Timotein tuoksu

Tummuvan illan

timotein tuoksu huumaa.

Hiljaa liikehtii

viljantähkien vihi

kuin syksy astelisi.

Itse rajasi valitset

Olen reilun kymmenen vuoden aikana ylittänyt Suomen ja Ruotsin rajan satoja kertoja. Ensimmäisten viiden vuoden aikana rajan ylitystä tuskin huomasi muusta kuin kylteistä FINLAND - SVERIGE. Kukaan ei pysäytellyt saati kysellyt, miksi ja mihin olen menossa. Olin vapaan Pohjolan vapaa kansalainen.

Sitten tuli pakolaisten vyöry rajan yli Ruotsista Suomeen ja rajaa alettiin pitää tarkemmin silmällä. Minustakin oltiin sen verran kiinnostuneita, että auto pysäytettiin rajalla, minut puhuteltiin ja auton takapenkki päällisin puolin katsottiin. Riitti, että puhuin selvää suomea ilman vieraalta kuulostavaa aksenttia. Muutaman kuukauden kuluttua raja rauhoittui eikä minun menemiseni enää kiinnostanut rajaa valvovia viranomaisia.

Kun uutiset Kiinasta kiirivät Suomeenkin ja kun ensimmäiset koronaviruksen saastuttamat ihmiset paljastuivat pohjoisen lomakohteissa, alkoi raja päivä päivältä ja viikko viikolta tukkeutua entistä tiiviimmäksi ja lopulta sulkeutui kokonaan. Saatoin ajaa rajalle saakka, ja siellä minut pysäytettiin ja palautettiin takaisin kotiin ilmoittamalla, että hallitus on sulkenut rajan. En tuolloin vielä tiennyt, että minulla olisi ollut Suomen kansalaisena täysi oikeus ajaa rajan yli Ruotsiin ilman, että kukaan tai mikään olisi voinut menemistäni estää. Mutta en ajanut.

Tuli talvi ja koronan ote kiristyi ja samalla kiristyi myös Suomen ulkoraja joka suuntaan. Ennen niin vapaalla Suomen ja Ruotsin rajalla piti esittää passi, jotta pääsi rajan toiselle puolelle. Muutamia viikkoja myöhemmin riitti pelkkä ajokortti, mutta taas vähän myöhemmin piti esittää koronatestin negatiivinen tulos tai mennä rajalla testiin. Joka tapauksessa kulkeminen piti todistaa kulloinkin vaadituin dokumentein.

Olemme oppineet, että ulkomaille matkustaessamme otamme mukaan passin. Ilman sitä ei useimpiin maailman maihin ole mitään asiaa. Passin lisäksi tarvitsemme monta kertaa myös viisumin, ja jos aiomme matkustaessamme ajaa autolla, pidämme ajokortin mukana. Ne ovat meidän lupakirjojamme tehdä todettuina henkilöinä tiettyjä, sovittuja asioita: mennä rajojen yli tahtomiimme paikkoihin meille sopivin ja luvallisin kulkuneuvoin.

Ajokortti on useimmilla aikuisilla suomalaisilla osoittamassa pätevyyttä liikkua autolla tai muulla moottoriajoneuvolla paikasta toiseen. Monet eivät sitä kuitenkaan tarvitse, vaan kulkevat muilla keinoin. He ovat vapaaehtoisesti valinneet toisenlaisen tavan liikkua. Henkilöllisyytensä he todistavat tarvittaessa vaikkapa passilla tai henkilökortin avulla. Jos ihminen taas ei halua poistua omasta maastaan, ei hän tarvitse passia saati muita matkustamiseen vaadittavia asiakirjoja. Hän on vapaa olemaan Suomessa mielensä mukaan. Hänellä on vapaus valita ja se on vapauksista suurimpia.

Kun korona nyt kurittaa meitä kautta maailman ja on hyvin todennäköistä, että se myös jää elämään, meidän on pakko keksiä keinoja, miten voimme jatkaa lähes normaalia elämää viruksesta huolimatta. Ihmiset rokotuttavat itsensä virusta vastaan. Jotkut valitsevat kuitenkin rokottamattomuuden tien. 

On esitetty koronapassia ikäänkuin ajokortiksi niille, jotka joko ovat sairastaneet koronan ja saaneet immuniteetin tai sitten ovat antaneet rokottaa itsensä virusta vastaan. Passin avulla voisi mennä julkisiin tiloihin ja yleisötapahtumiin.

Ajokortti oikeuttaa ajamaan autoa ja koronapassi oikeuttaa osallistumaan tilaisuuksiin. Niin kuin ajokortti myös koronapassi on jokaisen oma valinta. Mutta kuten ei ajokortiton saa ajaa autoa, ei koronapassitonkaan voi osallistua vapaasti joukkotilaisuuksiin. Se on jokaisen oma valinta ja valitsemisen vapaus on vapauksista suurimpia. Vapaudelle taas on aivan pakko asettaa keskimäärin kaikkia miellyttävät rajat ja demokraattisissa yhteiskunnissa kansa itse määrittää vapautensa ääriviivat. Meillä kansaa edustaa eduskunta. Kun eduskunta päättää ottaa käyttöön koronapassin, se on kuin ajokortti: aja se tai ole ajamatta. Itse olet rajasi valinnut.

Renki ja viisirivinen

 Elipä muuan mies ja nautti kovasti virsien veisuusta. Tiedettiin hänen sävelkorvansa hyvin tarkaksi ja osasivat ihmiset häneltä kysyä vanhojen, vähän veisattujen virsien sävelkulut ja ne hänen kauttaan väen voimin opeteltiin uudestaan. Vaan ei jatkuva virren veisuu aivan kaikkia miellyttänyt. Oli talossa renki, joka kaipasi maallisempaa musiikkia, iloisempia säveliä, iskevämpiä tahteja.

Ajoi renki kaupunkiin ja osti itselleen viisirivisen haitarin. Maallinen peli alkoi soida, mutta kovin oli mies musiikkiin taipumaton eikä soitanta alkanut löytää sen kummemmin maallista kuin hengellistäkään sävyä. Mutta ahkerasti renki yritti, muisteli jenkat ja haikeat valssit ja yritti yrittämästä päästyään löytää suloiset sävelet. 

Kului päiviä, viikkoja ja kuukausiakin. Viimein uskalsi viedä renki soittopelin isäntänsä tupaan ja alkoi tavata haitarinsa viideltä riviltä tutuiksi kuvittelemiaan sävelmiä. Korvastaan tarkka isäntä kuunteli ja kuulosteli. Viimein renki lakkasi soittamasta ja kysyi.

- No?

Isäntä istui hiljaisen rauhallisena, hyräili hiljakseen tuttua virttä ja kuin muistellen tuumasi.

- Ei matki mittää, ei matki mittää.

Muista

 Ääneni siis sait,

sitähän sinä haitkin.

Varmaan siis muistat,

että päätökset eivät 

ole sinun, vaan meidän.

Naisvaltaa

Suomen hallitus

saa naisvaltaistua,

sillä onhan se

kovin naisvaltaistunut

naisvaltaistuimillaan.

Kun teslasusi ulvahtaa

Kun teslasusi

ulvahtaa, lammaslauma

keritsee itse

itsensä, opettelee

jopa vielä ulvomaan.

Ei nuolla vieraalla kielellä

Suomea, suomen kieltä on puhuttu arvioiden mukaan jo 6000 vuotta ja luultavasti koko ajan on oltu huolissaan kielen asemasta ja sen muuttumisesta ja jopa katoamisesta. Kuka tai mikä on aina ollut syyllinen asiaan: nuoriso, tuo kelvoton kansanosa, joka aina vääntää vanhempiaan vastaan ja pyrkii murtamaan vanhat kahleet ja hyviksi koetut säännöt.

Nykynuoriso alkoi taas muuttamaan kieltä aivan omavaltaisesti. Kun aikuiset opettivat lapsille suomea, kieltä ei alettu muuttamaan, vaan sitä alettiin muuttaa. Pulpetissa piti istua selkä suorana, kun opettaja kirjoitti taululle: ruveta muuttamaan ja alkaa muuttaa. Niin sen piti olla ikuisesti, vaan eipäs ollutkaan. Kielitoimiston oli aivan pakko muutama vuosi sitten hyväksyä, että se hemmetin nuoriso oli taas oikeassa ja kielitoimiston oli pakko alkaa vääntää ja myös vääntämään kieliopin mutkaista metsätietä viivasuoraksi moottoritieksi.

Nuoriso on aina ollut laiskaa ja saamatonta, jopa vetämätöntä käyttämään vierasperäisten ilmaisujen suomalaista vastinetta. Kun pohjalainen pyyhkii kätensä hantuukiin, stadilainen kuuntelee, ku fogelit sjungaa. Eikä nyky-Suomen sitihenkilö suostu lopettamaan asiaa, vaan hän klousaa keissin. Ja kun vanhemmat omaksuvat samat ilmaisut, tuo räävitön nuoriso on jo keksinyt uudet.

Olen urheiluhullu. Seuraan lajista riippumatta kaikkea, missä kisataan rahasta tai mitaleista ja noustaan podiumille. Viikonlopun formulakisoissa selostaja ilmoitti meille katsojille, että kuljettajan pitää adaptoitua tuulen vaikutukseen. Jos nimittäin ajaa myötätuulessa sikaaniin, saattaa renkaaseen tulla flatspot. Vanhaksi suomeksihan tuo tarkoittaa, että kun jarruttaa mutkaan liian voimakkaasti, rengas lukkiutuu ja siihen tulee kulumajälki.

Mutta jos puhuisimme vieläkin samaa kieltä, jolla Kalevala tai huomattavasti modernimmalla kielellä kirjoitettu Seitsemän veljestä julkaistiin, kieli olisi monin verroin koukeroisempaa, tylsempääkin. Aleksis Kivi kuitenkin kirjoitti kuin ei olisi arvostelijoiden mukaan silloin pitänyt kirjoittaa. Hän oli kuritonta sukupolvea, joka irvaili arvokkaille asioille ja keksi uusia ilmauksia ja varmasti käytti myös silloisen nuorisoajattelun muokkaamia sanoja ja sanontoja. Hänestä eivät kaikki pitäneet ja hänen annettiin näivettyä ja tukehtua omiin, hävyttömiin kirjoihinsa pikkumökin peränurkkaan.

Eipä osannut hypätä Väinö Linna digiloikkaa eikä omistanut kryptovaluuttaa. Vaikka mies kirjoittikin Suomen kaiketi merkittävimmät kaunokirjalliset teokset varsin rikkain ja elävin ilmaisuin, Tuntemattoman sotilaan ja Täällä Pohjantähden alla, ei hän selviäisi tämän päivän katukielikokeesta kuin välttävin arvosanoin. Mutta kautta aikojen meillä on ollut yksi sana, jota mikään vierasperäinen tai uusiokeksitty ei koskaan korvaa. Sen osasi Väinämöinen, sen taisi sanoa Kivi ja lipsahti se usein niin Linnan kuin linnankundinkin huulilta. Eikä maassa liene montakaan maahanmuuttajaa saati natiivia, joka tuon sanan olisi lausumatta jättänyt. Vittua ei vieras kieli nuole. Kuuntele vaikka nuorisoa - uutta taikka entistä.

J.K. Tätä keissiä ei klousata, vaan tämä kirjoitus lopetetaan tähän. Ehkä nekstillä levelillä sit. Eiku shit.