"Istuimme kahden tanssilavan luona ja sinä olit kalpea ja kaunis."
Ehkä istuimme kahden Tuiskumajan
luona tai makasimme huussin katolla, tarkalleen en muista, mutta tulit mieleeni
lounastunnin aikana, kun katsoin jälkipolville viritettyä vihreää verkkoaitaa.
Paikallinen ravintola on joutunut
suojautumaan vankoin verkkoaidoin alaikäisen nuorison tunkeutumiselta
anniskelualueelle ja sisälle ravintolaan. Teinit olivat keksineet kiivetä
terassiaitojen yli tupakkipaikoille ja sitä kautta sivuovista ravintolasaliin
väkijuomien nautintaan. Jäivät tosin paperihaaviin jo tiskillä ja pilliviinat
baarimestarilta tilaamatta.
Valvova silmä ei ehdi kaikkialle,
vaikka järjestelmä olisi rakennettu pohjoiskorealaiseen malliin kaikennäkeväksi
kykloopiksi tai Horuksen silmäksi. Mutta jos kaikesta valvonnasta huolimatta
viranomainen keksii alaikäisen nauttivan alkoholijuomaa anniskelupaikassa,
otetaan anniskeluoikeudet pois ja kohta saa yrittäjä naulata kalterit oveen.
Semmoinen on laki Suomessa, ettäs tiedät.
Mennäänpäs takaisin
lavatansseihin Tuiskumajalle. Majalla ei ollut minkäänlaisia anniskeluoikeuksia
huvialueen sisäpuolella, mutta lähimetsissä ja pajupensaissa tarjottiin
alkoholipitoisia väkijuomia kaikin oikeuksin. Alkumaljat kumottiin Mari-Baarissa
ja Katinkontissa tai sitten omasta ämpäristä tai alumiinitonkasta. Tuohon
aikaan nuorisolla ei ollut rahaa yllin kyllin ja jostakin piti tinkiä myös
tanssi-iltoina ja varsinkin silloin.
Ajatellaanpas vaikka näin.
Vietiin illan viimeistä vitosta. Keskioluen hinta oli noin kaksi markkaa.
Vitosella sai siis kaksi pulloa lievästi alkoholipitoista juomaa ja vielä jäi
markka kenties kuntoa kohentavalle höyrymakkaralle. Tuiskumajan lippuluukulla
sisäänpääsyyn vaadittiin juuri se hetki sitten kulutettu vitonen eli tie
melkein pysähtyi portille. Markalla ei päässyt kuulemaan elävää musiikkia lavan
viereen. Mikä tuossa tilanteessa vastusti jorausintoista nuorukaista kaikkein
eniten, oli vahva verkkoaita tanssipaikan ympärillä. Pelastus oli kuitenkin
tanssijärjestäjän nuukuus eli vanhan sananlaskun ajattelematon sovellus: säästö
se on pienikin säästö. Piikkilangan vahvistamassa verkkoaidassa oli huussin
mentävä katkein.
Naisten ja miesten ulkohuussit
oli tehty yhdeksi rakennukseksi väliseinin, ja Tuiskumajaa kiertävä verkkoaita
alkoi naisten huussin seinästä ja päättyi miesten huussin seinään. Aidan yli ei
päässyt, kun ylin lanka oli piikkilankaa. Mutta huussin katto oli tasainen ja
kutsuva. Katon kautta saattoi hypätä sisäpuolelle. Piti kuitenkin mahallaan maaten
tarkkailla laudoitetuilla käytävillä kulkevia, ettei kenenkään hihassa ollut
valkoista nauhaa: JÄRJESTYSMIES. Mutta niin kuin aina rikos paljastuu aikanaan
ja valloituksen kohde käy vastahyökkäykseen.
Oskarin armeijan täsmäase oli
viiden sentin kerros kalkkia huussin katolle. Kun ensimmäiset valkoiset haamut
ilmestyivät Tuiskumajan lautakäytäville, oli selittämättä selvää, ketkä olivat
juoneet viimeisen vitosensa johonkin muuhun kuin kahviin ja pullaan.
”Istuimme kahden tanssilavan
luona ja sinä olit kalpea…”
Nivala-lehti,
lähikolumni 26.9.2026
Nuorille lukijoille selvennys:
Oskari Hosio oli Tuiskulan ja Tuiskumajan ”talonmies”, joka piti meitä kosseja
kurissa kovinkin ottein. Mieleen ei silti tullut soittaa Iltalehteen tai
poliisille (ehkä kaikkein vähiten tuli mieleen soittaa poliisille). Jokainen
potku perseelle tai luunappi otsaan oli itse ansaittua ja kaikkien oikeuksien
mukaista, onnellisen yhteisön ylläpitämää kuria ja järjestystä.
