Mopoerektio

Nyykän Kawa on kullattu ja sen hinta messutarjouksena 400.000 euroa ilman alvia. Ehyenä. 

Puukengät, hollannikkaat savusivat, kun Arto Nyqvist roikkui möhkö-Kawan takatuupparissa yli 200 kilometrin tuntivauhdissa, hyppäsi sitten takaisin moottoripyörän selkään, nosti keulan ylös niin korkealle, että takalasi helähti asfalttiin. Kukaan muu maailmassa ei tehnyt samaa temppua niin raskaalla moottoripyörällä. Olen nähnyt tuon legendaarisen esityksen ja katsonut öljypohjan Pernod-logoa. Ja olen tavannut Arto Nyqvistin nyt jo ikämiehenä kauppaamassa nimellään varustettuja puukenkiä. Hän on elossa vaativista ja vaarallisista tempuistaan huolimatta.

Olen myös kuullut, en itse nähnyt toisenlaisen tapauksen, jossa nuori mies oli nostanut Nivalan keskustassa möhkö-Kawaa kevyemmän Kawasakin keulan korkeuksiin, pudonnut asfalttiin, lyönyt päänsä ja kuollut. Keulimisen vaihtoehtoja on kaksi: pysyä pystyssä tai kaatua. Kaatumisessa taas on lukuisampia vaihtoehtoja: kärsiä häpeää, loukkaantua, vammautua tai kuolla.

Ihailen taidokkaita ihmisiä. Ihailen soittajia, laulajia, puuseppiä, rakennusmiehiä, myyjiä, taiteilijoita, moottoriurheilijoita… Taito on aina lahja, jota kannattaa vaalia ja kehittää ja arvostaa. Kun jonkin asian osaa oikein hyvin, on syytä tarjota oma osaamisensa julkisesti näkyville. Muusikko nousee estradille ja todistaa osaamisensa ja antaa yleisönsä nauttia taidostaan ja kyvyistään.  Taiteilija maalaa taulun ja vie sen näyttelyyn vieraiden ihasteltavaksi ja arvosteltavaksi.

Taito ei ole tarkoitettu kiusaamista varten. Vanhassa laulussa sanotaan, että mummon ikkunan alla lauloi katulaulaja. Hänen tarkoituksensa ei ollut häiritä mummoa, vaan viihdyttää muistoissaan elänyttä vanhusta. Tuskin tuon katulaulajan mieleen olisi ilkeimmilläänkään tullut keskellä yötä huutamalla huutaa mummon ikkunan alla tuota tangoaan.

Tuonilmaisiin jo siirtynyt tuttavani, kaverini halusi myös olla taitava, taitava motoristi. Oli alkukesä ja rippilapset olivat kokoontuneet kirkon pihalle. Pojat liikehtivät jäykästi mustissa puvuissaan ja kauniit neitokaiset punaruusut käsissään hehkuivat kesämekoissaan. Kaverini halusi tehdä vaikutuksen ja nosti satapiikin moottoripyörän keulan tyttöjen edessä ilmaan kuin näyttääkseen miehuuttaan ja todistaakseen haarovälinsä voimaa ja kellahti kumolleen kesäneitojen jalkojen juureen. Erektio laski yhtä nopeasti kuin oli noussutkin ja maksoi paljon rahaa. Tuli myös mainehaittaa. Voivoi.

Kotini ohi kiitää päivittäin monta taitavaa poikaa virkeillä mopoillaan keula korkealla. Ihailen taitoa, mutta niin monta kertaa olen nähnyt myös tuon edellä kerrotun joko elävänä tai videolla. Jälki ei ole koskaan kaunista.

Niin kuin taitavinkaan taitoluistelija tai mäkihyppääjä ei koko kilpailu-uraansa selviä kaatumatta, niin ei kaduilla taiteilevat mopoilijatkaan selviä koko elämäänsä ilman vahinkoa joko itselleen tai muille. Kun temput tehdään suljetulla alueella, on reilua riskeerata vain oma terveytensä. Mutta kun tuo taito tuodaan yleisille teille, kaupungin keskustaan, vaarassa ovat päiväsaikaan myös sivulliset.  Yöllä temppuilevat vaarantavat paitsi itsensä ja muut teillä liikkujat, myös häiriköivät nukkuvia. ”Jos meteli häiritsee, muuta muualle." Tuo on typerä tapa lohduttaa. ”Pojat ovat poikia”, on yhtä typerä ja vastuuton tapa kannustaa nuorta olemaan ajattelematon.

Osaaminen on eroottista ja taidokkuus kertoo tahdosta oppia osaamaan.  Kun puukengät savuavat ja takalasi helähtää suljetulla ja temppuiluun tarkoitetulla alueella, yleisö on turvassa ja satulassa taitava kuljettaja. Mutta kun keula nousee ja moottori huutaa keskellä yötä keskellä kaupunkia, satulassa on munaton typerys.  Niin se vain on.

Nivala-lehden lähikolumni 6.8.2026