Raamattu yksinkertaistaa maailman synnyn kuuteen päivään. Tuossa ajassa tulivat luoduiksi niin maa, vesi, taivas ja ilmakin, kasvit, eläimet ja lopuksi kuriton ihminen. Ennen ensimmäistäkään lepohetkeä Jumala oli luonut tyhjästä kokonaisen maapallon eläimineen kaikkineen. Eikä tuosta tapahtumasta ole raamatuntulkkien mukaan kuin muutamia tuhansia vuosia.
Toinen äärilaita taas väittää luomakunnan kehittyneen evoluution kautta. Se onkin pitkä ja vaivalloinen tie. Otetaanpas esimerkiksi krokotiili. Tuo kummajainen ja rumuuden markkinoiden kiistaton torikauppias on evolutionistien mukaan ollut olemassa ainakin yli 200 miljoonaa vuotta. Vaan eipäs se ollutkaan silloin vedessä, vaan maalla se eleli ja juoksemalla otti kiinni saaliinsa ja söi suureen suuhunsa. Evoluutioteorian kannattaja sanoo kaiken elävän syntyneen vedessä. Krokotiilikin on siis syntynyt vedessä, kehittynyt siellä pikkuhiljaa krokotiiliksi, kyllästynyt uiskenteluun ja kalanmaksaan ja noussut maalle ja kasvattanut pitkät jalat ja alkanut juosta saaliin perässä pihvilihan toivossa. Arvatenkin tuo kehityskulku on vienyt muutaman sata miljoonaa vuotta. Tuosta voidaan päätellä, että alkukrokotiili on ollut ainakin 400 miljoonaa vuotta sitten jossakin virranmutkassa olemassa.
Nykyinen krokotiili on tutkijoiden mukaan ollut kutakuinkin samanlainen 60 miljoonaa vuotta. Se kyllästyi siis 200 miljoonan ja 60 miljoonan vuoden välissä taas maaelämään ja pakeni veteen. Ilmeisesti se ei sittenkään kyennyt kasvattamaan tarpeeksi pitkiä jalkoja, jotta olisi voinut napata vauhdissa gepardin tai muun mukavan kissaeläimen puhumattakaan hitaammasta karhusta tai vaikkapa pensaikoissa lymyävästä villisiasta. Knut siltä pakenivat ja seeprat nauroivat sen vauhdissa lonksuvaa leukaa. Ei ollut hyvä olla maalla. Niinpä krokotiili käveli takaisin veteen, lyhensi vuosimiljoonien saatossa taas jalkansa töpöiksi ja keskittyi virtoja ylittävään pihvikarjaan. Kalaa se ei enää niin hamunnut, kun oli siitä jo satoja miljoonia vuosia sitten saanut tarpeekseen.
Seitsemäntenä päivänä Jumala lepäsi kuin pimeys vetten päällä ennen aamun sarastusta. Mitä hän silloin ajatteli? Eipä hän juuri mitään ajatellut. Makoili vain auringonpaisteessa, kaiveli heinäkorrella aamupalan tähteitä hampaiden välistä ja pidenteli ja lyhenteli krokotiilin räpyläjalkoja, asetteli niihin kavioita ja sorkkia, uitti sitä Niilissä ja juoksutti pitkin savanneja ja palautti lopulta takaisin Niilin rapaiseen veteen seeprapaistia kyttäämään.
- Hohhoijaa. Semmoista se on tämän luomiskertomuksen ja evoluution kanssa. Kuhan nyt on jottain tekemistä.
Niin sanoi Jumala ja meni maate jatkamaan uniaan. Samoja unia näkee vielä tänäänkin hänen kuvakseen luoma ihminen. Niitä ja näitä, krokotiileja nahkapäitä, räpyläjalkoja, sorkkasääriä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti