Ohituskaista

Ohi. Tuskaista

on jäädä seuraamaan, kun

joku hidastaa

ja kaukana on vielä

uusi ohituskaista.

Ystäväni, sankarini

Onko ystävyys

sankaruutta suurempi?

Voittaako nauru

tuliaseiden paukkeen,

kun haavoja sidotaan?

Timanttikorusetti

Hienostorouvan

timanttikorusetti

kaulaa koristi,

herätti kysymyksen:

Timanttiko rusetti?

Neljän särjen saalis

"Pois tappi ota",

tuumasi kalastaja.

Tahtoi hukkua,

kun laski tappiota

neljän särjen saaliista.

Parfyymin tuoksu

Parfyymin tuoksu

ei peitä kalman löyhkää

jumalattoman

miehen jalkovälissä

eikä tartu raiskattuun.

Kun harvoin tavataan

Kysyin, missä on

ystäväni ikuinen.

Olkansa yli

mies näytti peukalollaan:

"Tuolla makaa maan alla."

Elämä on harmoonista

Vanhan ajan kansakoululaiset masennettiin koulupäivien aamuna urkuharmonin, harmoonin alakuloisella soinnilla, jaloilla poljettavien palkeiden kolinalla ja pölyltä haisevalla tuhinalla. Vuosikymmeniä vanhan koraalikirjan sivuja käännellessä ilmaan erittyi kellastuneen paperin toukansyömä haju. 

Ei virinnyt virkeäksi murheellisen aamuvirren mollisointuinen, kymmenien aamu-unisten lasten epävireinen laulanta. Alakulollaan päivänavaus ahmi aamun ensituntien parhaimman virin, kun lapset pesemättömät suut ammollaan yrittivät löytää pienestä virsikirjasta oikeat sanat ja muistella vasta opittua säveltä.

Niinpä kasvoi tuosta harmoonilla säestetystä sukupolvesta nihkeä ja negatiivinen aikuisväestö, jolla ei ole suuresti taitoa kaivaa tuntemattomasta maaperästä kultahippuja. Lapioon tahtoo tarttua mieluummin sitkeä juurakko tai lapion terä iskee kipinää kiveen kolahdettuaan. Ei uskalla tuo aamuvirren alistama ihminen huutaa naapurille kiitosta tai kehua komeasta kukkapenkistä, vaan mieluummin laskee kissansa ulos naapurinsa ruusupuskaan kakkimaan tai peruuttaa autollaan kanssaihmisen rododendronit nurin. Ja mieluummin nostaa tuo palkeiden pakahduttama, synkän virren vaientama henkilö keskisormensa ylös vastaantulevalle kuin reippaasti kohottaisi hattuaan. Eikä katso koraalien kurittama kansalainen vastaantulijaansa silmiin, vaan katselee ojanpohjalta esiintyöntyviä pajunversoja tai kenkiensä kulunutta kärkeä.

Usein kirjoittaa tuo aamunavausten uuvuttama aikuinen nyt feispuukkiin tai paikallislehden yleisönosastoon, että elämä on perseestä. Tavallaan hän on oikeassa, mutta tarkemmin asiaa aprikoituaan hän huomaa varsin merkittävän ja tilannettaan täsmentävän seikan. Ei elämä olekaan perseestä, vaan se on harmoonista.

Harmooni on oikeasti harmoni, muttei se harmoni kuulosta oikein miltään. Onneksi;-)

Elämä on harmoonista. Näin tuli tuokin asia selväksi, kun ystäväni Visa ja Viktor Kalborrekin velipoika Jeremias Kalborrek näkivät Sysmän leirintäalueen museohuoneessa lapsuutensa kouluvuosista väkevästi muistuttaneen soittopelin. Takaumat ovat sitkeitä kuin pajupensaat. Tämä on kaikille kasvattajille ohjeeksi ja ojennukseksi - ja varoitukseksi.