- Onpas sulla isot jalat.
Jaa. Vai on? Minusta nämä ovat sopivat.
- Onpas sulla pienet munat.
Jaa. Vai on? Minusta nämä ovat sopivat.
- Onpas sulla suuret tissit.
Jaa. Vai on? Minusta nämä ovat sopivat.
- Onpas sulla pitkät hiukset.
Jaa. Vai on? Minusta nämä ovat sopivat.
- Onpas sulla pitkät kalsarit.
Jaa. Vai on? Minusta nämä ovat sopivat.
- Onpas sulla iso auto.
Jaa. Vai on? No - niinpäs muuten onkin. Ehhehhehhehhe.
- Mutta hyvänen aika. Onpas sulla pieni puhelin. Melkein yhtä pieni ku mulla.
Jooo kuule. Tämä on se uus aivan käsittämätön officekombo, joka plaalllahpllaahaaplaaahh allaanilla pllaah alaalllalaah. Täh? Melkein yhtä pieni ku sulla?
Onkohan tässä maailmassa mitään aivan oikean kokoista? Hmmm. On sentään jotain ja se on...
torstai 14. tammikuuta 2010
keskiviikko 13. tammikuuta 2010
Valo yössä
"Taksin katolla vilkkuu yön ainoa valopilkku", mutta ei enää ainoa. Nyt vilkkuvat myös aamuyöstä kotiinpäin kuljeksivat kaamosmasentuneet molemmin korvin säkkipimeässä yössä kuin kiiltomadot syysmustan taivaan alla. Oululaiset ovat keksineet, että kaamosmasennusta voidaan hoitaa korviin sijoitettavilla ledilampuilla. Tilaan!
Näin aamuteeveessä kuvan tuollaisesta valohoitolaitteesta, johon mitä ilmeisimmin oli kytketty myös musiikkisoitin ja korvakuulokkeet. En siinä aamutoimien ohella ihan koko tarinaa ehtinyt seurata, mutta pääasia nousi esiin ja jäi mieleen.
On tutkittu, että mm. joillakin jyrsijöillä on korvan lähettyvillä paikka, josta aivojen hyvänolon keskusta voidaan stimuloida valoärsykkein. Ja sama toimii lyhyen testauksen perusteella myös ihmisillä. Miksipäs ei. Ei kai aivojen hyvän olon keskus tiedä, mitä kautta sinne valo loppujen lopuksi tulee: tuleeko se silmien vai korvien kautta vai peräti päänahasta läpi. Nuo VALKEE-nimisen laitteen korvatulpat/korvakuulokkeet laitetaan korviin ja lamppuihin sytytetään valkee palamaan ja aivojen kesä alkaa.
Työpöydälläni palaa kirkasvalolamppu. Silmäni imevät tuota valoa kuin imupaperi mustetta. Mutta minä haluan lisää valoa. Lamput korviin siis ja valoksi yöhön kaamosta kukistamaan.
Näin aamuteeveessä kuvan tuollaisesta valohoitolaitteesta, johon mitä ilmeisimmin oli kytketty myös musiikkisoitin ja korvakuulokkeet. En siinä aamutoimien ohella ihan koko tarinaa ehtinyt seurata, mutta pääasia nousi esiin ja jäi mieleen.
On tutkittu, että mm. joillakin jyrsijöillä on korvan lähettyvillä paikka, josta aivojen hyvänolon keskusta voidaan stimuloida valoärsykkein. Ja sama toimii lyhyen testauksen perusteella myös ihmisillä. Miksipäs ei. Ei kai aivojen hyvän olon keskus tiedä, mitä kautta sinne valo loppujen lopuksi tulee: tuleeko se silmien vai korvien kautta vai peräti päänahasta läpi. Nuo VALKEE-nimisen laitteen korvatulpat/korvakuulokkeet laitetaan korviin ja lamppuihin sytytetään valkee palamaan ja aivojen kesä alkaa.
Työpöydälläni palaa kirkasvalolamppu. Silmäni imevät tuota valoa kuin imupaperi mustetta. Mutta minä haluan lisää valoa. Lamput korviin siis ja valoksi yöhön kaamosta kukistamaan.
tiistai 12. tammikuuta 2010
Kaksisataa harvaa sylinteriä
Viisimiljoonainen kansa valitsee 200 kansanedustajaa muutamasta puolueesta ja tätä kutsutaan ylevästi demokratiaksi. Jokaisella puolueella on puolueohjelma, jonka mukaan näiden kahdensadan kansanedustajan oletetaan toimivan. Joku on kirjoittanut ja päässään pähkäillyt ohjelman, johon sitten valittu kansanedustaja sitoutetaan puoluekuriin vedoten. Mutta entäs se demokratia? Eikö tällä periaatteella silloin riittäisi yksi edustaja puolueesta? Tä? Ajatteleppa ite!
Olen päivä päivältä vakuuttuneempi, että puolueiden aika on ehdottomasti ohi. Kun punaista viivaa vedettiin, asiat olivat toisin ja ehkä tarvittiin puolueiden kautta muutosta. Näin jälkikäteen voidaan ilkeästi ajatella, että punaisella viivalla estettiin kansaa nousemasta kunnolla kapinaan, vaikka vähän noustiinkin. Mutta nyt ovat ajat toiset ja sivistys on saavuttanut jokaisen ja kaikilla on suurinpiirtein yhtälainen mahdollisuus kylläiseen elämään. Nyt olisi jo korkea aika aivan todelliseen demokratiaan, jossa jokainen kansanedustajaehdokas voisi kertoa vain oman ideologiansa ja käydä tasapuolista keskustelua valitsijoidensa kanssa. Ja jos edustaja pettäisi äänestäjiensä luottamuksen tavalla tai toisella, hänet voitaisiin äänestää saman tien ulos. Mielestäni demokratia ei toteudu tällä neljän vuoden systeemillä, joka on riittävän pitkä aika ajaa oma etunsa mallikkaaseen kuntoon. Siinä helposti jää pääasia täyttämättä: kansan edun ajaminen. Tämä on nyt viime aikoina varsinkin niin törkeästi ja moneen kertaan nähty.
Entäs jos tätä maata johtaisivatkin ammattijohtajat? Joku sanoo sitä heti diktatuuriksi. Käytännössä tätä maata johtavatkin ammattilaiset, pelurit, diktaattorit. Nuo 200 kansanedustajaa ovat vain esirippu näyttämön edessä, 200 harvaa sylinteriä rivimoottorissa. Ja öljyä palaa.
Olen päivä päivältä vakuuttuneempi, että puolueiden aika on ehdottomasti ohi. Kun punaista viivaa vedettiin, asiat olivat toisin ja ehkä tarvittiin puolueiden kautta muutosta. Näin jälkikäteen voidaan ilkeästi ajatella, että punaisella viivalla estettiin kansaa nousemasta kunnolla kapinaan, vaikka vähän noustiinkin. Mutta nyt ovat ajat toiset ja sivistys on saavuttanut jokaisen ja kaikilla on suurinpiirtein yhtälainen mahdollisuus kylläiseen elämään. Nyt olisi jo korkea aika aivan todelliseen demokratiaan, jossa jokainen kansanedustajaehdokas voisi kertoa vain oman ideologiansa ja käydä tasapuolista keskustelua valitsijoidensa kanssa. Ja jos edustaja pettäisi äänestäjiensä luottamuksen tavalla tai toisella, hänet voitaisiin äänestää saman tien ulos. Mielestäni demokratia ei toteudu tällä neljän vuoden systeemillä, joka on riittävän pitkä aika ajaa oma etunsa mallikkaaseen kuntoon. Siinä helposti jää pääasia täyttämättä: kansan edun ajaminen. Tämä on nyt viime aikoina varsinkin niin törkeästi ja moneen kertaan nähty.
Entäs jos tätä maata johtaisivatkin ammattijohtajat? Joku sanoo sitä heti diktatuuriksi. Käytännössä tätä maata johtavatkin ammattilaiset, pelurit, diktaattorit. Nuo 200 kansanedustajaa ovat vain esirippu näyttämön edessä, 200 harvaa sylinteriä rivimoottorissa. Ja öljyä palaa.
maanantai 11. tammikuuta 2010
Apua oikeasta osoitteesta
Kävelipä katua mies mutkitellen. Ilma höyrysi ja pakkasta piteli. Miehellä oli nälkä ja pian olisi taas janokin, mutta kaikki rahat olivat menneet hauskan elämän ylläpitämiseen. Tulipa häntä vastaan mustapukuinen mies.
- Kuule, Anna pari euroo. Pitäis päästä bussilla...
- Oletteko luterilainen vai ortodoksi?
- Vittu luterilainen, kato. Ja aivan takuulla.
- No sitten teidän pitää mennä oman seurakuntanne kirkkoherralta apua pyytämään. Minä olen ortodoksisen seurakunnan sielunpaimen ja itsekin tällä hetkellä vähissä varoissa.
Ja tämä tarina on tosi.
- Kuule, Anna pari euroo. Pitäis päästä bussilla...
- Oletteko luterilainen vai ortodoksi?
- Vittu luterilainen, kato. Ja aivan takuulla.
- No sitten teidän pitää mennä oman seurakuntanne kirkkoherralta apua pyytämään. Minä olen ortodoksisen seurakunnan sielunpaimen ja itsekin tällä hetkellä vähissä varoissa.
Ja tämä tarina on tosi.
perjantai 8. tammikuuta 2010
"Kato, kuollut lokki!" eli logiikan puutteesta ja saappaiden menstruaatio
Vanhassa ruotsalaisvitsissä kaksi kaverusta (no ruotsalaisia tietysti) käveleskelee rannalla ja toinen sanoo:"Katso, kuollut lokki." Toinen tiirailee pää pyörien taivaalle ja kysyy:"Missä?" Tuo vitsi minulle tulee aina mieleen, kun näen jonkun vaihtavan risteyksessä kääntyvälle kaistalle ja vastan kaistan vaihdettuaan alkaa vilkuttaa. Se on vähän sama asia kuin sukeltaisi veteen ja huutaisi vasta ilmassa jo keriessään varoituksen muille vedessä oleville:"Hei, mää sukellan." Logiikan puute vaivaa.
"Katsohan, onko ulkona pakkasta." Aika harva suomalainen asuu talossa, jossa sisällä on pakkasta.
- Kaveri laittoi Thaimaasta kortin.
- Mitä! Onko se ollu Thaimaassa?
- Saappaat vuotavat.
- Onko sulla kengässä reikä?
- Ei. Niillä on kuukautiset.
"Katsohan, onko ulkona pakkasta." Aika harva suomalainen asuu talossa, jossa sisällä on pakkasta.
- Kaveri laittoi Thaimaasta kortin.
- Mitä! Onko se ollu Thaimaassa?
- Saappaat vuotavat.
- Onko sulla kengässä reikä?
- Ei. Niillä on kuukautiset.
torstai 7. tammikuuta 2010
Herkässä kohdassa
On pakkasta lähes kolmekymmentä astetta. Laitan vesikattilan hellalle ja väännän nuppia numeron 12 kohdalle. Levy alkaa kuumeta ja kattila vähän paukahtelee, kopsahtelee, tärähtelee hellalla, kun hanan alla kastuneen kattilan pohjan alla olevat vesipisarat räjähtävät höyryinä ilmaan. Pian vesi kiehuu ja nostan kattilan hellalta. Sata astetta.
Veljeni leijonamielet asuvat talven Portugalissa. Siellä lämpö hellii heitä, Atlantin armailla aalloilla leikkivät leppoisat lounatuulet hyväilevät elämän kolhimia sydämiä. Meidän välillämme on noin 50 astetta.
Kävelen hitaasti kohti laituria ja laskeudun tikkaita pitkin veteen. Kaksiasteinen vesi virtaa jalkojeni läpi, nostaa ruumiini lämmön hiusrajaan ja pakottaa kaikki lihakseni jännittymään pelkästään siksi, että voin vetää keuhkoihini ilmaa ja työntää kuonaiset ilmat ulos. Jo muutaman sekunnin, minuutin jälkeen elimistöni alkaa valmistautua kuolemaan eikä minun aivojeni tarvitse erikseen käskeä minua nousemaan ylös jääkylmästä vedestä ja hakeutumaan saunan suojiin.
Taivaanrannassa ihmiset tanssivat keitaalla ja musiikki soi kuin häissä konsanaan. Mies vajoaa hiekkaan viimeisenä toiveenaan saada edes tilkkanen vettä. Kangastus. Häät. Juhlat. Musiikki. Erämaa palaa. On kuuma. Kuusikymmentä astetta.
Heitän löylyä. Vesi kihahtaa kivillä ja ohut huuruverho elää ja liukuu aaltoillen pitkin ikkunaa ja häviää kohta kokonaan. Mittarin viisari on pysähtynyt 80 asteen kohdalle. Iho on punainen ja hiestä märkä. On pakko astua lauteilta viileän suihkun alle.
Reilu sata astetta. Noiden asteiden välissä on koko elämä. Miten herkkään kohtaan avaruudessa tämä maapallo onkaan asettunut. Ja mikä erikoisinta: jos käy tuuli koillisesta luitani lohkomaan, siirryn vähän matkaa, ja jo löytää leppeä lounatuuli ohuen henkensä ihokarvoilleni.
Veljeni leijonamielet asuvat talven Portugalissa. Siellä lämpö hellii heitä, Atlantin armailla aalloilla leikkivät leppoisat lounatuulet hyväilevät elämän kolhimia sydämiä. Meidän välillämme on noin 50 astetta.
Kävelen hitaasti kohti laituria ja laskeudun tikkaita pitkin veteen. Kaksiasteinen vesi virtaa jalkojeni läpi, nostaa ruumiini lämmön hiusrajaan ja pakottaa kaikki lihakseni jännittymään pelkästään siksi, että voin vetää keuhkoihini ilmaa ja työntää kuonaiset ilmat ulos. Jo muutaman sekunnin, minuutin jälkeen elimistöni alkaa valmistautua kuolemaan eikä minun aivojeni tarvitse erikseen käskeä minua nousemaan ylös jääkylmästä vedestä ja hakeutumaan saunan suojiin.
Taivaanrannassa ihmiset tanssivat keitaalla ja musiikki soi kuin häissä konsanaan. Mies vajoaa hiekkaan viimeisenä toiveenaan saada edes tilkkanen vettä. Kangastus. Häät. Juhlat. Musiikki. Erämaa palaa. On kuuma. Kuusikymmentä astetta.
Heitän löylyä. Vesi kihahtaa kivillä ja ohut huuruverho elää ja liukuu aaltoillen pitkin ikkunaa ja häviää kohta kokonaan. Mittarin viisari on pysähtynyt 80 asteen kohdalle. Iho on punainen ja hiestä märkä. On pakko astua lauteilta viileän suihkun alle.
Reilu sata astetta. Noiden asteiden välissä on koko elämä. Miten herkkään kohtaan avaruudessa tämä maapallo onkaan asettunut. Ja mikä erikoisinta: jos käy tuuli koillisesta luitani lohkomaan, siirryn vähän matkaa, ja jo löytää leppeä lounatuuli ohuen henkensä ihokarvoilleni.
tiistai 5. tammikuuta 2010
Ortodoksipasianssia
Sovimme eilen aamupalaverissa, että pidetään jonakin aamuna aamuhartaus. Kannatus asialle ei ollut ihan sataa prosenttia, mutta demokratia ei kai aina ole paras mahdollinen tapa tehdä hyviä päätöksiä. Onhan meillä yhtenä palaverin jäsenenä eläkkeellä oleva kirkkoherra, pappi, jolla on papin oikeudet elämänsä loppuun saakka, jollei tuomiokapituli niitä pois vie. Ja häneltä ei vie, niin uskon.
Niinpä tänä aamuna varustauduin virsikirjan kanssa aamukahvipöytään, vaikka minulle onkin ohjeeksi annettu, että kyllä luterilaista kirkonmeininkiä ja uskonnonopetusta aivan hyvin voi vastaanottaa, mutta virsiä ei kannata opetella. No. Jokusen niistä osaan kouluajoilta, mutta en kovinkaan monta. Kirkkoherra kuitenkin puuttui palaverista. Lie ruustinna keksinyt hänelle tähdellisempää tekemistä näin loppiaisen aatoksi. Hartautta ei pidetty, mutta aivan yllättäin sain lahjaksi kylän patruunalta pelikortit, venäjällä painetut, ja jokaisessa kortissa on ortodoksikirkon kuva, kirkko sieltä ja kirkko täältä, muttei yhtään samanlaista tietenkään. Nyt minulla on kolme erilaista pakkaa pelikortteja: yksi Itellasta liikelahjaksi saatu lintupelikorttipakka, jossa talitiainen on nimetty väärään korttiin ja se kerrotaan pienessä saatelappusessa, yksi alastonpelikorttipakka Kanarialta somine kuvineen ja tämä uusi ortodoksikirkkopelikorttipakka. Leikillisesti voisin sanoa, että voin lentää hauskassa seurassa kirkkoretkelle.
Jäi siis aamusella hartaus papin puuttuessa pitämättä. Mutta aion kuitenkin viettää työpäivän päätteeksi iltasella pienen hartaushetken pelaamalla ortodoksipasianssia. Kyllä Jumala hyvän korttipelin päälle ymmärtää.
Niinpä tänä aamuna varustauduin virsikirjan kanssa aamukahvipöytään, vaikka minulle onkin ohjeeksi annettu, että kyllä luterilaista kirkonmeininkiä ja uskonnonopetusta aivan hyvin voi vastaanottaa, mutta virsiä ei kannata opetella. No. Jokusen niistä osaan kouluajoilta, mutta en kovinkaan monta. Kirkkoherra kuitenkin puuttui palaverista. Lie ruustinna keksinyt hänelle tähdellisempää tekemistä näin loppiaisen aatoksi. Hartautta ei pidetty, mutta aivan yllättäin sain lahjaksi kylän patruunalta pelikortit, venäjällä painetut, ja jokaisessa kortissa on ortodoksikirkon kuva, kirkko sieltä ja kirkko täältä, muttei yhtään samanlaista tietenkään. Nyt minulla on kolme erilaista pakkaa pelikortteja: yksi Itellasta liikelahjaksi saatu lintupelikorttipakka, jossa talitiainen on nimetty väärään korttiin ja se kerrotaan pienessä saatelappusessa, yksi alastonpelikorttipakka Kanarialta somine kuvineen ja tämä uusi ortodoksikirkkopelikorttipakka. Leikillisesti voisin sanoa, että voin lentää hauskassa seurassa kirkkoretkelle.
Jäi siis aamusella hartaus papin puuttuessa pitämättä. Mutta aion kuitenkin viettää työpäivän päätteeksi iltasella pienen hartaushetken pelaamalla ortodoksipasianssia. Kyllä Jumala hyvän korttipelin päälle ymmärtää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)