Hukassa ystävät hyvät

Maailmassa on seitsemän miljardia ihmistä. Siis 7 000 000 000  tyyppiä vaeltelee sinne tänne ystävää etsien. Eihän tuollaista ihmismäärää oikein voi ymmärtää, ellei sitä jotenkin jaa osiin. Tuosta määrästä voisi perustaa 700 000 kymmenentuhannen asukkaan kylää tai kaupunkia. Tai sitten 70 000 sadantuhannen asukkaan melko suurta kaupunkia. Tai 7000 miljoonakaupunkia. Mistähän voi johtua, että jollakin ihmisellä ei ole yhtään ystävää? Mistähän voi johtua, että joku vanhus kuolee ypöyksin hoitolaitoksen terässänkyyn? Mistähän johtuu, että ylipäätään ihmisillä on hyvin vähän hyviä ystäviä, melko vähän kavereita eikä kovin paljon tuttujakaan? Suottako on maailmassa seitsemän miljardia ihmistä? Kun ystävyys on noin harvinaista ja kaveruuskin onnenkauppaa, miksi jopa ystävät riitelevät ja tutut tappelevat? Kas siinä pulma.

Huvimajassa hupia piisaa

Kun ajaa maantietä pitkin riittävän kauan ja tarpeeksi pitkälle, näkee tien varren talojen pihoissa yhden jos toisenkin huvimajan. Ja jos vierustoveri nukkuu umpiunessa ja kuljettaja on keskustelukumppania vailla, on aikaa ajatella huvimajojen sisältöä yhdeltä jos toiseltakin kantilta.
Mikä kenellekin on huvia, on varsin yksilöllistä. Toiselle on huvia istua mutterimajan porontaljalla ja paistella makkaroita keskelle huonetta rakennetussa grillissä ja seurailla savun leijailemista kohti kattoaukkoa. Useimmiten huvi ajatellaan leppoisaksi oleiluksi, pelailuksi, musiikin kuunteluksi, syömiseksi, juomiseksi, lemmiskelyksi - ruumiin ja sielun hempeät nautinnot lienevät useimpien huvimajojen herkkää sisältöä. Mutta entäs sitten, kun tunnepuolen karskit laitahyökkääjät muuraavat huvimajansa kivijalan, kokoavat kuusikanttisensa suojaavat seinät ja pääsevät lopuksi majaansa huviksensa sisustamaan. Monilla ääriuskovaisilla on tapana aina aika ajoin ruoskia itsensä verille mitä rankimmilla rensseleillä. Tällaisen huvimajan varusteisiin kuuluvat niin nahkaiset kuin teräksisetkin ruoskat ja mitä ankarimmat astalot. Tuossa majassa ei nuijalla hakata nuutunutta Prisman nautaa, vaan omaa elävää lihaa. Mäiske käy huvimajassa, kun ihminen saattaa itseään pyhän autuaaseen tilaan ja vapauttaa raihnaista ruumistaan herkempien henkien keskustelukaveriksi.
Jollekin suurinta huvia on istua kuukausikaupalla minikaivinkoneen ohjaamossa kauppahallin aulassa. Tällaisen henkilön huvimajaan riittää pieni keinonahkainen tuoli ja muutama vipunen ajankuluksi. Kolmas tahtoo laulaa yötä myöten karaokea. Hänen huvimajaansa ainakin naapuri suosittelee tuplaeristystä ulkoseiniin ja pienitehoisia äänentoistolaitteita.
Huvinsa on kullakin. Ehkäpä piankin näemme televisiosta uuden uutukaisen tositeeveesarjan  Huvi ja hirveys: huvimaja mielenmaisemassa.

Pankki on ryöstetty - rosvo vaiko poliisi

Libyan pankki on ryöstetty ja ryöstäjien on nähty ajavan pitkänä autokolonnana kohti etelää ja Nigeriä. Sanotaan saattueessa olleen paljon aseita, yli 50 ajoneuvoa ja - käsittämätön määrä dollareita ja kultaa ja timantteja ja euroja... Johan tuollainen määrä väkeä ja romua näkyy kuuhun asti. Sitä minä tässä vaan ihmettelen, miksei Nato tai USA pysäyttänyt noita pankkirosvoja ennen Nigerin rajaa. Luulisi satelliitilla näkevän vaaleanruskealla erämaahiekalla väeltavan rosvolauman kohtuullisen hyvin. Ettei vaan olisi vähän kuin ennalta ja yhdessä rosvojen ja poliisien kanssa suunniteltu ryöstöretki.
Kun ollaan amerikkalaisten huipputekniikan avulla niin kovasti tuota Libyaa vapauttamassa ja Gaddafia ja sen joukkoja pidättämässä, miksi sitten tuollaisen raharosvoletkan annetaan kulkea päiväkausia muihin maihin ihan vaan silmien alla. Hmmmm. Olisiko se se rahan voima, joka sotkee satelliitit ja paikantimet? Hullu se säästöpossun räjäyttää, jos aikoo rahat sieltä tonkia.

Varkain vuosien taakse

Ajoin muutama päivä sitten moottoripyörällä syksyisellä maantiellä vähitellen martovan maan imelissä tuoksuissa. Vastapuitu vilja leutosi sieraimiin, viljan pöly leijui ilmassa ja tuoreesta oljesta irtosi ilmoille väkevä viri. Vastaani ajoi vanha traktori, ja kun haistoin tuon vanhan koneen polttaman dieselin, siirryin haipuvaksi tuokioksi vuosikymmenten taakse syyskesäisille pelloille. Hajumuistikuva oli niin vahva, ettei elettyä aikaa ollut tuossa välissä lainkaan. Kun joskus varhain keväällä heti lumen sulettua rapakko tuoksuu miedon mädäntyneelle ja samalla kevään kasvulle, saatan tuollaisen ajatuksen mittaisen matkan myös tehdä kuin varkain arjesta paeten.
Voisiko myös tunne olla samalla lailla fyysisen muiston kaltainen? Voisiko viisitoistavuotiaana rakastunut matkata tuttujen tunteiden mukana tuokioksi nuorukaisen kiihkoisen ehdottomaan ruumiiseen? Voisiko jossakin ihon alla olla aistimuisti, joka sytyttäisi haavekuvan kauan sitten häipyneestä ja hiipuneesta rakkaudesta tai kasaan puristavasta kaipauksesta tai eron raapivasta ikävästä? Voisiko raihnaisen vanhuksen tappava kipu hetkeksi hellittää, kun muistimatka terveeseen nuoruuteen alkaisi? Tai iskisikö kivun tulinen tikari läpi lihaksen, kun sitä koskettaisi vanhan vamman muistokohdilta.
Kun vanhuksena istun kesäistä päivääni terassini leppoisassa lepotuolissa, haalin hajuja ja tunnustelen tunteita yltympäriinsä pitkin kehoa ja matkaan takaisin Malisjoen rantojen limasta liukkaille kiville, rapakkoiselle pihalle rinttaa hyppimään, metsälammen pimeälle selälle, Samulinkallion vastaleikatulle nurmelle, lastensänkyjen viereen rauhallista hengitystä kuuntelemaan ja uudenuutukaista ihoa haistelemaan - varkain vuosien taakse.

Hirvikärpäsen siimalento

Tutkittiinpa yliopistossa hirvikärpästen lentokykyä. Liimattiin luontokappaleen takapuoleen pikaliimalla ohut silkkilanka ja lennätettiin kärpästä kuin koiraa olisi talutettu. Saatiin tulokseksi, että voipi tuollainen ikävännäköinen mönkijä lentää jopa 500 metriä eli huomattavasti pidemmän matkan kuin kuunaan kuviteltiin.
Joka on joskus tipauttanut teolliseen käyttöön tarkoitettua pikaliimaa sormillensa saati mihinkään arkaan paikkaa, tietää kyllä moisen aineen olevan aika tuntuvaa tavaraa. Kuluttaa se ihoa ja raastaa limakalvoa tuskallisesti kuin tuli polttaisi. Kun hirvikärpäsen takapuoleen aroille alueille on sutaistu tuollaista tulisen raudan tavoin polttavaa pikaliimaa, ei ole mikään ihme, että on lento maistunut eikä ole niin ensimmäisenä tullut mieleen hirven taikka ihmisen karvoihin kotiutua.
Tuolla samalla systeemillä tutkittiin jokunen vuosisata sitten ihmisen marssikykyä, kun pimeimmästä Afrikasta kerättiin narunjatkoksi ihmisiä Amerikkaan orjiksi. Saatiin tulokseksi, että hyvin jaksaa ihminen marssia satojakin kilometrejä kuolematta aivan kokonaan - jaksaa marssia narunjatkona jopa Amerikkaan asti. Narunjatkoksi.

Lainahanat jumissa

Menipä Pysäys-niminen mies pankkiin lainaa hakemaan. Hänellä oli matkassaan kaksi todistajaa, Epäilys ja Aikomus. Sillä kertaa jumittuivat lainahanat. Ei tiennyt Nivalaan jostakin muualta muuttanut pankinjohtaja, että kovin tavallisia olivat nuo sukunimet täällä.

Hauki ei hymyile

Kalat ovat aikamoisia veijareita ollakseen kuitenkin melkein järjettömiä ja aivottomia. Ne saattavat tulla tervehtimään erämiestä jopa samalle ruokakupille. Kuulinpa aamusella, että oli hauki iskenyt rannassa pakkiaan pesemässä olleen erämiehen teräslusikkaan. Ja kertoipa toinen mies hänellä olevan omistuksessaan sellainen viehe, johon ottaa kiinni vain kuha. Hauki ei tuosta välitä eikä sen perään ui ahven tai lohi. Mutta jos ui näkymävedessä mokoma killutin kuhan kautta, jopa on tuo pian vieheessä kiinni ja kohta kalastajan padassa.
Jotkut kalat kuulemma vaan seurailevat viehettä rantaan asti, mutteivät siihen koske. Arvannevatko nuo ihmisen olevan kiiltävän kulkijan toisessa päässä terässiimoineen, haavineen vaanimassa?
Tuumasin, jotta saattaapi kala ihmisen kiusalla vaappuja ja lippoja ja jigejä ja jerkkejä vaaniskella ja sitten rannassa nauraa partaansa ihmisen uskolle luontokappaletta huijata. Vaan tuohonpa sanoi kirkkoherra, että hauki ei hymyile, vaan tuimasti katsoo se suoraan eteensä, mitä syötävää missäkin kohti kaislikkoa milloinkin mahtaa liikkua. Kannattaa siis mennä housut jalassa uimaan - varsinkin miesten. Hauki ei hymyile, ei pienimmästäkään syystä.