Kuusitarinoita

Tuli joulu.  Koivulan lapset odottivat jännittyneinä, että pääsisivät isän kanssa hakemaan joulukuusen. Isä valjasti jo varhain aamulla Laikku-hevosen…

Noin alkoivat monet lapsuuden joulutarinat kansakoulukirjoissa. Koivulan lapset olivat aina onnellisia ja iloisia ja puuhakkaita eikä heiltä puuttunut mitään, ei varsinkaan jouluna eikä varsinkaan joulukuusta. Se haettiin aina isän kanssa jostakin hevonkuusesta.

Kerron sinulle nyt neljän kuusen tarinan. Tarinat ovat onnellisia tai ne ainakin ovat päättyneet onnellisesti. Ensimmäinen tarina tosin päättyi onnellisesti vain neuvokkaan äitini ansiosta, kun hän osasi heittää maton palavan joulukuusen päälle.

Minulla oli lapsellinen kuvitelma, että kaikki aikuisten lapsilleen antamat asiat olivat turvallisia. Niinhän ajatellaan tänäänkin. Niinpä kun sain alle kymmenvuotiaana sädetikun, sen sähinä ja kirkas liekki hurmaannuttivat minut. En tietenkään uskonut, että liekki saattoi olla sytyttävän kuuma ja polttaa. Halusin kokeilla, kuinka tuo säkenöivä tikku reagoisi kuivaan joulukuuseen. Voin kertoa, että hyvin se reagoi ja äitini varsin rauhallisin liikkein heitti köyhän pirtin kalleimman maton palavan kuusen päälle ja pelasti melkein koko omaisuutensa. Minua sen sijaan ei pelastanut mikään ja se oli aivan oikein. Kiitos, äiti.

Teininä uhosin voimillani ja lähdin hakemaan kuusta ilman kirvestä tai sahaa. Kuusi jäi metsään ja sinne jäi myös uskoni omiin voimiini. Kuusi ei suostunut käsivoimin katkeamaan, vaan taipui latva maahan saakka sinne ja tänne ja sinne. Opin, ettei terve, tuore joulukuusi ollut rautalankaa, joka nitkuttelemalla katkeaisi.

Kaadoin ystäväni kanssa kauniin joulukuusen perintömetsästä. En toki omastani kaatanut, kun ei minulla ole perintöä saati perintömetsää.  Niin kuin sanoin, kuusi oli kaunis tai ainakin kauniihko. Tai oli niitä kaksikin. Toinen hänelle ja toinen minulle. Lastasimme kuuset peräkärryyn tukevasti, ettei mahdollisesti vastaan tuleva virkavalta meitä huomauttaisi huonosti sidotusta kuormasta. Kotipihassa kärryssä oli vain kaksi ruotoa, rujoa rankaa. Vinha vauhti oli irrottanut jokaisen uskollisen lehvän. Ne olivat uskollisia perintömetsälle ja jäivät sille tielleen meidän joulujamme näkemättä saati sulostuttamatta.  Varakuusen varastin naapurin metsästä. Oli pakko. Anteeksi.

Omat kaksoseni olivat kaksivuotiaita ja ensimmäisen kerran ymmärsivät joulupukin olevan jotakin henkeäsalpaavan jännittävää. Joulupukki astui sisään ja kysyi: ”Onko täällä kilttejä lapsia. ” Toinen kaksosista oli huoneen perällä olevan joulukuusen vieressä tutkimassa koristeita ja toinen jäi ansaan joulupukin eteen. Jussilla oli tuo onneton tuuri. ”Onko täällä kilttejä lapsia?”, kysyi joulupukki. Jussi nosti kätensä ja osoitti kauempana olevaa kaksosveljeään. ”On tuolla tuo Tuomas.”

Joulu on pelastumisen juhla, sanotaan. En väitä vastaan. Hyvää joulua meille ja teille kaikille. Pelastukoon ken voi.

 

Hannu Hartikainen, lähikolumni Nivala-lehti 13.12.2025