Ristikuulustelua vai rasvassa paistamista

Luin juuri ystäväni feispuukista, että hän oli onnistunut kärventämään 50 munatonta munkkia. Oliko hän siis paistanut pilalle puolen sataa reiällistä pullarinkulaa? Tarkoittiko munaton tässä tapauksessa kenties mautonta ja väritöntä? Ei varmaankaan, koska jos munkin kärventää, siinä on liikaakin väriä. Ja kärvennetty munkki saattaa maistuakin aika vahvalle. Tai sitten hän on jättänyt tahallaan tai vahingossa kananmunan taikinasta pois. En tosin tiedä, pitääkö munkkitaikinaan ylipäätään sekoittaa kananmunaa.
Munkin käristäjä on opettaja. Ehkä hän on mennyt luokkaan, nähnyt ison joukon poikia tekemässä sopimattomia ja saattanut nämä 50 munatonta munkkia (vertaus) vaikeuksiin. Tai kenties hän puhuukin mieskollegoistaan noin niin kuin ylipäätään naisen hahmossa. Miehet monesti pyrkivät hyppimään nenälle opettajanhuoneessa ihan vain perinteitä ylläpitääkseen. Tunnen tuon ihmisen vahvana naisena, joten hän on hyvinkin saattanut kärventää miespuoliset opettajatoverinsa ihan vain lapintaikuuttaan vaikkapa ketuiksi tai susiksi.
Keskiajalla lienee ollut ihan tavallista huvia näin vapun alla kärventää munattomia munkkeja, kun ei kurakeleillä ole ollut hauskempaakaan tekemistä. Silloin on kuumaa rasvaa käytetty paljon monipuolisemmin kuin tänään. Nykyisin ollaan niin pehmoja ja munattomia, että kärventämiseen riittää kunnon puhuttelu. Ja sekin pitää tehdä sopimusten mukaisesti, ettei joudu itse julkisen sanan ristikuulusteluun ja käristämäksi - munkiksi rasvakattilaan.

Paikallisradiot vaikenevat

Suomalainen paikallisradio täyttää 25 vuotta. Ja Radio Lakeus oli Suomen ensimmäinen, kaupallinen paikallisradio. Kilikilikili. Lampaankelloa soitettiin aina ennen kaupallista tiedotetta, jotteivät olisi arki ja unelma menneet aivan sekaisin.
Radiomainonta oli aivan uusi aluevaltaus eikä kenelläkään ollut aavistustakaan, miltä radiomainoksen pitäisi kuulostaa. Yksi jos toinenkin eteläsuomalainen konsultti kävi Puustellin kokoushuoneessa esittämässä omia visioitaan (audioitaan) tai amerikkalaisia kuunnelmanpätkiä. Ja täällä nuo illat unohdettiin nopeasti ja tehtiin kaikki aivan omalla kaavalla.
Hakolan veljekset Heikki ja Matti ja Linnan Juha tulivat juttelemaan minulle ja kysyivät mukaan Kalajoelle perustettavaan äänitysstudioon. Ja ennemmin kuin ikinä arvasinkaan olin täysivaltainen studion osakas ja muutaman viikon kuluttua radiomainonnan ammattilainen. Vakituisia äänimainosasiakkaita olivat AutoRefo Ylivieskasta, Nivalan Esso ja Sapuska Nivalan Teollisuuskylästä. Osallistuimme Suomen Markkinointiliiton ja Grafian radiomainoskilpailuihin ja pokkasimme parhaat palkinnot etelän kalliiden copywritereiden nenien edestä Nivalan Jätehuolto Kalevi Mehtälän toimintaa myyvällä radiomainosrallatuksella. Olimme aitoja maalaisia alusta loppuun ja se vetosi arvovaltaisiin tuomaristoihin. Radiomainosten lisäksi teimme kuntavideoita ja yritysesittelyjä.
Rönsy: Tehtiinpä Kalajoen kunnan videosta englanninkielinen versiokin ja kun ei muita spiikkereitä ollut juuri sopivasti käytettävissä, pyysin Nivalassa tuolloin vaihto-oppilaana olleen uusiseelantilaisen maorin spiikkaamaan. Olivat englantilaiset asiakkaat videon katseltuaan ja kuunneltuaan vähän hymyilleet tuolle eksoottiselle maorienglannin aksentille. No. Bisnes on bisnestä;-)
Radio Lakeus oli hyvä paikallisradio, sillä sen jutut koskettivat ihmisiä. Ne olivat omien kylien ja lähikaupunkien asioita. Mutta aika kulki nopeasti ohi ja radiot vaikenivat yksi toisensa jälkeen. Samat laulut, samat uutiset. Paikallisradiot muuttuivat alueellisiksi ja lakkasivat kiinnostamasta. Jokunen vielä sinnittelee ja onnea niille. "Kravun Kari täällä heippa." Prisma ja ABC ovat tulleet tilalle ja eetterissä on oudon hiljaista: vain yksitotisen tuttu ja tylsä kumina käy yli valtakunnan.

Kieltäydyn väkivallasta

Olen alkanut voida pahoin kaiken väkivallan edessä. Televisiosta en suostu enää katsomaan, miten ihmistä kiusataan. Olen siis ylittänyt väkivallan saturaatiopisteen. Nyt ei enää.
Jos ihminen käyttäisi prosentin (miksi ei samalla sata) siitä rahasta ja energiasta hyvän tuottamiseen, minkä hän käyttää pahan miettimiseen, tämä maailma olisi jo kauan sitten ollut paratiisi. Noin leikisti ajatellen.
"Merestä ihminen tullut on." Tuolla ajatuksella Lahtinen sai Hietasen mielikuvituksen kovasti liikkeelle."Ahvena." Ihmisen geenit siirtyivät meren aalloilta maankamaralle ja taistelu elintilasta alkoi välittömästi. Vahvimmat selviytyivät ja näiden geenit siirtyivät sukupolvelta toiselle. Ja jos eivät olisi siirtyneet, ihmiskuntaa ei enää olisi. Olisimme lisääntyneet ja täyttäneet maan ja tuhoutuneet tilanpuutteeseen. Tuota meille opetetaan ja sanotaan, että sotia pitää olla ja tappaa pitää, ettei vallan mahdottomaksi väkimäärä karkaa. Mutta vaikka kuinka vihaisit ja ampuisit naapureita hengiltä, pieni on sinun voimasi luonnon voimien rinnalla. Yksi henkäisy, ja kilttikin ihminen kaatuu. Yksi pyyhkäisy, ja ihmiskunta on kontallaan tai peräti hengetönnä. Ei tasapainon ylläpitämiseen tarvita väkivaltaa.
Luonto ei ole väkivaltainen. Se vain on lakiensa (mitä ne sitten ovat) alainen ja toimii niin kuin toimii selittämättä ja ilman suuria suunnitelmia. Minä uskon luonnon voimiin, mutta en väkivaltaan. Minä uskon, että jonakin päivänä syntyy väkivaltageenitön ihminen, joka jatkaa sukua intohimoisesti ja täyttää maan. Syntyy paratiisi, jossa taudit jylläävät ja luonto ärähtelee, mutta ihminen on onnellinen. Ei tarvitse pelätä, että joku tulee ja tekee pahaa.

Harmoniaa enimmäkseen

Huomenna on keikka. Lukkorengas soittaa vastaanottavalle yleisölle harmonista musiikkia keskimäärin kolmella soinnulla: E, A ja H. Tai jollakin muulla tuolla samalla kuviolla ykkönen, nelonen ja viitonen. A, D ja E tai C, F, G. Mahdollisuuksia on kuin hevosella ravikilpailussa: ravata tai laukata.
Viisi soittajaa virittää soittimensa samaan ääneen ja samalle hertsiluvulle 440 (tuosta voidaan taas alkaa vääntää kättä vaikka kenen kanssa) ja pian sovittujen sointujen yhteisestä ja yhtäaikaisesta otannasta muodostuu suloisesti soiva laulu tai soittokappale. Noita muutamia säveliä sopivasti sekoitellen syntyy mitä moninaisimpia melodioita. Ja kun kappaleen alussa on vielä hyvin tunnistettava fraasi, riffi, tuttu ja tuiki tavallinen sointukulku saa sydämen ja sielun.
Jotkut ihmiset eivät kovastikaan nauti tuosta kolmen soinnin harmoniasta. Olen kuullut puhuttavan Einojuhani Rautavaarasta, joka ei pidä rock´n rollia edes musiikkina semminkään kuin Jorma Panula, jonka mielestä koko rock olisi saanut jäädä keksimättä. Mielestäni noista ihmisistä itsestään puuttuu juuri tuo yksinkertainen harmonia. Heillä on sielussaan riitasointu, väärä sävel, joka estää kuulemasta juuri tuota yksinkertaista juurta. He ovat kuin leipureita, jotka koko elämänsä ovat saaneet tehdä leipää valmiiksi vaivatusta taikinasta, jonkun toisen juuresta nostattamalla.
Harmonia on myös ymmärtämistä. Kitarassa on kuusi erilaista kieltä. Ne eivät koskaan tapaa toisiaan (paitsi roskakorissa), eivät kosketa toisiaan (paitsi roskakorissa) ja silti ne varsin hyvin soivat keskenään, kun joku vain keksii tehdä niistä sopivan mittaisia painamalla kitaran kaulaa juuri oikeasta kohdasta. Soittaminen on soittimen ymmärtämistä, juuren ymmärtämistä. Harmoniaa. Enimmäkseen siis.

Huuto telaketjulta: valinnanvaraa

Minä olen mainosmies. Suunnittelen, hahmottelen, piirtelen, kirjoitan, sommittelen erilaisia viestejä, joiden tarkoituksena on saada ihminen ostamaan ja kuluttamaan, luopumaan keräämistään ja tienaamistaan lanteista ja seteleistä jonkun toisen hyväksi, mutta myös omaksi iloksi ja elämän mukavuuden ylläpitämiseksi. Asemoin kauniita kuvia hyvien tekstien kanssa mainiolle paperille ihmisten luettavaksi. Kiitos ei tosin aina ole kovin kaksinen.
- Tuota paskaa sitä tulee laatikkokaupalla.
- Kuka noita lehtisiä jaksaa lukea?
- Pelkkiä mainoksia taas...
Ja tuota rataa. Moni ei edes ujostele sanoa minulle noita asioita, vaikka tietää hyvin työni ja leipäni lähteen. Onneksi minä tiedän totuuden ihmisen elämästä. Ähäkutti. Jos mainospostin lähettäminen yhtäkkiä lakkaisi, tulisi uupelo elämä eteen. Olisi vaan pakko ostaa sitä, mitä sattuu eteen tulemaan, kun ei mistään muusta tietäisi. Tuota yritettiin iskostaa ihmisten mieliin rajanaapurissamme Neuvostoliitossa vuosikymmenten ajan, mutta niin vaan nousi kansa kapinaan ja panssarinteloille vapauden perään huutamaan.
Mainoslehtinen on siitä mukava, että se ei huuda eikä häiriköi. Se vain on nättinä ja täynnä tietoa monesta mukavasta asiasta. Tehdäänpäs pieni testi. Kun seuraavan kerran ajattelet ostaa jonkin esineen tai laitteen, mene suoraan kauppaan vaan, äläkä ollenkaan etsi tuotteesta tietoa lehdistä tai netistä tai esitteistä tai mainoslehtisistä. Menet vain kauppaan siltä istumalta ja kysyt vaikka: "Onko teillä Horna-saunankiukaan aluslevyä?" Muistelet, että sellaisia on joskus jostakin saanut ostaa. Siis jos tuollaista tarvitset. Jos ei ole, aja seuraavaan kauppaan tai seuraavaan kaupunkiin tai seuraavaan maahan ja kysele kautta kylpevän maailman, olisiko heillä Hornaa. Juuri tuon takia minä teen aamusta iltaan töitä. Juuri siksi teen tätä työtä, että ihmiset voisivat vertailla tuotteita ja hintoja keskenään kätevästi kotona joko lukemalla lehtisiä tai katsomalla netistä.
Joku sanoo nyt, että ne lehtiset ja muut mainokset laitetaan tuotteen hintaan vähän kuin päälle, lisäämään ja nostamaan hintaa. Ajatellaanpas taas sitä toista vaihtoehtoa. Joku valmistaa Amerikassa auton, hienon kuin mikä. Sen ostaa naapuri ja toteaa auton hyväksi ja mainioksi. Päätetään valmistaa tuhat samanlaista autoa. Siinä ne ovat kauniissa rivissä autotehtaan pihassa. Tai eivät aivan kaikki. Sata ensimmäistä on myyty sadalle naapurille. Ja siihen se kylä sitten loppui. Naapurikaupunkilaiset ostaisivat varmaan loput, mutta kun eivät tiedä koko autosta mitään. Ensimmäinen auto oli se kallein, seuraavat sata jo paljon halvempia ja nuo yhdeksänsataa jäljelle jäänyttä jo huomattavan edullisia ensimmäiseen verrattuna. Olisipa mukava, jos joku pudottaisi postilaatikosta nätin lehtisen: "Myytävänä hieno auto edullisesti naapurikaupungin autotehtaan pihalla. Valinnanvaraa on!"

Jos vain saisin jouten olla

Kun jäät irtoavat lautoiksi ja seilailevat merelle matkalla sulaen kokonaan, lentävät merien yli taas joutsenet kaulat pitkinä, nokat keltaisina ja ääni kevään koiton kiimasta käheänä, laskeutuvat jäitten vapauttamille avovesille ja uivat kevyesti kuin vetovoimaa ei olisi koskaan keksittykään. Ku, ku,kui, kuiooonk, kuioooonk!
Pitkä matka on takana ja melko pitkä ja ilmoiltaan kylmenevä matka vielä edessä kohti pohjoisen järven pesimäpaikkaa. Kompassin suunnat ovat tarkasti päässä, magneettineula tuskin värähtääkään, kun lintu nousee taas siivilleen, matkaa tuokion ja laskeutuu parinsa kanssa levähtämään ja syömään sulaan veteen, nousee välillä tepastelemaan jäälautalle kuin räpyläjalkojaan viilentämään ja solahtaa taas takaisin veteen kaulaansa ojentelemaan ja höyhenpeitettään sukimaan.
Laulattaa. "Jos vain saisin jouten olla, jos vain saisin jouten olla..."

Viisasten kanssa ei veikkailla

Jotkut eläimet ovat kuulemma viisaita: hevoset, koirat, varikset. No en tiedä. Miten hevosta voi sanoa viisaaksi, jos se luulee kovampaa ja kovempaa juostessaan pääsevänsä karkuun sitä lautaselle lyövää piiskaa. Tai miten koira uskoo aina vain saavansa häntänsä kiinni pyöriessään tai saalistavansa sen kilparataa konevoimalla kiertävän karvapallon. Jos hevonen olisi tosiaankin viisas, se potkisi kärryistä sen vimmatusti piiskaavan körilään ja talloisi sen kavioihinsa ja antaisi sellaisen opetuksen, että lakkaisi lyömästä viatonta eläinparkaa semmoinen piiskuri. Ja jos koira olisi todella luulon väärtti viisaudessa, se jäisi odottamaan sitä rataa kiertävää karvamöhköä kaikessa rauhassa ja nappaisi sen sitten vaikkapa istualtaan. Menisi siinä veikkaajalta kahvi väärään kurkkuun ja toto taikka koiraveto päin pyllyä. Se olisi minusta eläimeltä suurta viisautta: huijata Oy Veikkaus Ab:tä oikein hevon mitalla ja näyttää, että veikkaus on todellakin onnen peliä ja viisasten hommaa eikä sillä ole tiedon kanssa mitään tekemistä. Paitsi sen tiedon, että viisasten kanssa ei kannata veikkailla.