Mielipidevapaus

Kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmoitti peruvansa Venäjän uusia pakotteita ja ostavansa laivakaupalla venäläistä dieseliä, ja tuon onnettomuuden lisäksi sysäsi polttoainepulan ja koko sodan Ukrainan päämiehen syyksi, sain tarpeekseni. Kirjoitin sosiaaliseen mediaan kannanottoni: ”Minulla alkaa olla hyvin suuri USA-vastenmielisyys niin voimakkaana tunteena, että taidan luopua Harley-Davidson -moottoripyörästä. Se tuskin muuttaa maailmantilannetta, mutta onpahan ainakin minulta voimakas kannanotto.”

Hyvät tuttuni ymmärsivät tuon mielipiteen merkityksen. Uskoakseni he kuuntelevat ja katselevat uutisia myös muualta maailmasta ja tuntevat niin Euroopan kuin vähän muidenkin maanosien nykytilannetta. En suoranaisesti ollut yllättynyt, että sain myös hyvin ihmetteleviä kommentteja. Sen sijaan olin hyvin yllättynyt, että täysin ventovieraat ihmiset kyseenalaistivat pääni terveyden. Mielipidettä voi hyvinkin arvostella ja sen merkityksen kyseenalaistaa. Emmehän me ihmiset ole samaa mieltä kovinkaan monista asioista.

Somessa harvoin keskustellaan. Siellä riidellään, nälvitään, osoitellaan, panetellaan. Kun joku yrittää aloittaa asiallisen keskustelun, saattaa muutama järkiperäinen kommentti olla ketjun jatkeena. Suurin osa kommenteista on täysin ala-arvoista huutelua ja heittelyä, jolla ei ole mitään arvoa itse asialle. Nuo kommentit eivät edistä asiaa millään tavalla, vaan täyttävät vaan sivua ja purkavat kenties kirjoittajan mielentilaa, mikä sinänsä saattaa olla hyväkin asia. Onhan kaikille turvallisempaa räksyttää ventovieraalle somessa kuin vaikkapa polttaa autoja tai särkeä kauppaliikkeiden ikkunoita tai varastaa tavaraa tai ryöstää ihmisiä.

Ilmoitin siis saaneeni tarpeeksi Amerikan Yhdysvalloista ja sen politiikasta. Se ei kirvoittanut ainuttakaan negatiivista kommenttia. Muutamat olivat kanssani samaa mieltä kuka miltäkin puolelta. Asian yhteys ymmärrettiin tai siis he ymmärsivät, jotka yleensä asioita ymmärtävät. Mutta kun kirjoitin laittavani protestiksi Harrikan myyntiin, paloi lukijan pinna. Oma protestini kääntyi minulle täysin vieraiden ihmisten protestiksi protestiani vastaan. Kovin harva osasi lukea mitään rivien välistä. En sitä ihmettele. Saahan ilmainen ämpäri massoittain ihmisiä liikkeelle, ja jos siellä ämpärissä on vielä euron yllätys, pystytetään telttoja ämpäreitä jakavan kauppaliikkeen eteen.

Sarkasmi on vaikea laji, sen ymmärrän. Kun jossakin viestiketjun vaiheessa kerroin päätökseni jälkeen Trumpin puntin jo tutisevan, ymmärsin menneeni liian pitkälle. Tuli ensimmäinen VITTU kommenttiketjuun. Se on amerikkalaisperäisen FUCK-pysäytyssanan suomalainen vastine, jonka jälkeen ”keskustelua” ei kannata jatkaa. Niinpä nyt ilmoitan, etten ehkä laitakaan Harrikkaani myyntiin, vaan kestän tämän varsin hankalan maailmanpoliittisen tilanteen kuin mies.

 

Hannu Hartikainen

Paikalliskolumni, Nivala-lehti 31.10.2026

Suurin salaisuus

En minä tiedä,

vaan et tiedä sinäkään,

miksi olemme

ja miksi me tulemme.

Se on suurin salaisuus.

Vasta huomenna

Illalla lupaan:

Huomenna oon parempi.

Aamulla nostan

väsyneet luomet ylös:

Katson vasta huomenna.

Alternatiivi

Sehän kuoriutui

vasta aamun tunteina,

oikoi siipensä

ja oli valmis lentoon.

Illaksi tuli poutaa. 

Kaatosade

Sehän kuoriutui

vasta aamun tunteina,

oikoi siipensä

ja oli valmis lentoon.

Myrskysi kaatamalla. 

Etusivulle

Kun ihoni ei

kelpaa koskettavaksi

ja vanhuusluomet

ärsyttävät sormia,

palaan etusivulle.

Valkoisen haamun arvoitus

"Istuimme kahden tanssilavan luona ja sinä olit kalpea ja kaunis."

Ehkä istuimme kahden Tuiskumajan luona tai makasimme huussin katolla, tarkalleen en muista, mutta tulit mieleeni lounastunnin aikana, kun katsoin jälkipolville viritettyä vihreää verkkoaitaa.

Paikallinen ravintola on joutunut suojautumaan vankoin verkkoaidoin alaikäisen nuorison tunkeutumiselta anniskelualueelle ja sisälle ravintolaan. Teinit olivat keksineet kiivetä terassiaitojen yli tupakkipaikoille ja sitä kautta sivuovista ravintolasaliin väkijuomien nautintaan. Jäivät tosin paperihaaviin jo tiskillä ja pilliviinat baarimestarilta tilaamatta.

Valvova silmä ei ehdi kaikkialle, vaikka järjestelmä olisi rakennettu pohjoiskorealaiseen malliin kaikennäkeväksi kykloopiksi tai Horuksen silmäksi. Mutta jos kaikesta valvonnasta huolimatta viranomainen keksii alaikäisen nauttivan alkoholijuomaa anniskelupaikassa, otetaan anniskeluoikeudet pois ja kohta saa yrittäjä naulata kalterit oveen. Semmoinen on laki Suomessa, ettäs tiedät.

Mennäänpäs takaisin lavatansseihin Tuiskumajalle. Majalla ei ollut minkäänlaisia anniskeluoikeuksia huvialueen sisäpuolella, mutta lähimetsissä ja pajupensaissa tarjottiin alkoholipitoisia väkijuomia kaikin oikeuksin. Alkumaljat kumottiin Mari-Baarissa ja Katinkontissa tai sitten omasta ämpäristä tai alumiinitonkasta. Tuohon aikaan nuorisolla ei ollut rahaa yllin kyllin ja jostakin piti tinkiä myös tanssi-iltoina ja varsinkin silloin. 

Ajatellaanpas vaikka näin. Vietiin illan viimeistä vitosta. Keskioluen hinta oli noin kaksi markkaa. Vitosella sai siis kaksi pulloa lievästi alkoholipitoista juomaa ja vielä jäi markka kenties kuntoa kohentavalle höyrymakkaralle. Tuiskumajan lippuluukulla sisäänpääsyyn vaadittiin juuri se hetki sitten kulutettu vitonen eli tie melkein pysähtyi portille. Markalla ei päässyt kuulemaan elävää musiikkia lavan viereen. Mikä tuossa tilanteessa vastusti jorausintoista nuorukaista kaikkein eniten, oli vahva verkkoaita tanssipaikan ympärillä. Pelastus oli kuitenkin tanssijärjestäjän nuukuus eli vanhan sananlaskun ajattelematon sovellus: säästö se on pienikin säästö. Piikkilangan vahvistamassa verkkoaidassa oli huussin mentävä katkein.

Naisten ja miesten ulkohuussit oli tehty yhdeksi rakennukseksi väliseinin, ja Tuiskumajaa kiertävä verkkoaita alkoi naisten huussin seinästä ja päättyi miesten huussin seinään. Aidan yli ei päässyt, kun ylin lanka oli piikkilankaa. Mutta huussin katto oli tasainen ja kutsuva. Katon kautta saattoi hypätä sisäpuolelle. Piti kuitenkin mahallaan maaten tarkkailla laudoitetuilla käytävillä kulkevia, ettei kenenkään hihassa ollut valkoista nauhaa: JÄRJESTYSMIES. Mutta niin kuin aina rikos paljastuu aikanaan ja valloituksen kohde käy vastahyökkäykseen. 

Oskarin armeijan täsmäase oli viiden sentin kerros kalkkia huussin katolle. Kun ensimmäiset valkoiset haamut ilmestyivät Tuiskumajan lautakäytäville, oli selittämättä selvää, ketkä olivat juoneet viimeisen vitosensa johonkin muuhun kuin kahviin ja pullaan.

”Istuimme kahden tanssilavan luona ja sinä olit kalpea…”

Nivala-lehti, lähikolumni 26.9.2026

Nuorille lukijoille selvennys: Oskari Hosio oli Tuiskulan ja Tuiskumajan ”talonmies”, joka piti meitä kosseja kurissa kovinkin ottein. Mieleen ei silti tullut soittaa Iltalehteen tai poliisille (ehkä kaikkein vähiten tuli mieleen soittaa poliisille). Jokainen potku perseelle tai luunappi otsaan oli itse ansaittua ja kaikkien oikeuksien mukaista, onnellisen yhteisön ylläpitämää kuria ja järjestystä.