Olavi Virtaa

Olavi Virta veti pientä moottorivenettä autonsa perässä.
Naapuri tuumasi: "Virta venhettä vie."

________


Jouluna Olavi Virran perhe tanssi joulukuusen ympärillä. He muodostivat yhdessä Virta-piirin.

________


Olavi Virran auto oli pysähtynyt tienvarteen ja konepelti oli ylhäällä. Laulaja itse oli nukahtanut takapenkille. Ohikulkija katsoi takapenkillä nukkuvaa Virtaa ja konepellin alla häärivää miestä.

- Näyttäis olevan Virta lopussa.
- Ei kun syyläri vuotaa.

________

Kolme vanhusta seisoi tanssilavan edessä, kun Olavi Virta oli juuri lopettanut esityksensä. He huusivat yhteen ääneen:

Vielä Virtaa.

________

Nuoren naislaulajan puhelin soi keskellä yötä.

- Kulta. Joko olit nukkumassa?
- Vielä on Virta päällä.

________

Nuori poika ojensi tanssipaikan pihalla pariskunnalle Olavi Virran mainoslehtisen.

- Jaha. Olet siis Virran jakaja.

________

Dallapé-orkesterin kitaristi tunkkasi keikkabussia, kun rengas oli puhjennut.

- Annas, Virta avain.

________

Olavi Virta unohti, harvinaista kyllä laulun sanat kesken esityksen eikä enää päässyt lauluun mukaan. Bruno Laakko hämmästyi kovin.

- Nyt on Virta lukossa.

________

Olavi Virta lauloi Lauantain toivotut-ohjelmassa.

- Nyt on Virta radiossa.

________

Dallapén soittajat olivat keikkamatkalla Nivalan Tuiskulassa ja ennen keikkaa järjestivät leikkimielisen juoksukilpailun viereisellä urheilukentällä. Selostajana oli nuori Niemelän Manna.

- Dallapén juoksu on kovin mollivoittoista, mutta nyt pyrkii Virta johtoon.

________

Olavi Virta pyrki kapakkaan melkoisessa myötäleessä. Portsari pysäytti laulajan ja tuumasi.

- Virta. Lähde kotiin nyt vaan.

________

Olavi Virta pyrki Dallapén solistiksi ja kävi koelaulamassa. Bruno Laakko kuunteli miestä tovin ja tuumasi.

- Virta. Paikka on sinun.

________

Dallapén keikka-auto hyytyi tielle ja vikaa etsittiin monissa miehin. Vasta Virta löysi sen.

________

Syvän meren rakkautta

Meren pohjassa
aivan pimeässä voi
kala kaverin
kohdata, rakastua,
tunteesta jakaantua.


Ihminen niin kovin mielellään romantisoi rakkauden omaksi keksinnökseen ja syvästi ihmettelee ja hämmästelee kaikkea luomakunnan hellyyttä, jonka kohteena tai lähteenä ei ole ihmisen hahmoa. Hymyilemme tilanteelle, jossa vaikkapa aasi ja kissa viihtyvät yhdessä ja osoittavat tunteita toisilleen. En yritäkään väittää, että kastemadot mullan läpi työntyissään tuntisivat vetovoimaista, intohimoista rakkautta toisiaan kohtaan. Mutta olipa tuo puoleensa vetävä mekanismi mikä tahansa, ei se ole ihmisen yksinoikeus.

Siksi meren pohjassa aivan pimeässä voi kala kohdata vetovoimaisen kaverin, tuntea jopa niin syvästi tuota löytöään kohtaan, että sanattomin sopimuksin laskee mätimunansa tai maitinsa ja antaa uudelle elämälle yhteisen mahdollisuuden. Tunteettomasti se ei tapahdu. Kun elämä saa mahdollisuuden, rakkaus on aina läsnä. Läsnä ei kuitenkaan aina ole ihminen.

Rajalinjalla

Pimeään yöhön
valo syttyi agentin
lamppuun loistamaan.
Taas tunkeuduttiin maahan,
kuljettiin rajan yli.

Ihmiskunta matkalla paratiisiin

Ilmastonmuutoksen suurin onnettomuus ihmisen kannalta on, ettei maailma ehdi nähdä oikeaa ihmiskuntaa. Ihmisen iäksi on arveltu ensin 25.000 vuotta ja löydösten mukana ikä on kasvanut 250.000 vuoteen ja nyt arvellaan ihmiskunnan iäksi jopa lähes kolmea miljoonaa vuotta. Tuona aikana ihminen on oppinut lisäämään hyvinvointiaan kaikkia muita luomakunnan jäseniä tavalla tai toisella syrjäyttämällä ja alistamalla. Eikä omakaan laji ole säästynyt - eikä varsinkaan se. Sodat kulkevat maitten yli säännöllisesti ja ainoa ero edellisiin on vain tuhovoiman kasvu ja voima.

Ihminen on tulen tekemisen oppimisen jälkeen vähitellen saastuttanut ilmakehää ensin itseään lämmittämällä, sitten ruokaa tekemällä ja lopuksi pelkkää ahneuttaan kaiken maailman tavaroita hamuamalla. Koska maapallolta ei ilmakehän läpi pääse mikään ulos avaruuteen, on tuo kaikki aikojen kuluessa kertynyt sakka ja kuona ja kauniisti sanottuna autere kertynyt saastuttamaan ilmakehää ja sitä kautta muuttanut auringon lämmön heijastumista maapallolle epäedulliseksi. Jäätiköt sulavat, kuumat tuulet puhaltavat ja tulvat huuhtovat ihmisen rakennelmia ja ihmisiäkin.

Kun Väino Linnan Tuntemattoman sotilaan Lahtisen kala nousi merestä maalle ja muutti Hietasen ahvenaksi ja jonkun toisen joksikin toiseksi kalaksi, alkoi ihmisen taival ensin ryömijästä nelijalkaiseksi ja viimein kaksijalkaiseksi kädelliseksi. Syntyi punaisia, keltaisia, mustia ja valkoisia ihmisiä. Ja nämä monenväriset ihmiset rakensivat kaupunkeja ja maita ja pystyttivät muureja ja kaivoivat vallihautoja, jotteivät toisenlaiset ihmiset olisi päässeet sisään. Ja kun toisenlaiset halusivat kuitenkin tulla sisälle, syntyi tappelu ja kahina ja lopulta sota. Ihmisiä lyötiin kuoliaaksi, jotta tila saatiin omaan käyttöön. Lopulta keksittiin ottaa kättä pidempää avuksi ja tilan valloittaminen kävi entistäkin kätevämmin.

Kun eristäydyttiin, piti keksiä oma kieli, jota muut eivät ymmärtäneet. Ja niin täyttyi maapallo mitä monivärisimmistä ihmisistä, jotka puhuivat satoja, tuhansia eri kieliä. Toisia kieliä puhuvia ihmisiä oli enemmän kuin toisia ja usein enemmistö kävi vähemmistön kimppuun ja valloitti tältä maat ja ihmiset ja pakotti valloittamansa ihmiset puhumaan omaa kieltään.

Näin kulki historia: koottiin väki kansaksi ja nimettiin maa ja kieli, piirrettiin rajat ja valloitettiin ja koottiin taas väki uudeksi kansaksi ja piirrettiin uudet rajat ja rakennettiin kaikenlaisia esteitä, ettei naapurikansa olisi päässyt vastaavasti ryöstöretkelle. Ja kun rauhalliset ihmiset yrittivät tulla rajan yli ilman aseita, keksittiin muita keinoja pitää omaa kulttuuria ja rakennettua hyvinvointia yllä. Keksittiin tullit ja passit ja rajaverot.

Kun ilmastonmuutos yhtenä ihmiskunnan uhkana vääjäämättä pakottaa ihmisen seinää vasten, kaikki muut uhat yhteenlaskettuina ihmisen aika on käymässä vähäiseksi. Maapallon väkiluku kasvaa, vedet sotkeentuvat ja viljelysmaa vähenee ja autiomaat laajenevat. Jos ihminen olisi oppinut elämään siivosti ja maapalloa säästäen, satojen, tuhansien tai miljoonien vuosien kuluttua maapallolla olisi voinut olla aito ihmiskunta. Kun kaikki olisivat puhuneet samaa kieltä, kulkeneet minne tahansa ilman rajoja, ilman muodollisuuksia, olisivat ihmiset olleet keskenään tasa-arvoisia. Parasta tässä unelmassa olisi ollut, että  näiden satojen ja tuhansien ja miljoonien vuosien aikana rodut olisivat seikoittuneet niin, ettei olisi enää mitään muuta jäljellä kuin vain ihminen, ihmisen laji, ihmiskunta, joka olisi oppinut tasaisesti jakamaan sen hyvän, mitä maapallo yhdessä maan, ilman, tuulen, veden ja auringon kanssa olisi kyennyt kasvattamaan.

Tuon unelman kanssa meidän tulisi oppia elämään ja tuota unelmaa kohti kulkemaan. Onneksi on olemassa ihmisiä, jotka tuohon saattavat uskoa. Se voisi pelastaa avaruuden kauneimman maailman ihmisen paratiisiksi.

Jouluseimestä Golgatan ristille

Miten kevyt on
lapsi saattaa maailmaan,
seimeen makaamaan.
Miten painaakaan risti,
kun hauta umpeen luodaan.

Joulupukki somessa

Oli jouluaatto ja joulupukin pajassa kävi melkomoinen hyörinä. Tontut lastasivat paketteja rekeen ainakin neljältä eri valmistuslinjalta: leluja, käyttöesineitä, vaatteita ja mitä nyt sattuu tulemaan. Sellainenkin linja oli ollut pakko pajaan rakentaa, kun aina on joku, joka ei tiedä, mitä haluaa tai joku, joka ei tiedä, mitä voisi lahjaksi antaa.

Reki alkoi jo olla melko täysi ja porot nykivät reen jalaksia irti jäisestä maasta. Tehän tiedätte, että kun reki on kauan paikallaan lumessa, kitka ikään kuin liimaa jalaksen kiinni. Porot pitivät hyvän huolen, etteivät jalakset tarttuneet liian lujasti lumeen. Silloin olisi tullu ongelmia ja niitä ei jouluaattona tarvittaisi.

”Aattoilta pitkä on, taival valoton…” Koko joulupukin paja rallatti tuota laulua sitä kovemmalla äänellä, mitä alemmas aurinko laski ja mitä hämärämmäksi päivä kävi. Tonttujen päät kääntyilivät sinne tänne ja jokainen vilkuili ympärilleen kuin jotakin etsien. Kompasteltiin pakettien kanssa ja jokainen tiesi, ettei sellaisesta hyvää seuraisi. Mutta jotakin oli nyt vähän pielessä.

”Aattoilta pitkä on, taival valoton…”, huusivat tontut eikä laulussa ollut enää edes säveltä. Se oli suoraa huutoa. Aina aikaisempina vuosina joulupukki oli tuon laulun kuulleessaan ikään kuin virkistynyt ja tullut tonttujen seuraan pajalle paketteja kantamaan, mutta nyt valkopartaa ei näkynyt missään. Ei näkynyt eikä kuulunut.

Vaikka tontut olivat jo vanhoja, olivat he silti vähän kuin lapsia. He eivät oikeastaan tulleet toimeen ilman joulupukkia, joka aina sanoi, mitä mihinkin lahjapakkaukseen pakataan tai kuka mitäkin tänä jouluna lahjaksi saisi. Ja aina pukki taputteli tonttuja päälaelle ja kehui, kun nämä olivat olleet oikein ahkeria. Yhtäkkiä tontut huomasivat, että tänä jouluna pukkia ei oikeastaan ollut kovinkaan paljon kiinnostanut heidän tekemisensä eikä kukaan muistanut pukin taputelleen ketään päälaelle saati ääneen kehuneen ketään erityisesti niin kuin hänellä oli aina tapana ollut.

-          Oletpas sinä ollut taas ahkera tai…
-          Miten kauniin paketin olet taas tehnyt tai…
-          Menepäs siitä levähtämään, kun näytät vähän väsyneeltä.

Porot hermostuivat, kun reki oli jo aivan täynnä, mutta joulupukkia ei vain kuulunut komentamaan joukkoa matkaan. Jäkälät oli syöty ja raikasta lunta haukattu janoon ja voimia olisi ollut vaikka kuuhun asti lentää. Mutta kuski puuttui, puuttui punanuttuinen kuljettaja, joka olisi poroille kertonut suunnat ja maat ja mannut ja meret ja jokaisen talon maailman kolkilla ja valoisat ikkunat, joitten takana lapset ja isät ja äidit ja mummot ja vaarit ja sedät ja tädit ja serkut ja siskot ja veljet ja koirat ja kissat ja kaiken maailman muut kotieläimet odottivat joulupukkia saapuvaksi. 

Mutta kulkipa joulupukin tie joskus sellaisissakin paikoissa, joissa ei joulusta muuten jaksettu riemuita. Silloin oli pitkin taivaita kiitävä joulureki poroineen paras näky. Porotkin tiesivät, ettei se joulun maku ja lahjat ja tuhannet ja taas tuhannet valot aina aivan tärkeintä  joulussa olleet. Iloinen mieli ja rauhaisa sydän olivat kaikista parasta. Mutta niin kuin maailma on avara, myös ihmisiä on paljon ja sydän sykkii jokaisen rinnassa omalla tavallaan. Aivan jokaisessa sydämessä ei asu rauha.

-          Valitettavasti, oli pukki silloin tuumannut.

Mutta missä on joulupukki? ”Aattoilta pitkä on – MUTTEI LOPUTON, lauloivat jo tontut ja lopettivat siltä erää työnsä. Tontuista vanhin astui keskusradion ääreen ja kuulutti kautta Korvatunturin.

-          Korvatunturi. Meillä on probleema. Earmountain. We have a problem. Joulupukki on hukassa. Where is Santa Claus?

Sadat tontut lähtivät kukin eri suuntiin joulupukkia etsimään. Kaikilla oli hiukset hyvin kammattuina, kun ei niitä koko jouluna kukaan ollut pörröttänyt. Etsittiin lentoterminaalista, josko pukki olisikin vaihtanut vähäpäästöiset poronsa kunnolla polttoainetta tuhlaavaan lentokoneeseen. Jokainen tajusi kuitenkin, ettei sellainen tullut kysymykseenkään. Jos poro lentäessään vähän rupsutteli, sillä ei ilma pilaantunut saati jäätikkö sulanut. 

Kun koko tunturi oli tutkittu talo talolta ja paja pajalta, kävivät tontut hyvin epätoivoisiksi. Tänä jouluna jäisivät lahjat jakamatta ja maapallo kiertämättä.

Vaan niin kuin saduissa aina, jostakin näkyi taas kajastavaa valoa. Olipa vaan jäänyt tunturin kupeessa muuan mökkeröinen kaikilta huomaamatta ja olisipa saattanut tulla uusi vuosikin ja kenties myös loppiainen, jollei vienosti välkehtivä valo olisi paljastanut siellä jonkun majailevan.  Koko jouluinen joukko tonttuja juoksi nopeasti mökille ja avoimesta ovesta sisään.

-          Täällähän sinä olet, senkin kadoksissa oleva joulupukki.

Pukki tuijotti kylmän takan edessä uutta älypuhelintaan, jossa oli ainakin kuuden tuuman näyttö ja kolmoiskamera ja erikoisen hyvät pimeäkuvausominaisuudet, peukalonjälkitunnistus ja olipa siinä vielä täysin naarmuuntumaton lasikin sekä supersurraundäänentoisto.

-          Missä ihmeessä sinä olet ollut jo monta päivää? Reki on lastattu, porot kylläisiä ja   aattoilta jo pitkällä.
-          Veispuukissa kävin. Ja instassa ja snäpsätissä ja lukaisin Iltalehdet ja Hesarin ja vähän   Kalevaa ja Kalajaskaa, New York Timesia ja Kodin Kuvalehteä.
-          Rakas joulupukki. Sosiaalinen MAAILMA odottaa sinua. Se on valmiina joulunviettoon. Kaikki sosiaaliset IHMISET, LAPSET, AIKUISET JA VANHEMMAT odottavat sinua. Ei media sinua kaipaa, vaan JOULU.

Joulupukki irrotti vähän jo punoittavat silmänsä ruudusta, oikaisi vinoon vääntynyttä niskaansa ja katsoi tonttuja.

-          Keitäs te olette?
-          Me olemme tonttuja ja sinä joulupukki, sanoivat tontut vähän äreissään.

Pukki nousi seisomaan ja katsoi kaikkia vähän pöllämystyneenä.

-          Niin. Niinpä niin. Olenpas minä ollutkin tonttu, vaikka olenkin joulupukki. Vai että   jouluaatto. Sitähän pitää sitten lähteä kohti maailmaa. Niinpä niin.

Tontut hurrasivat iloisina, kun joulupukki oli vihdoinkin löytynyt – vaikkakin somesta. Nyt saattoi joulu vihdoin tulla.

Niin kuin kaikissa saduissa, myös tässä on opetus. Ympärilläsi elävät ihmiset, olivatpa kuinka tonttuja tahansa, ovat tärkein osa SOSIAALISTA maailmaasi. Voit käydä somessa, mutta älä jää sinne asumaan. Saattaa moni mukava lahja jäädä jakamatta ja ennen kaikkea saamatta.

Aamusta iltaan

Oi, aurinkoista.
Lintu sävelin soivin
päivää tervehtii.
Se oivin liverryksin
illan kuutamoon ehtii.
.