Tapasin vanhan miehen, joka oli vakavasti sairastunut - autokuumeeseen. Sanoi, että vielä toki sillä entiselläkin autolla ajaisi, kun ei siinä ollut mittarissa vasta kuin reilut sisäänajokilometrit. Mutta autokaupan keskilattialla oli kuume iskenyt aiempaa suurempaan, tehokkaampaan, mukavampaan, kauniimpaan ja vain vähän kalliimpaan.
- Ajais sitä tuolla vanhallakin vielä, mutta saisipa kuitenkin kerran elämässä ajaa kunnon autolla.
Niin tuumasi mies ja kehui lattiasta kattoon näkemänsä auton, tuumasi ja vertasi välirahaa. Värikin oli ollut varsin kaunis. Hän odotti minulta kommenttia. Sanoin, että mies virkkui aina unelmista, tuli terveemmäksi haaveista ja sai uutta elinvoimaa, kun alkoi taas väkevästi haluta jotakin. Miehen pitää haluta, miehen pitää toivoa, miehen pitää elää, kunnes kuolema korjaa.
Istuimme tovin unelmien kanssa yhdessä. Oli hetki hiljaista. Keinutuolin jalka natisutti lattiaa ja jääkaapin moottori hurisi helteisessä iltapäivässä. Ukkosen vaimea kumu kuului hyvin kaukaa. Vanha mies katsoi ulos ikkunasta ja heltyi herkästi taas puhumaan.
- Ostin minä sitten hautapaikan itselleni.
Muuta ei puhuttu. Unelmoitiin tovi iltapäivän kosteassa kuumuudessa ja tehtiin tulevaisuuden suunnitelmia. Miesten kesken.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti