Halpaa valkoviiniä

Unelmat ovat

ilmaa siipien alle,

ensihumalan

halpaa valkoviiniä

taivaisiin liitävälle.

Pesäpuu

Jykevin tammi

varjeli lehvistöään,

antoi linnuille

pesäpuun niiden suojaan.

Syys vei lehdet, linnutkin.

Harmaa on hiljaa

Kun sateenkaari

soittaa nykyjatsia,

vesien yllä

harmaa niin hiljaisena

 tyyntä yksin kuuntelee.

Hurmaava tykkituli

Joulutähtönen

teltan katossa loistaa.

Sotilas kuulee

talvikuun pakkasessa

hurmaavaa tykkitulta.

Pimeä onnen maa

Virus keuhkoissa:

älä koske - näe vain!

Virus silmässä:

Älä näe - koske vain!

Onnen maa on pimeä.

Myrskysade

Sadat pisarat,

kymmenet tuhannet ja

monet miljoonat,

tuhansien tuhannet

rämisivät taivaasta.

Viiden miljoonan ministeri

Suomalainen inhoaa kaikkea pakollista, mutta ei osaa tehdä mitään ilman pakkoa. Kun autoihin määrättiin asennettaviksi turvavyöt, se aiheutti mielipidekirjoitusten tulvan:  autojen hinnat karkaavat pilviin ja ainakin vaatteet likaantuvat mokomista vöistä. Ja kun vähän myöhemmin määrättiin pakollisiksi turvavöiden käyttäminen, se raastoi vapaan suomalaisen hermot kireämmälle kuin balalaikan kieli.  Kuka enää voisi pelastua onnettomuusautosta, kun ihmiset eivät pääse turvavöistä irti: tuhannet suomalaiset palavat autoihinsa tai tukehtuvat turvavöihin.  Siinä oli turvavyöpakon karmea visio.

Kun kännykät yleistyivät ja niihin puhuminen oli myös automatkoilla varsin mukavaa ja intiimiä, keskittyminen ajamiseen herpaantui monilta ja kännykkäkolarit lisääntyivät. Ehdotettiin ihmisille, että he voisivat hankkia autoonsa korvakuulokkeen. Ei tarvitsisi irrottaa käsiä ohjauspyörästä ja ajaminen olisi helpompaa kaksin käsin. Taas alkoi mekastus mokomaa turhaketta vastaan. Ihmiset kuristuisivat korvanappien johtoihin. Kun vapaaehtoisuus ei taaskaan toiminut, määrättiin korvakuulokkeet pakollisiksi. Pakkokaan ei tuonut järkeä kaikkien kansalaisten päähän, vaan villi meno maanteillä jatkuu: ”Minuahan ei pakoteta.”

Viime keväänä karmea korona alkoi pyyhkiä pitkin maapalloa ja alettiin keskustella kasvomaskeista. Oltiin terveydenhuollon ylimmillä tasoilla sitä mieltä, ettei maskista ole mitään hyötyä ja tuota asiaa myös ministerit valoivat tiedonjanoiseen kansaan. Kukaan ei kuitenkaan kieltänyt maskin käyttöä. Kevät meni ja tuli kesä. Hallitus huokaisi yhdessä opposition kanssa, kun korona tuntui helpottavan. Maski unohtui kesän helteissä ja vapaa tuuli kulki suloisesti pelon pöhöttämiin keuhkoihin. Kerättiin voimia tulevaan taistoon.

Syksyn tullen virus taas vilkastui ja oppositio alkoi terhakasti vaatia hallitukselta selitystä, miksei maskia ollut jo aikoja sitten määrätty pakolliseksi tai ainakin annettu käyttösuositusta. Tosin opposition edustajalla ei tuota väkevää vaatimusta esittäessään ollut itselläänkään suojaa puhetta pärskivän suunsa edessä, vaikka hän tuon turvan perään niin tomerasti tiukkasi.

Mutta muuttuipa muutamassa viikossa päättäjien mieli, ja ihmisiä kehotettiin pitämään maskia oman ja muiden turvallisuuden vuoksi. Heräsi oppositio, heräsi koko valtakunta kuin kesäunesta ja alkoi mahdoton meteli maskeista. Kaikki oli tehty väärin: maskipakko on perseestä, maskipakko tuli liian myöhään, se mikään pakko ole, korona on keksittyä, maskista ei ole mitään hyötyä ja siihen tukehtuu… Miltä mahtaa tuntua viiden miljoonan ihmisen ministeristä, kun ei mitään osata tehdä oikein, ei vaikka miten yrittäisi. Yhdestä asiasta voivat nämä viisi miljoonaa kaikkia pakkoja vastustavaa ihmistä olla samaa mieltä: maskin takana ministerikin näyttää aivan tavalliselta, herkältä, tuntevalta, joutavan vatvomiseen väsyvältä ihmiseltä.