Olen ollut hiljainen koko talven. Suuret ajatukset ovat kulkeneet pääni päästä päähän, muttei minulla ole ollut mitään sanottavaa. Olen ollut kuin höyryveturi ilman ääntä, kisko ilman kolinaa, pilli ilman sointia. Olen ollut kurki mahahöyheniä myöten jäisessä suossa, joutsen räpyläjaloistani lampeen jäätyneenä, tikka nokka puuhun uponneena, majava raudoissa - karhu pesän piilossa. Mutta ehkäpä kesä minut taas kohta herättää.
Vaan pitkä on ollut tämän kevään tulo, hidas kuin käärmeen liike hangella. Niinpä en suuresti minäkään kiirettä pidä, vaan heräilen varovasti, tunnustelen, nuolen kieleni kiinni jäiseen rautaan ja jatkan hiljaisena ylös nousemista kieli kovasta koetuksesta ruvella ja verissä nahoin. Jutellaan sitten, kun on kesä. Puhellaan jäätelökioskilla, haastellaan huurteisen tuopposen äärellä aurinkoisella terassilla ja annetaan puheen tulla.
Olen ollut hiljainen koko talven, puhetta paossa, kun ei ole ollut mitään sanottavaa.
Hemppo. Hemppo. Hemppo. Poteito. Poteito. Poteito. Talvi ilman harrikkaa ei kielen kantoja irrota;-)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti