Suomi ei ole läheskään paska maa

Istuin kauniina kesäiltana ravintolan terassilla ja söin herkulliseksi grillattua kanaa kermaisen sienikastikkeen ja pienten suolakuoristen perunoiden kera ja painikkeeksi siemaisin sopivasti maukasta valkoviiniä. Naapuripöydistä leijui monenlaisten herkkujen sekoittuva tuoksu helteisen päivän hautovan lämpimään laskevan auringon ehtooseen. Olin kuin Baabelin tornin juurella, missä kielet sekoittuivat, sanat tulvivat, nauru kumpusi syvältä sydänalasta, kun herkullinen ruoka alkoi täyttää vatsaa ja sai pöydissä istujat hyvälle tuulelle.

Katu täyttyi auringon paahtamista ihmisistä. Kuka kulki kuin työpäivän jälkeen reippain askelin kiireesti kotiin, kuka puristi haaveilevasti vieruskumppaninsa kättä ja hitaasti asteli vailla ilmeistä päämäärää, kuka isoon ääneen kertoi ryhmäläiselleen päivän aikana kokemaansa.

Kuulin laulua. Kuuntelin ja ilmassa värisi riitasointu harmonian joukossa. Kadun toisella puolella istui vanha nainen ja piti kädessään pitkänmallista helistintä, löi sillä tahtia toiseen käteensä ja lauloi. Kesäilta ei vieroksunut vääriä säveliä ja pieni rahalaatikko laulajan sylissä antoi anteeksi soraäänet. Valkoiset hiukset huivin alla kertoivat pitkästä elämästä, ja kasvojen syvät uurteet paljastivat kaikki monivaiheiset vuosikymmenet sotien ja vainojen varjossa, nälän ja pelon ja myös uuden, uljaan ajan.

Kymmenet, sadat, tuhannetkin ihmiset kulkivat hänen ohitseen kuin häntä ei olisi olemassakaan. Herkulliseksi grillatun, kermaisen sienikastikkeen kyllästämän kanan maku lientyi, viini muuttui elottomaksi. Naisen viereen pysähtyi mies, jonka selässä oli taiteilijan maalilaukku, ja hänen housunsa olivat maalin tahrimat. Mies kyykistyi ja alkoi puhua naiselle, nousi ylös ja käveli viereiseen ruokakauppaan ja tuli kohta takaisin pienen leivän kanssa. Sen hän taittoi ja antoi toisen puolen vanhukselle.  Ravintolan terassilla tuoksuivat yhä mitä parhaat ruuat ja tuoksut sekoittuivat keskenään.

Aurinko laski ja vanhus yhä lauloi laulujaan. Silloin tällöin joku pysähtyi ja pudotti lantin naisen rahalaatikkoon. Vatsani oli täysi ja oloni kylläinen, mutta yltäkylläisyyden keskellä olin kuin runoilijan säe: ”Miten voi käsi kohota kiitokseen, jos se on täynnä kultaa.” Tuon säkeen olen elämässäni muistanut tuhansia kertoja, mutta miten vähän sen mukaan olen kuitenkaan elänyt.

Kävin tervehtimässä laulavaa naista, vanhusta, joka ei kerjännyt, vaan esiintyi vapaaehtoista maksua vastaan. Kun avasin käteni ja pudotin pienen hipun kättäni painavaa kultaa hänen rahalaatikkoonsa, näin hyvin kauniin ihmisen katsovan minua silmiin ja kuulin kiitoksen suusta, joka tuskin koskaan oli ollut täynnä ruokaa.

”Suomi on paska maa.” Tuon olen monta kertaa lukenut milloin mistäkin. Muistin jo kauan sitten tuonilmaisiin siirtyneen äitini. Olen hyvin onnellinen, ettei hänen tarvinnut istua torien tai katujen reunoilla iltamyöhään laulamassa ruokansa eteen, vaan hän sai vanheta arvokkaasti ja ajallaan lähteä taivasmatkalle elämästään ylpeänä ja arvostettuna hyvän Suomen kansalaisena.

 

Tekstiä ei pidä millään tavalla ymmärtää, että surkuttelisin suomalaisia, tanssilavoilla tai konserttisaleissa palkkaa vastaan keikkailevia vanhuksia ;-)

Kipu

Osteopaatti

tapatti papattien

paukkeessa kivun

kauniin kuningattaren,

hirtti tuskan kuninkaan.

Maximum speed

Kiiman täyttymys

ratojen kuninkaalla 

on maximum speed:

mittarin neula hiipii

laavakenttien poikki.

Kesytön kesäyö

Hämärä kiertää

kesyttömän kesäyön

hiljaa kuin karhu

kulkisi metsälammen

viertä usvan tuoksussa.

Putinin pienet työmuurahaiset

Sadan vuoden takaista Suomea ei millään mittapuulla voi verrata tämän päivän hyvinvointi-Suomeen, jossa mikään asia ei ole todella huonosti. Vaikka oman edun ja hyvinvoinnin takia täällä lakkoillaankin ja etsitään vieläkin parempaa elintasoa, elämä Suomessa on varsin kelpoa ja yltäkylläistä. Mutta niin kuin libanonilainen runoilija Kahlil Gibran on asian kiteyttänyt, miten voi suu avautua kiitokseen, jos se on täynnä ruokaa tai käsi kohota rukoukseen, jos se on täynnä kultaa.

Ideologisesti Suomi on maailman hyvinvoivin maa. Täällä voimme käytännössä purkaa mieltämme julkisesti kenenkään siihen puuttumatta, voimme sanoa sanottavamme tarvitsematta pelätä, että kahleet kilahtavat ranteisiin ja vankilan rautaovi sulkee meidät määrättömäksi ajaksi unohduksiin. Täällä saamme syödä vatsamme täyteen varsin pienin ponnistuksin. (Nyt pitää ajatella maailmanlaajuisesti.) Mutta ei mitään niin hyvää ja erinomaista, ettei joku siitä löydä huonoa. Vaikkei löytäjällä itsellään ole mitään parannusehdotusta, paremmaksi asioiden kuitenkin pitäisi tulla.

Kun korona kaatoi väkeä vuoteeseen tai kellisti hautaan saakka, monien mielestä päättäjät panikoivat turhan päiten ja tekivät aivan vääriä päätöksiä. Ja kun maailman parhaat kemistit kehittivät tuohon viheliäiseen virukseen tehoavaa rokotetta, huudettiin tuo työ turhaksi ja jopa avaruudesta tai maan uumenista tulleeksi hömpötykseksi. Keksittiin tehdä Amerikan Trumpista jumalan kaltainen ilmestys, joka puheillaan ja punaisella kravatillaan yksin kykenisi pelastamaan maailman. Ja alettiin tarkkailla puhelinkoteloita pelloilla, josko niistä ilmestyisi liskoihminen syömään koronan kuristaman kansan kiukkuiseen kitaansa.

Helmikuussa  tapahtui asia, jota pelättiin, mutta johon ei uskallettu uskoa. Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja alkoi murhata kansaa, silpoa lapsia, jauhaa sotilaita, rampauttaa siviilejä, hävittää kaupunkeja maan tasalle. Samoin teki Neuvostoliitto Suomelle 80 vuotta sitten. Asiaa ei ole unohdettu.

Mutta meidän keskuudessamme asuu ihmisiä, suomalaisia, jotka hurraavat Venäjän hyökkäykselle ja pitävät sitä oikeutettuna. Heidän mielestään Venäjä pelastaa Ukrainan liskoihmisiltä ja lapsia raiskaavilta pedofiileiltä.  He ovat Putinin pieniä apulaisia, työmuurahaisia ”omilla aivoillaan ajattelevia” valittuja, jotka jakavat Kremlin keksimiä operaatiouutisia kuin tautinen merikarhu kuppaansa. Näitä asiantuntijoita on näissäkin kylissä. Heidän mielestään Venäjä on luonut ja luomassa ihanneyhteiskunnan, joka puhdistaa maailman pedofiileistä ja muista roistoista ja käy tuimaa taistoa lännen valtamediaa ja Suomenkin tavoittelemaa NATOa vastaan.

Jos historiaa vähänkään tuntee ja muistaa, noin sata vuotta sitten suomalaiset paremman elämän tavoittelijat muuttivat ensin Ameriikkaan ja sieltä herkkäuskoisimmat Neuvostoliittoon ihannevaltiota rakentamaan. Nyt heidän luunsa maatuvat mitkä missäkin hiekkakuopassa tai suonsilmässä reikä kallossa, kun Putinin esikuva Stalin sai heistä tarpeekseen. Jos siis NATO-Suomessa on huono olla, suosittelen siirtymistä itään. Siellä onni odottaa ja valtamedia vaiennetaan.

 

 

Suolen toiminta

Suolen toiminta

ja sydämen sykintä

on ihmiselle

kevättäkin kauniimpi,

juhannusta rakkaampi.

Sotilaan haudassa

Minut haudattiin.

Kun kuolin, sain arvoksi

sotasankari.

Hukun isän kyyneliin,

tukehdun äidin syliin.