Jadelmiinan joululahja

Tuskin ehti vinon talon kaappikello soittaa kello kuuden sävelmää, kun Henkka Maukka oli täysin hereillä. Jouluaamuna ei saanut nukkua pitkään, kun oli niin paljon leikkimistä ja keksimistä, oivaltamista ja ihmettelemistä. Joulupukki oli tuonut niin monta mieluista lahjaa, ettei Henkka Maukka yksinkertaisesti osannut päättää, mikä niistä oli mieluisin.  Isä oli luvannut illalla, että joulupäivänä tehtäisiin metsänreunaan nuotio ja keitettäisiin nokipannukahvit ja paistettaisiin kultakylkiset makkarat räiskyvän nuotiotulen loimussa. Aivan kuin joulupukki olisi arvannut isän aatokset, oli Henkka Maukka saanut aivan oman, pienen punapäisen puukon. Aivan oikeassa nahkatupessa oli renksu, josta puukon saattoi laittaa vyöhön roikkumaan. Kun Henkka Maukka oikein tarkasti ajatteli, puukko oli paras joululahja. Ehdottomasti.

Isä oli jo kasannut kuivat nuotiopuut pulkkaan ja äiti täyttänyt korin monenmoisilla jouluherkuilla ja lisäksi grillimakkaralla ja juustokabanossilla, kun pihalta kuului moottorin paukahdus. Pakkasessa höyrysi vanha, keltainen moottoripyörä ja sen päällä istui tuuheassa turkissa ja karvainen kypärä päässään merirosvon näköinen mies. Sivuvaunusta pilkisti kaksi kypärää ja toisen kypärän sisältä Henkka Maukka tunnisti heti Jadelmiinan kauniit kasvot.

- Soromnoo. Se on suorastaan joulu tullut vinoonkin taloon, huusi merirosvon näköinen mies ja heilautti suurta kintastaan.

Äiti ja isä ilahtuivat kovasti jouluvieraista ja pyysivät heidät mukaan nuotioretkelle. Kohta marssi iloinen joukko kohti metsänreunaa. Henkka Maukka käveli koko joukon etummaisena ja heti hänen takanaan samoissa jäljissä astelivat Juulia ja Jadelmiina. Pulkka narisi mukavasti pakkaslumessa ja askelien alla lauloi joulun taika.

Iloisesti räiskähteli nuotio ja savu nousi suoraan kohti taivasta. Puunlatvojen tasalla se kuitenkin pysähtyi ja alkoi hajaantua leveäksi lautaksi. Isä sanoi, että savu kiipesi taivaan katolle ja alkoi maalata sitä. Hitaasti maalautui savukatto iloisten makkaranpaistajien ylle. Henkka Maukka katkaisi kaksi risua makkaratikuiksi ja teroitti niiden päät ja ojensi toisen Juulialle ja toisen, vähän pidemmän Jadelmiinalle. Kun äiti oli aukaissut makkarapaketit, otti Henkka Maukka yhden makkaran, teki siihen kolme kaunista viiltoa uudella puukollaan ja ojensi Jadelmiinalle.

- Hienot viillot. Omalla puukolla tehty, sanoi Henkka Maukka.

Kuului vinkuva ääni, kun makkara alkoi paistua. Ja kohta kuului poksahdus, kun kuori halkesi. Kaukana metsässä syvällä kivenkolossa nukkui kyykäärme ja sen kieli lipoi hitaasti ja se haisteli ihanaista makkarantuoksua. Mutta käärme oli niin väsynyt jouluaaton pororetkestä, ettei se jaksanut edes kylkeään kääntää. Muutaman kerran kieli vielä haisteli hyviä tuoksuja, mutta vetäytyi sitten takaisin käärmeensuuhun ja pysyi siellä kevääseen asti.

Hyvin pienet jalanjäljet erottuivat puhtaassa lumessa. Henkka Maukka kuiskasi Jadelmiinalle, että lumessa olivat tontun jäljet.

- Näin eilen oikeita tonttuja. Ne ratsastivat jäniksellä ja toivottivat minulle oikein hyvää joulua.

Jadelmiinaa nauratti. Vielä enemmän hän nauroi, kun Henkka Maukka kertoi hänelle kuorsaavasta joulupukista ja poroista, jotka juoksivat niin lujaa vauhtia, että väritkin katosivat. Sellaisia juttuja saattoi kertoa vain vinossa talossa kasvanut poika, jolla oli villapaita nurinpäin. Mutta kun viimeinen makkara oli syöty ja isä oli juuri sammuttamassa nuotiota, näkyi metsänreunassa jotakin kummallista. Vitivalkoinen jänis loikki hyvin hitaasti kohti korkeaa kuusikkoa ja kun oikein tarkasti katsoi, saattoi jäniksen selässä nähdä kaksi punaista täplää, kaksi pientä tonttua, jotka vilkuttivat. Jadelmiina tarttui salaa Henkka Maukan käteen ja heristi korviaan. Lumi sihisi nuotiopuissa, narskahteli askelien alla ja hyvin kaukaa, hyvin hiljaisesti kuului aivan hiljainen ääni.

- Hyvää joulua, Jadelmiina ja Henkka Maukka Makkaranpaistaja.

Tuntui kuin kymmenen hiirtä olisi juossut Henkka Maukan villapaidan alla, kun Jadelmiina piti häntä kädestä kiinni.

- Minulla on sinulle lahja, sanoi Jadelmiina ja kaivoi taskustaan punaisen villapalmikon, jonka päässä oli kullanvärinen tiuku.

- Lentokello metsämajaasi. Olen sen ihan itse tehnyt. Kun tätä kilisyttää, saa varmasti pyöreän maton lentämään.

Monta monituista vuotta oli pitkä aika, kun sitä katsoi Henkka Maukan silmin. Monta ihmeellistä asiaa oli ehtinyt tapahtua. Hän oli tavannut kyyn ja leikkinyt kärrynpyörää. Hän oli puhellut niitä näitä Sallu Siilin kanssa, opettanut jäniksen loikkimaan ja lentänyt pitkin taivaankantta lahjareessä. Mutta kun Jadelmiina tarttui häntä kädestä, se oli kaikkein ihmeellisintä. Hän oli maailman onnellisin poika, maailman onnellisin Henkka Maukka Makkaranpaistaja.