Oletetaanpa, että naapurisi olisi varsin vastenmielinen ja inhottava roisto, joka varastelisi sinun pihaltasi milloin ruohonleikkurin, milloin kottikärryn, milloin kaasugrillin tai vaikkapa aivan uuden sähköauton. Oletetaanpa, että puolet paikkakuntasi asukkaista eläisi vastoin kaikkia lakeja ja sääntöjä, juopottelisi ja rellestäisi kuin viimeistä päivää. Rietasteltaisiin ja pelattaisiin pelikorttia, poltettaisiin väkiviinaa ja salaa kaadettaisiin hirvet ja peurat, ammuttaisiin alas metsot ja muut metsälinnut ja syötäisiin villeissä kekkereissä joutsenet ja valkoposkihanhet.
Oletetaanpa, että naapuriisi tai kylääsi muuttaisi aivan
uppo-outo nuorukainen, joka sanoisi ylläkerrotun elämän olevan melko lailla
väärin ja vasten kaikkea hyvää. Kokoaisi tuo mies salametsästäjät ja
viinanpolttajat ja varkaat ja muut humut pihalleen ja opettaisi heitä elämään
ihmisiksi ja puhuisi rakkauden kieltä. Sanoisi kaikille, että hän tuo isältään
terveisiä, miten maailmassa on oltava. Häntä kuunneltaisiin ja jotkut jopa
muuttuisivat säällisiksi ihmisiksi. Isällään kun oli näetsen valtaa yli kaiken,
maailman presidentillä.
Oletetaanpa, että muutama salametsästäjä kokisi tuon miehen
opetukset vastenmielisiksi ja typeriksi. Metsähän oli täynnä riistaa. Kyllä
siellä syömistä piisasi. Niinpä nuo pyssysankarit pyrkisivät ajamaan mokoman
miehen tiehensä juuri sinne, mistä oli tullutkin ja varsinkin sinne, minne
aurinko ei ole koskaan paistanut eikä paista.
Oletetaanpa, ettei tuo kylään tullut mies olisikaan aikeissa
lähteä yhtään mihinkään, vaan väittäisi saaneen isältään toimeksiannon saattaa
väki järjestykseen. Suuttuisivat tuosta päättäväisyydestä salametsästäjät ja
päättäisivät yksissä tuumin ampua miehen. Mutta ennen kuin saattaisivat julman
suunnitelman päätökseen, salametsästäjät kohtaisivat järkeä puhuvan nuorukaisen
isän, vanhan ja viisaan miehen, maailman presidentin, jolla olisi suunnitelma.
Hän kertoisi metsästäjille, että he voisivat kaikessa rauhassa tappaa hänen
opettajapoikansa. Sehän olisi vain kaikille hyväksi. ”Näkevätpähän kyläläiset,
varkaat ja hulttiot, miten paljon minä heitä kaikkia rakastan. Annan jopa
tappaa oman poikani, että loppuu se hillitön elämä.”
Oletaanpa, että salametsästäjät hämmästelisivät kovin tuon
oikeudenpuolustajan isän merkillisiä juttuja ja hänen varsin erikoista
rakkaudenkäsitystään. Hän antaisi ampua oman, varsin sympaattisen poikansa,
mukavan nuorukaisen, joka ei kenellekään tekisi mitään pahaa. Poikahan vain
yrittäisi kertoa, ettei elämä ollut mitenkään säällistä, jos vain joi ja nai ja
rellesti ja varasteli ja löi korttia kaiket illat.
No. Oletetaanpa, että salametsästäjät ampuisivat kyläläisiä
kelvolliseen elämään opettavan nuorukaisen ja oletetaan vielä, että isä tosiaan
antaisi kaikille tuon veriteon anteeksi sillä ehdolla, että piti uskoa tuon
pojan kylässä käyneen ja hyvää hyvyyttään rakkauden oppia jakaneen.
Oletuksista on maailmanjärjestys rakennettu. Pojat yrittävät
hyvällä, mutta isät pommittavat ja hämmentävät ja tunnustavat kirveellä
rakkauttaan kautta kauniin maailman. Oletetaanpa vielä toivoa täynnä, että
pojasta polvi paranee, jos isä ei sitä alta potkaise – rakkauttaan.
Hannu Hartikainen, Nivala-lehti, lähikolumni 10.4.2026
