Laveerausta

Helmiäispilvet

kutkuttavat silmiä,

laveerailevat

liukuvia värejä

lakeen kuin öljy veteen.

GAZA

Kiviröykkiöt

peittävät alleen ruumiit,

joissa vieläkin

asuu rakkauden muisto,

väkevän vihan muisto.

MAGA GAZA

Gazan ihana,

ilmiömäinen ranta.

Kaikki on hyvää

ja siellä voisi tehdä

kauniita asioita.

Ilovaloa

Tulet palavat

taivaan ilovaloina

ja loimottavat

läpikuultavina kuin

porttolan punalyhdyt.

Uskomaton uskonnoton

Joulu on Jeesuksen syntymäpäivä. Tai ei se ehkä ole. Kenties se onkin jokin muu päivä vuodesta, mutta ihmiskunta on yhdessä päättänyt juhlia Jeesus-lasta joulukuun 25. päivä niiltä osin kuin ihmiskunta on kristillinen. Muu osa ihmisistä viis välittää koko joulusta. He saattavat jopa pahoittaa mielensä, kun jo lokakuussa aletaan laulaa jouluun ja Jeesuksen syntymään kuuluvia lauluja. Heidän mieltään joulu ja Jeesus ärsyttävät, mutta jouluun liittyvät vapaapäivät eivät ehkä niinkään. Saahan niiltä jopa tupla- tai kenties triplapalkkaa, jos töihin on pakko tai viitsii mennä. Tonttulaulut eivät ärsytä, kun niissä lauletaan vain haltioista ja menninkäisistä tai muista velhoista.

Minäkin aloin miettiä, rupeaisinko uskonnottomaksi ja nauttisin sen tuomista uskonnottomuuseduista. Rupesin. Tänä vuonna siitä onkin varsin paljon hyötyä, kun kristillisiä vapaapäiviä on muhevasti. Kuudes päivä tammikuuta oli loppiainen, joka juhlistaa Jumalan syntymistä Jeesuksena Kristuksena. Huhtikuussa vietetään pääsiäistä ja pitkäperjantaita ja seuraavana maanantaina toista pääsiäispäivää, vapaapäiviä molemmat. Toukokuussa ollaan vapaalla helatorstaina, kun Jeesus nousee taivaaseen.

Kesä ja syksy onkin ankeampaa olla uskonnoton, kun varsinaisia uskontovapaita ei ole ennen joulua. Mutta jouluna saa uskonnoton löhöillä kristikansan siivellä koko jouluviikon keskiviikosta perjantaihin. Jos en aukaise radiota tai katso televisiota lokakuusta loppuvuoteen, ei minun uskonnottomuuttani häiritse mikään – niin uskon.

Syksyllä ajattelin lähteä lomalle. Katselin karttaa. Intia voisi olla oikein mukava, kun siellä on niin paljon minua köyhempiä ihmisiä ja saatan siellä tuntea itseni rikkaaksi. Minua ei vaivaisi luterilainen omatunto tippaakaan, kun olen etäännyttänyt itseni mokomasta kristillisestä jeesustelusta. Mutta voi pahus. Intialaiset ovat hinduja melkein kaikki. On siellä toki muslimeja ja kristittyjä ja sikhejä ja muita. Uskonnottomia on vain pari prosenttia väestä eli siltäkin osin olisin lukuisille uskonnoille altistuvaa vähemmistöä. Yli 900 miljoonaa hindua saattaisivat altistaa minut gurun opille ja joogan saloihin. Tai saattaisin törmätä kadulla pyhään lehmään.

Turkki olisi oivallinen matkakohde, vaikka se estikin meitä kaikin keinoin liittymästä Natoon. Voisin matkustaa Marmariksen rannoille tai Antalyaan ja nauttia siellä lämmöstä ja ystävällisistä ihmisistä. Mutta voi hemmetti. Yli 90 prosenttia turkkilaisista on muslimeja. Ja muslimeilla on ne moskeijat ja moskeijoissa minareetit. Viisi kertaa päivässä minun olisi pakko kuunnella rukouskutsu enkä sitä karkuun pääsisi kuin syvälle meriveteen. Enkä niin kovasti tykkää uimisesta varsinkaan aamuvarhain.

Taidan jäädä Suomeen koko syksyksi. Kuuntelen itsenäisyyspäivänä Sibeliuksen Finlandian. Mietin vain niitä, jotka eivät usko, että Sibelius on hyvä säveltäjä. Heidän on kuitenkin pakko kuunnella monin eri sovituksin esitettyä Finlandiaa koko joulukuun alku. Pakoon ei pääse muualle kuin Ruotsiin. Tai Intiaan tai Turkkiin, jos ei ole hengellisiä tai aatteellisia esteitä.

Narrasin. Yritin tosissani olla uskonnoton, mutta ei se minulta onnistu. Oikeasti olen multiuskovainen. Uskon maailman rauhaan, lottoon, Temuun, kaikkiin maailman jumaliin, omaan Jumalaani, Yleen ja maikkariin ja talviurheiluunkin, vaikkeivät suomalaiset mäkimiehet enää pärjääkään. Postiinkin uskon, vaikka tuo usko on usein lujilla ja kirjeet karkuteillä. Ja uskon siihenkin, että kirkossa leviää paitsi Jumalan sana, myös yskä. Kuuntele vaikka. Kirkossa yskittää aina.

Hannu Hartikainen, lähikolumni Nivala-lehti 15.1.2025

Nälkä

Nälkä pakottaa 

syömään sammakon reidet,

nylkemään käärmeet,

nuolemaan lattiankin,

jotta henki liikkuisi.

Sormus

Kun talvisella

tiellä kohtaan auringon

kultaisen kehrän,

kuorin siitä sormeeni

kalliin kihlasormuksen.

Luovuta tai kiipeä

Vuoren seinämä

on kuin mieltä kiehtovan,

merkityksekkään

lauseen ajatusviiva -

luovuta tai kiipeä.

Yli on kiivettävä

Vuoren seinämä

on kuin mieltä kiehtovan,

merkityksekkään

lauseen ajatusviiva -

yli on kiivettävä.

Tuskin suljetaan

Värit vuotavat

taivaan kannen välistä

sateenkaareksi

ja helmiäispilviksi.

Kantta tuskin suljetaan.

Voi turhuuden turhuus

Jos mitään muuta

tekemistä en keksi,

kapuan männyn

latvaan keräämään kävyn

tai kaksi. Ja laskeudun.

Sydämeni soi

Sydämeni soi

kuin täyteen puhallettu

säkkipilli voi

lampaannahkaisen pussin

puristelusta soida.

Orja

Omistamatta,

kahleisiin laittamatta

sinun orjasi

nostaa kätensä ylös

ja paljastaa ranteensa.

Etelämeren ihmissyöjä

Kävelin aamukahville tutun kuppilan nurkkapöytään ja istuskelin aatoksissani, tavallisissa arkimurheissani, kun lumi oli taas sulanut ja saattanut tiet rapakolle ja paksumman lumen paikoissa peilijäälle. Ei riittänyt auton terävissäkään nastoissa pito saati espanjalaisten talvikenkien solumuovipohjissa kitka. Kyllä semmoinen harmitti. Ja pimeäkin oli kuin – sanonko missä. No en sano, mutta siellä kumminkin.

 

Virkisti kuitenkin kovin, kun pitkästä aikaa tapasin jo kauan aikaa Etelämeren saaressa ihmissyöjien keskuudessa asuneen vanhan tuttavani, harmaapartaisen, mutta hyvin leveäharteisen miehen. Mies kertoi oppineensa vuosien saatossa ja haaksirikkoutuneiden ruokailuperinteitä seuranneena saarelaisten tavoille niin ilossa kuin surussa, kiihkossa kuin kärsimyksessä. Niinpä sitten kysyin häneltä jo pitkään mieltäni vaivannutta asiaa.

- Miten ihminen käyttäytyy, kun se laitetaan pataan kiehumaan?

Mies oli hetkisen vaiti kuin palaten hissuksiin Etelämeren saarelle soppakulhon ääreen.
- No se vähän riippuu tilanteesta ja vuodenajasta. Mutta minäpäs kerron sinulle mielenkiintoisen asian. Viime talvi oli meillä Etelämerellä hyvin kylmä, vaikkei sitä kovin moni todeksi usko. Pakkasta oli yli kolmekymmentä astetta niin, että kaislauikkarit jäätyivät ja iloinen kilinä soliskeli pitkin saarta. Mutta siihenpä ne ilot sitten jäivätkin. Rannassa oli vesi hileillä eikä oikein tarennut pesullekaan mennä saati uimaan uskaltaa. Mutta ihmisiä silti syötiin, kun kerran ihmissyöjiä ollaan.

Tuttava piti pienen tauon kuin olisi tuumannut asioita. Pureskeli punaleimaista viineriä huolellisesti ja makuja erotellen, vähän kovettunutta hilloa kielen päällä maistellen ja tapahtumia muistellen.

- Kolmasosa elämästä on kohtuullisen leppoisaa, toinen kolmasosa on joutavaa ja se viimeinen kolmannes meneekin surressa vähäpätöisiä, melko vähäpätöisiä ja...hm...joissakin tapauksissa kovin murheellisiakin asioita. Aivan sama se on padassa. Kun joskus saamme oikein mukavan ihmisen syötäväksemme, on meillä aikaa kaksi kolmasosaa rupatella hänen kanssaan niitä ja näitä. Viimeinen kolmannes odotellaan kuola suusta valuen ruokavieraan kypsymistä.

 

- Mutta viime talvena kaikki oli toisin. Vesi oli jäistä ja kun siihen asetteli ihmisen porisemaan, aluksi oli niin kylmä, että hampaat löivät loukkua. Kohta vesi lämpeni ja elo kävi hauskaksi ja kertoili siinä avoimempi ihminen hauskojakin tarinoita lämpimikseen. Vaan kohtapa jo vesi kuumeni siihen pisteeseen, että loppui nauru ja höpötys ja alkoi se vihoviimeinen valitus. Aivan se on kuin täällä teidän kahvilassa - eipä sen kummempaa.

Niin lähti vanha tuttavani takaisin Etelämerelle onnellisten ihmissyöjien saarelle ja jätti minut pöytään yksin miettimään. Matemaattista on ihmisen elo niin padassa kuin padan ulkopuolellakin. Kolmasosa palellaan, kolmasosa lämmitellään ja kolmasosa paistutaan monenlaisessa murheessa. Miten tasasivuisia nuo kolmiot ovat, riippuu vain vähän ihmisestä ja aika paljon monesta muusta. Näin se on.

 

Nivala-lehti, lähikolumni 13.12.2024