keskiviikko 30. syyskuuta 2009

Pelastakaa Tuiskula

Aivan jokainen tämän alueen ihminen muistaa Tuiskulan tanssipaikan ja melko moni muistaa vielä Tuiskumajankin. Tuiskumaja on jo aikaa sitten lahonnut ja hävinnyt, mutta onneksi sen keskipylväs kaikkine raaputuksineen ja teksteineen on tallessa tuolle alueelle rakentaneen yrityksen aulassa. Se on kulttuuriteko!
Nyt Tuiskula on vähän samassa jamassa: kuihtumassa ja kitumassa. Mutta mepäs emme jääkään asiaa vierestä katsomaan, vaan yhdessä ponnistamme apuun kuin Tarzan Janeansa pelastamaan villin viidakon vaaroista.
Lauantaina 3.10. alkaen klo 21 Tuiskulassa räjähtää käyntiin Pelastakaa Tuiskula -ilta No Trust -bändin jyskeessä, ja ilta jatkuu puoli kahteen asti Lukkorenkaan tykityksessä. Ja ne komeat bändin miehet saavat myös seurakseen kauniit naiset eli HurlyDarlings - tanssitytöt houkuttelevat aivan varmasti tukkipuunkin joraamaan.
Maaseudulla talkoohenki ei saa kuolla. Epäilijöitä meillä riittää. Sanotaan, ettei paikallinen, nimetön bändi riitä pelastamaan Tuiskulaa. Tuiskulaa ei pelasta mikään muu kuin maksava yleisö eli sinä ja sinä ja sinä ja sinä ja sinä ja sinä ja sinä ja ...
Tulkaa siis kaikki mukaan viettämään mukavaa iltaa, seurustelemaan, tapaamaan tuttuja, tutustumaan, muistelemaan, fiilistelemään.
Pelastetaan Tuiskula yhdessä. Kaikki tuotto käytetään Tuiskulan ylläpitoon, lämmitykseen, sähköön. Yhtään euroa ei anneta vaalitukeen eikä vanhustenhuoltoon. Joka lati käytetään siihen, että ensi talven pakkasillakin nuorilla ja vanhoilla on lämmintä tilaa harrastaa liikuntaa Tuiskulan tiloissa.

tiistai 29. syyskuuta 2009

Onko minulla oikeutta?

Kysyn, onko minulla oikeutta? Mitä siihen vastaat? Sanot ehkä, että jokaisella on oikeus johonkin. Kysyn, onko minulla oikeutta pitää sinusta kiinni? Vastaat, että sinulla on velvollisuus siihen. Pidän siis sinusta kiinni, mutta entäpäs jos sinä haluatkin väittää, että en päästä sinusta irti. Onko minulla enää sen jälkeen oikeutta?

Pyydän sinulta kuvan ja sinä annat sen minulle. Nostan kuvan pöydälle ja katson sitä. Minulla on oikeus katsoa kuvaasi. Mutta jo seuraavana päivänä haluat kuvasi takaisin, mutta minä en halua sitä antaa. Mielestäsi minulla ei ole oikeutta pitää kuvaasi pöydälläni. Kuvan taakse olet kirjoittanut nimesi ja osoitteesi. Väität, että minulla on sinun kuvasi ja tietosi. Kuvasi on minulla laittomasti. Väität, että käytän sitä väärin. Kun sinä väität, minulta loppuu oikeus.

Onko minulla siis oikeutta? On minulla, mutta hyvin hatarasti. Oikeus on kuin pakkanen lasin takana ja minä olen alusvaatteisillani.

maanantai 28. syyskuuta 2009

Olen nyt virallisesti tonttu ja ylpeä asemastani

Minulla on Oliver-niminen ystävä, joka pitää minua tonttuna, koska sellaisena olen hänelle itseni esitellyt. Ja viikonloppuna hän kävi minua tonttulassa katsomassa. Vapaaehtoisesti ja omin tahdoin. Arvostan tuota vierailua suuresti, sillä yleensä satuhahmoihin suhtaudutaan pelonsekaisesti ja näitä pidetään joko täysin olemattomina mielikuvituksen tuotteina tai sitten pelkkänä painokuvana paperilla tai bitteinä näyttöruudulla. Mutta minä olen kuitenkin todellinen tonttu, jota lapsi voi oikeasti koskettaa. Ja se vaatii rohkeutta ja suurta seikkailumieltä.
Eilen tutustuin sitten toiseen lapseen ja hänen kanssaan kävin myös tontullista dialogia. Tulimme hyvin toimeen ja sain kunnian jopa sitoa hänen kengännauhansa, kun hän tuli minua vastaan jo kyläpaikan ulko-ovella. Ja sitten myöhemmin kahvipöydästä noustuamme tuo poika tuli lenkkarit kädessä luokseni ja sanoi: "Tonttu. Laitatko minulle lenkkarit jalkaan." Olin hyvin otettu ja ylpeä asemastani.

keskiviikko 23. syyskuuta 2009

Ihmisen paras ystävä

Seurakuntalaiset keskittyivät kirkkoherransa sunnuntain saarnaan Jeesuksen ystävyydestä ja uskollisuudesta. Mutta kääntyipä saarna kuitenkin aivan uudelle tielle ihan pienellä sivuhyppäyksellä.
- Vaan kyllä koira on kaikista ystävistä paras.
Seurakunta heräsi kuulemaan, mistä moinen kaneetti oikein alkunsa saikaan ja mihin tuo vielä päättyisi. Ja niin jatkoi kirkkoherra.
- Olin alkuviikosta pihapiiriä puhdistamassa ja laittamassa talvikuntoon. Kannoin roskat kompostiin ja päivän päätteeksi keräsin työkalut ja toimitin ne talon kellariin. Illalla sitten kaipasin koiraani ja tuli mieleeni, jotta onkohan se koiran ryökäle sittenkin jäänyt kellariin, kun se kellarin ovi on sellainen, jottei sitä sisäpuolelta auki saa ihminenkään saati koiran kaltainen luontokappale. Siellähän se oli koira kellarissa ja kuinka iloinen se olikaan minut nähdessään. Häntäänsä heilutti ja kättäni nuoli ja iloisesti haukahteli koko ajan vierelläni sisälle kulkeissa.
Eilissä päivänä sitten ruustinnan kanssa kannoimme puutarhahuonekalut kellariin ja illalla sitten kahvia odotellessa ihmettelin, miksei ruustinna minua kahvipöytään kutsu. Tulipa minulle paha aavistus, jotta josko ruustinnalle oli käynyt kuin Tessulle ja vahingossa jäänyt kellariin vangiksi. Kun aukasin kellarin oven, siellähän ruustinna istui puutarhatuolilla. Ei hän minulle mitään sanonut, ei häntää heiluttanut eikä kättäni nuollut. Eikä edes yhtä matkaa sisälle lähtenyt saati vierellä kulkenut. Niinpä olen siis tullut siihen tulokseen, että koira se on ihmisen paras ystävä.

Pajatso tyhjäksi

Tuli rahantarve. Pitää järjestää syntymäpäiväjuhlat, mutta tili näyttää aika synkeältä. Onneksi minulla on tuttu baarinpitäjä, jolla on nurkassaan pajatso ja pari hedelmäpeliä. Niinpä siis soitan hänelle ja pyydän häntä siirtämään syrjään muutaman satasen mummojen ja pappojen pelaamista euroista, ja sitten vielä iltamyöhällä menen käymään hänellä kylässä ja jousen avulla sorkin pajatsosta muutaman lantin lisää. Saadaan loppujen lopuksi ihan hyvät kemut aikaiseksi.
Höh. Ei tulisi mieleenkään tehdä noin. Sehän on laitonta ja moraalitonta. Se on varastamista, toisen rahojen kavaltamista, luottamuksen pettämistä. Lukeehan noissa automaateissa: RAY (Raha-automaattiyhdistys) - kansanterveydelle. Eikä toki, että juhlintaan tai kähmintään.
Onkohan siis niin, ettei tuo politiikka olekaan niin reilua ja demokraattista? Kyllä se perhana taitaa olla aikamoista kähmintää ja vähäosaisten mollaamista.
Äänestämällä voit vaikuttaa, sanotaan. Varmaan sillä voi vaikuttaa yhtä paljon kuin pelaamalla pajatsoa: rahat saattavat mennä. Ja menevätkin. Minne sattuu. Sattuu!

maanantai 21. syyskuuta 2009

Suomalainen mies ei sairasta päivää

Saapuipa eräänä aamuna kahvilaan mies ja loihe lausumaan: "Viskas eilen tajun kankaalle. Mitä lie ollu rytmihäiriötä. Kerran murjas ja sitten mentiin." Joku kysyi, oliko mies tutkimuksista tulossa. "Mitä paskaa. Nyt on ihan hyvä olo. Niinku ei ois mitään tapahtunu."
Saapuipa kerran kotiin mies laskuvarjohyppykurssilta. Kertoi vaimolleen, että oli vähän jalkaan sattunut alastulossa. "Myötätuuleen tulin. Oli kova vauhti ja jalakaan vähän tärräytti." Vaimo pyysi miestä menemään lääkäriin. "Katotaan aamulla, jos on vielä kipiä." Vaimo vaati kuitenkin lahjetta nostamaan, ja sieltäpä pilkisti iloisesti luunpää nahan alta. Avomurtuma oli jalassa, mutta jospa se aamuun mennessä siitä...
Keltainen haava kuhisi toukkia. Mies oli pudonnut uima-altaaseen ja "vähän raapaissut sääriluuta altaan reunaan". Luu paistoi keltaisen sinipunamustaksi tulehtuneen haavan läpi, mutta "ootellaan - kyllä se siitä asettuu".
Nämä tarinat ovat kaikki tosia. Suomalainen mies ei sairasta päivää eikä suomalainen mies sairasta päivää silmiin katso kuin alta kulmain. Kyllä jämpti on näin. Pikkuvammoja.

keskiviikko 16. syyskuuta 2009

Broken bones ja muita iloisia järjestöjä

Olen kuullut kerrottavan, että moottoripyöräilijät ovat iloista ja positiivista joukkoa ja että ajaminen halki suvisen Suomen ja muunkin maailman vapauttaa uusia energioita ja antaa potkua taas pitkään talveen. Nauru raikuu ja juttu lentää tapaamisissa, rento fiilis tarttuu toiseen jos kolmanteenkin. Sitten minua lyötiin kuitenkin lihakirveellä selkään ja eteeni avautui moottoripyörälehden liivikavalkadi, colors of patches kautta maailman: mustia liivejä, joiden selkämyksessä oli mitä rajumpia kuvia. Oli luita ja pääkalloja, luurankoja, nyrkkejä, kivääreitä, miekkoja, nuijia, kirveitä, kettinkejä. Jopa joidenkin uskonnollisten järjestöjen kuvioissa olin näkevinäni kilpiä ja muita suojautumisvälineitä. Noista kuvioista voisi päätellä, että sotajoukot ovat ryhmittyneet rintamille toisiaan vastaan. Tai näin mainosmiehen näkökulmasta "sitä teet, mitä kuvalla osoitat".
Onneksi kuitenkin noiden väreillä merkittyjen liivien sisällä useimmiten on tuo kaipaamani iloinen vesseli tai tuijeli. Kysymyksessä lienee vain normaali evoluution synnyttämä suojautumismekanismi ulkopuolisia uhkia vastaan. Ampiainen varoittaa väreillään koskemasta. Muuten pistää piikki polttava. Tiikerin kuviot merkitsevät paitsi suojaa myös signaalia vaikkapa apinoille: nuo viirut kätkevät kalloonsa purevat hampaat: karkuun siis leipäpuuhun. Halutaan mennä suojaan kaikelta muulta paitsi aivan lähimmiltä, parhailta kavereilta. "Maistun pahalle! Älä syö minua!" Tai
"Minuun voit luottaa! Minä olen kaveri."
Seitsemän miestä istuu iltanuotiolla, ja nauru hyrsyy ylös ja sivuille kuin makkarasavu iltakosteista puista. Kallot hytkyvät naurun tahtiin selkämyksissä ja luut kolisevat. "Hyvää yötä piltit,nalle silmät sulkee."