Kun Suomen sodan sankarit yli kaksisataa vuotta sitten Sandelsin johdolla iskivät suuren Venäjän ylivoimaisen suuret sotajoukot Koljonvirralla Iisalmessa, oli ilma ruudin savusta sakeana ja tanner verestä punainen. Syntyi legenda Sven Dufvasta, joka lataamattomalla musketilla niitti vihollisia kuin kypsää viljaa. Koljonvirta oli monen sotilaan tuonen virta, jolta ei kotiin enää palattu, ei palattu kylvämään, ei niittämään, ei eloa korjaamaan. Vain sadat ja tuhannet henget jäivät noille sijoille ikuisiksi ajoiksi odottamaan, että joskus saisivat sielut jälleen ruumiin tai rauhaisan taivaankolkan, jossa voisi tuon kauhean sodan melskeen unohtaa ja viimein hengittää raikasta ilmaa ikuisen ruudinkatkun sijaan.
Sainpa viikonvaihteessa todistaa merkillisen tapahtuman noilla vanhoilla taistelutantereilla. Tuohon kuuluisaan paikkaan on rakennettu viihtyisä leirintäalue, jonne kesäisin majoittuvat niin kesäjuhlien vieraat kuin maailman matkaajatkin. Suomen Harley-Davidson -harrastajat olivat viettämässä loppukesän juhlaa elokuun viimeisenä viikonloppuna ja paikalle ajoi lähes kolmesataa moottoripyörää matkustajineen. Meteli oli melkoinen. Koneet jyrisivät ja paukkuivat kuin kanuunat tai musketit ja ilma oli pakokaasun huuruinen.
Ajoipa muuan mies Harrikallaan vuokraamansa mökin pihaan. Kone paukahti ja samalla kaatui kookas pyörä matkustajineen nurmikolle.
- Perkeleen perkele.
Kuljettaja kömpi yli kolmesataakiloisen pyöränsä alta ja matkustaja puisteli vaatteitaan muutaman metrin päässä. Yhdessä ihmettelimme, miksi pyörä oli aivan varoittamatta lähtenyt kuljettajan alta. Kaatuminen on aina vähän noloa ja selitystä etsitään mieluummin tiestä tai pyörästä kuin miehestä tai matkustajasta. Katsoin miehen asua ja näin hänen päähineessään venäläisen sotilaan kokardin, mikä lie matkamuisto, harmiton koriste. Siinä oli selitys. Kun Suomen sodan haamut olivat kuulleet paukkeen ja nähneet venäläisen sotilaan tunnusmerkin, hyökkäsivät he monissa miehin ja hurmehengin tulijan vankkurin kimppuun ja kaatoivat tämän säälimättä maahan kuin Sven Dufva sillalle pyrkivän venäläisen. Kun kajahti Koljonvirran sakeaan ilmaan kuuluvasti perkele, huomasivat haamut erehtyneensä.
- Omia on. Annetaan olla.
Ilta jatkui hyvässä hengessä, vaikka aina silloin tällöin joku Koljonvirran veikeä haamu yrittikin vierasta kampittaa ja saikin joltakulta jalat alta.
- Perkele!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti