Ei kaipaa muuta ihminen

Ei kaipaa muuta
ihminen kuin sydämen
rauhaisan, saaren
jostain, pienen poukaman,
sataman ja ankkurin.

Toisen onni on toisen uistin

Vaan kuulehan tätä, miten luonto järjestää mukaviakin yllätyksiä. Joskus se tosin tarvitsee alkuvalmisteluikseen epäonnisen ihmisen, mutta mitenkään pahansuovasti sen ei tarvitse epäonnekastakaan kohdella. Aivan muutaman euron esine voi riittää harmittavasti pilaamaan toisen päivän ja tekemään toisesta hyvin onnellisen ja kenties kylläisenkin.

Heittipä muuan mies hämäränkosteana kesäiltana uistinta keskellä järveä saaliin toivossa niin kuin kalastajat usein heittävät. Kului tunti, toinenkin eikä saalista kuulunut, kunnes viimein kelajarru soi ja vapa kaartui komeasti ja siima kiristyi, kunnes katkesi. Ei tullut saalista, vaan menipä järven pohjaan tai petokalan kitaan komea uistin.

Muutamia kesiä myöhemmin työnsi toinen mies veneensä vesille ja kaartoi keskelle järveä, viritteli vavat pyytämään ja sovitteli siimat sopivan syvälle. Eikä aikaakaan, kun jo kuha tarttui vieheeseen ja niin nosti mies kalan veneeseen nälkäisen seurueen syötäväksi. Vaan eipä yhdellä kalalla kauan iltajuhlia juhlittaisi eikä mahaa täytettäisi. Mutta kovin tuntui olevan järvi tyhjä ja Ahti antamaton. Kunnes taas tunnin, parin jälkeen nykäisi voima vapavarren mutkalle ja tärisytti siimaa vimmatusti. Vaan ei noussut järvestä potkiva saaliskala, vaan iloisesti vilkkuva ja villisti viipottava uistin. Olipa se tarttunut kalamiehen vieheeseen ja halusi nousta vedestä happea haukkaamaan monen monituisen vuoden jälkeen.

Kalamies puhdisti saalisuistimensa ja sitoi sen siimannokkaan ja laski pyytämään. Eikä mennyt kuin tuokio, kun jo iski siihen kattilan täyttävä, komea kuha. Kaukaa oli luonto viisas. Kun se uistimen edelliseltä kalastajalta riisti ja asetti sen toista toiveikasta odottamaan, tarkasti se paikan mittasi ja saaliskalan siihen iskemään ajoi.

Toisen tyhjä soppakattila on toisen onni. Lie tuo samainen kala viehettä jo edelliskesinä seuraillut, katsellut sitä sitten järvenpohjassa kuin maatuvaa raatoa, todennut sen toisena hetkenä varsin maukkaan näköiseksi saaliiksi ja iskenyt siihen suuret hampaansa ja pyristellyt viimein haavin kautta kalapataan. Toisen onni on toisen uistin. Mitäpä sitä luontoa vastaan väittämään.

Säkkipillinsoittaja

Kun nahkapussi
puhkuu tunnetta täynnä
ja pilli vinkuu,
ruutuhelma heilahtaa
silloin riemua suurta.

Kannattaako sähköpostiin vastata

Ehkä huomenna,
ehkä ylihuomenna
on onni nähdä
silmiin katsovat silmät,
kun sanon: Hyvää päivää.

Jalluryyppy Ahdille

Veden pinnalla kaarteli suurimoottorinen vene ja sen perässä uivat monenväriset vieheet. Kahdeksan kalannäköistä vaappua väristeli vettä ja kuhat seurasivat niitä, lähtipä joku uimaan perään, lipui rennoin pyrstöniskuin viereen, kiihdytti ohi, vaan ei iskenyt kala koukkuun, ei tarttunut syöttiin. Potkuri vatkasi vettä ja hopeankimalteiset kuplat loitontuivat veneestä, nousivat pintaan ja hajosivat. Kalojen oli helppo seurata veneen kulkua: hurinaa, tärinää, kireän siiman jurinaa, vaappujen joimotus vedessä houkutti niitä katsomaan.

Ahti istui tuolissaan ja katseli kesäkuun lopun taivaallista ihmettä. Aurinko pilkisteli pilvien lomasta ja lämmitti järven pintaa. Tuuli sekoitti vettä ja vähitellen laskeutui auringon lämpö järven pohjaan asti aina Ahdin valtakuntaan, sen vallihaudoille, korkeille muureille, kivisille, mutakortteisille kaduille. Oli ollut pitkään kylmää. Järven pinta oli noussut ja lämpö pysytellyt poissa. Vilutti vanhaa Ahtia. Tavallisesti paksu jää peitti järven selkää ja piti kylmän kaukana. Mutta talvi oli ollut leuto ja jääpeite ohut ja kylmät tuulet olivat sekoittaneet vettä läpi talven aina helmikuulle asti ja vasta sitten oli ohut riite rauhoittanut vellovan veden. Kuhan kutu oli kalaa hamuavien venemiesten mielestä myöhässä, koska Ahti oli laskenut vuosituhantisella kokemuksellaan sen parhaiksi päiviksi heinäkuun ensimmäisen viikon. Vaikka vene kaarteli kauniit kalakuviot perässään tunnista toiseen, ei kuhalla ollut aikaa syönnille. Piti hakea kutupaikkaa. Oli keskikesän tärkeimmät päivät evien ulottuvissa eikä niitä käytetty pikkukalojen metsästykseen. Piti lisääntyä ja Ahti oli laskenut tulevan viikon parhaaksi sille kesälle.

Tuolin selkämys nasahteli Ahdin kääntyillessä sijoillaan ja veden yllä kaartelevan veneen kaikuluotaimeen tuli siitä viesti. Suuri kuhaparvi ilmestyi luotaimen näyttöön ja ihminen mittasi sen syvyyden ja asetteli kuvajaiset metrilleen oikealle kohdalle. Vaan kalaparvi ei niistä piitannut, vaan antoi niiden rauhassa uiskennella yllä, alla, vieressä. Joskus ui kala kuvaa seuraten, mutta antoi sen mennä menojaan. Kutu tuntui vatsan alla ja Ahdin sana oli järven laki.

Aurinko laskeskeli ja Ahti oikoili kylmän kangistamia jalkojaan. Mietti niitä näitä vedenalaisia ja -yläisiä asioita. Aina silloin tällöin ilmestyi veden pintaan vene kiertämään ja häneltä saalista pyytämään. Muiskautti veden valtias Jaloviinan kostuttamia huuliaan ja hymyili viekkaasti ja ajatteli, mitä mahtoivat nyt ihmiset pariloillaan paistella, kun eivät kuhan kylkeä syömään päässeet.

- Vaan lorauttivat sentään kunnon ryypyn Jallua, tuumasi Ahti.
- Tämä muistetaan. Varro vain. Tämä muistetaan. Jallusta kuha komea, sen lupaan, veli hyvä.

Hauiksella hauen haussa

Laiska alkukesän hauki ei jaksanut hangoitella, vaan kuin ihmisen tahtoon tyytyen veltosti pyrstöään vastavetoon vääntäen tuli siiman nokassa kohti rantaa ja ui kiltisti haaviin. Siihen se vajosi nelikiloinen peto kuin kummajainen menneiltä vuosituhansilta, antoi periksi. Kalikka kalahti sen silmien yläpuolelle ja matka kuoleman kalmoiselle vesille alkoi vaatimattomasti ja hyvin arkipäiväisesti. Hauen matka kohti kalasoppaa päätti kalamiehen haun. Se oli hauin hauin kirkkain päivä, miehen hauiksen voimainkoitos.

Suomi eli suomen kieli (suomenkieli) on aivan mahdoton kieli. Luin KP24:stä eilen otsikon: 

Googlen Suomi-hauista selvisi yllättävä fakta: Tämä herkkuruoka on nyt kovassa nosteessa.

Ihmettelin, mikä on Suomi-hauki ja miksi se on herkkuruokana kovassa nosteessa, mokoma puulta maistuva roskakala (vain minun mielestäni). Hauista voi olla hauki-sanan monikon elatiivi. Se voi myös olla haku-sanan monikon elatiivi, hauista. Lisäksi se voi viita hauikseen eli hauislihakseen. Hauista on yksikön partitiivi. Pullistelevathan monet miehet ja naisetkin hauista.

Kasvata siis hauista hauista ja niiden hauista. Koetahan selittää tuo suomen kieltä opiskelevalle englantilaiselle. Siinä kuluu kesäilta mukavasti loimuhaukea kuullostellen kuullotellen.

Yhdeksän henkeä

Kissallakin on
yhdeksän henkee
vain siksi, että
sais sylissä kehrätä
ja vaaroja vältellä.