huoleen. Kaikki saavat paljon hyvää eikä kukaan jää ilman. Muslimit voivat asua edelleen Amerikassa eikä ketään olla pois häätämässä. Mitään muuria ei rakenneta Meksikon ja USAn välille. Tuon hän sanoikin olevan vain höpön löpön puhetta ja huulenheittoa. Maailma rauhoittui.
Muutama päivä sitten vielä kirjoitettiin, miten rumasti voidaan puhua toisesta ihmisestä niinkin arvokkaassa tapahtumassa kuin vaalikisassa. Mutta nyt on aivan toinen ääni jopa lehmänkellossa ja tuota aikuisten, sivistyneitten, korkeasti koulutettujen, menestyneiden ihmisten kieltä kehutaan ja analysoidaan retoriikan mestarinäytteenä, jonka molemmat hallitsivat hyvin, mutta jossa Trump oli parempi. Maailman näkyvimmältä paikalta on annettu mestarinäyte, miten täytyy puoliaan pitää ja eteen päin pyrkiä. Presidentti Martti Ahtisaari mainitsi Iltalehdessä, että kieli vaaleissa oli kovaa, mutta arki on koittanut. Nobelin rauhanpalkinnon saanut mies hyväksyy hiljaa ala-arvoisen kielenkäytön maailman huipulla ja pitää sitä pelkkänä vaaliretoriikkana. Toivottavasti hän kuitenkin tuomitsee rumien puhumisen yläasteen kevätjuhlassa, jos joskus menee lapsenlapsensa kevätjuhlaa todistamaan.
"Tollekin vitun reksille mä sanon, että kumä joskus saan juristin paperit kouraan, mä heitän tommosen saatana Sukevalle*). Katotaan, keneltä takavarikoidaan sähkötupakat."**)
*) Sukeva on Itä- ja Pohjois-Suomen rikosseuraamusalueen vankila.
**) Lainattu yläasteikäinen juhlapuhuja ei välttämättä ole presidentti Martti Ahtisaaren pojanpoika, vaan voi olla kuka tahansa sivistyneessä seurassa juhlapuheita pitämään oppinut tasapainoinen teini.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti