Etelämeren ihmissyöjä

Kävelin aamukahville tutun kuppilan nurkkapöytään ja istuskelin aatoksissani, tavallisissa arkimurheissani, kun lumi oli taas sulanut ja saattanut tiet rapakolle ja paksumman lumen paikoissa peilijäälle. Ei riittänyt auton terävissäkään nastoissa pito saati espanjalaisten talvikenkien solumuovipohjissa kitka. Kyllä semmoinen harmitti. Ja pimeäkin oli kuin – sanonko missä. No en sano, mutta siellä kumminkin.

 

Virkisti kuitenkin kovin, kun pitkästä aikaa tapasin jo kauan aikaa Etelämeren saaressa ihmissyöjien keskuudessa asuneen vanhan tuttavani, harmaapartaisen, mutta hyvin leveäharteisen miehen. Mies kertoi oppineensa vuosien saatossa ja haaksirikkoutuneiden ruokailuperinteitä seuranneena saarelaisten tavoille niin ilossa kuin surussa, kiihkossa kuin kärsimyksessä. Niinpä sitten kysyin häneltä jo pitkään mieltäni vaivannutta asiaa.

- Miten ihminen käyttäytyy, kun se laitetaan pataan kiehumaan?

Mies oli hetkisen vaiti kuin palaten hissuksiin Etelämeren saarelle soppakulhon ääreen.
- No se vähän riippuu tilanteesta ja vuodenajasta. Mutta minäpäs kerron sinulle mielenkiintoisen asian. Viime talvi oli meillä Etelämerellä hyvin kylmä, vaikkei sitä kovin moni todeksi usko. Pakkasta oli yli kolmekymmentä astetta niin, että kaislauikkarit jäätyivät ja iloinen kilinä soliskeli pitkin saarta. Mutta siihenpä ne ilot sitten jäivätkin. Rannassa oli vesi hileillä eikä oikein tarennut pesullekaan mennä saati uimaan uskaltaa. Mutta ihmisiä silti syötiin, kun kerran ihmissyöjiä ollaan.

Tuttava piti pienen tauon kuin olisi tuumannut asioita. Pureskeli punaleimaista viineriä huolellisesti ja makuja erotellen, vähän kovettunutta hilloa kielen päällä maistellen ja tapahtumia muistellen.

- Kolmasosa elämästä on kohtuullisen leppoisaa, toinen kolmasosa on joutavaa ja se viimeinen kolmannes meneekin surressa vähäpätöisiä, melko vähäpätöisiä ja...hm...joissakin tapauksissa kovin murheellisiakin asioita. Aivan sama se on padassa. Kun joskus saamme oikein mukavan ihmisen syötäväksemme, on meillä aikaa kaksi kolmasosaa rupatella hänen kanssaan niitä ja näitä. Viimeinen kolmannes odotellaan kuola suusta valuen ruokavieraan kypsymistä.

 

- Mutta viime talvena kaikki oli toisin. Vesi oli jäistä ja kun siihen asetteli ihmisen porisemaan, aluksi oli niin kylmä, että hampaat löivät loukkua. Kohta vesi lämpeni ja elo kävi hauskaksi ja kertoili siinä avoimempi ihminen hauskojakin tarinoita lämpimikseen. Vaan kohtapa jo vesi kuumeni siihen pisteeseen, että loppui nauru ja höpötys ja alkoi se vihoviimeinen valitus. Aivan se on kuin täällä teidän kahvilassa - eipä sen kummempaa.

Niin lähti vanha tuttavani takaisin Etelämerelle onnellisten ihmissyöjien saarelle ja jätti minut pöytään yksin miettimään. Matemaattista on ihmisen elo niin padassa kuin padan ulkopuolellakin. Kolmasosa palellaan, kolmasosa lämmitellään ja kolmasosa paistutaan monenlaisessa murheessa. Miten tasasivuisia nuo kolmiot ovat, riippuu vain vähän ihmisestä ja aika paljon monesta muusta. Näin se on.

 

Nivala-lehti, lähikolumni 13.12.2024