Kun lapsena istuin kotirannan kivikoilla naapurin kossien kanssa seuraamassa pikkukalojen, partamarrien uiskentelua, saatoin moniksi minuuteiksi jäädä paikalleni ihastelemaan mustaa kalannahkaa, ohuita poskikarvoja kuin minikokoisen mursun viiksiä. Tai kun kyläjuhlien aikaan talolliset valjastivat hevoset rillujen eteen ja ylväinä ja varmasti myös ylpeinä ajoivat kirkonkylän koivukujaa, ihastelin kärryjen puurattaiden kolinaa, hevosten kavioiden pehmeää lopsahtelua hiekkatietä vasten, mustiin pukeutuneita miehiä, komeita hattuja ja kiiltäviä nahkasaappaita ja koreissa kansallispuvuissa matkustavia maatalon emäntiä.
Saatoin aivan rauhassa keskittyä kaikkeen näkemääni. Tarkkailin ihmisten ilmeitä, käsien liikkeitä suitsilla, huivien lepatusta kesätuulessa. Kuuntelin pitkän hevosletkan moninaisia ääniä, hevosten korskahduksia, suitsien hiljaista läimettä hevosen kylkeen, aisakellojen kilinää. Ihmiset kommentoivat, nauroivat, juttelivat, vertailivat hevosia ja rattaita, muistivat juttuja kuka mistäkin isännästä tai emännästä tai hevosesta. Pieniä palasia siellä täällä silmille ja korville ja hajuaistille, kokonaisuus ehyenä, ohikiitävänä kuvana kehittyäkseen muistoiksi ja mielikuviksi.
Suomi voitti jääkiekon maailmanmestaruuden ja mestaruutta juhlittiin Helsingin Kaisaniemessä yli 40.000 ihmisen voimin. Ohjelmaa riitti moneksi tunniksi, tulisuihkut nousivat taivaalle, serpentiinit kietoutuivat ihmisten ympärille, musiikki soi, laului raikui, konfettisade peitti maan ja sankarit näyttivät sankareilta, mestareilta, jättiläisiltä ja yksi oli ylitse muiden: MÖRKÖ. Salamavalot välähtelivät, videovalo paloi. Suuri osa neljästäkymmenestätuhannesta ihmisestä katsoi valtavaa kansanjuhlaa kännykkäkameran kautta. Himerä näyttö välitti omistajalleen vain pienen osan tapahtumasta ja yhtä pieni ja vaatimaton näyttö toisti saman juhlan kotona suppeana kuvana ja epämääräisenä äänenä.
Kamerasta on tullut ihmisen silmä, ylimääräinen verkkokalvo. Ei enää malteta keskittyä itse tapahtumaan sellaisena kuin se elävänä ympärillä liikkuu ja kuuluu, vaan katsotaan kameran näytön kautta kuin peläten, että kaikki muuten katoaa. Aivan kuin muistot eivät enää yksin riittäisi, vaan pitää saada autenttinen dokumentti tilanteesta. Ehkä minunkin lapsena näkemäni hevoset olisivat paljon vaatimattomampia ja pienempiä, ehkä kärryt huonokuntoisempia ja emäntien vaatteet kuluneempia videokuvassa kuin ne nyt pelkissä muistoissani ovat.
En kuitenkaan haluaisi vaihtaa vuosikymmenten aikana värittyneitä muistikuvia kameran näytön läpi nähtyyn kuvaan, joka pysyy aina samana. Se ei koskaan näytä, mitä kuvan ulkopuolella tapahtui juuri sillä hetkellä. Kun suitset läiskähtävät hevosen lautasille, kun puinen, metallirenkaalla päällystetty ratas narskuu hiekkatien kiviin, kun huivi lepattaa, kun isännän saapas kiiltävänä ja koreana viestii vauraudesta, rajattu kuva jättää välttämättä jotakin tärkeää ulkopuolelle. Se jättää ulkopuolelle sen kaikista parhaan - mielikuvitellun, kullatun, ainutlaatuisen, omin silmin tallennetun, alati muotoaan muuttavan muiston.
tiistai 28. toukokuuta 2019
maanantai 29. huhtikuuta 2019
Kenen joukoissa seisot?
Vaalit on käyty, edustajat valittu, puolta on pidetty ja
joukoissa on seisty. Suomen kansan enemmistö, yli 70 prosenttia on ollut
varmasti jotakin mieltä. Loput ovat hekin olleet jotakin mieltä, mutta eivät
ole nähneet tarpeelliseksi nousta ylös seisomaan minkään aatteen tai ihmisen
puolesta. Ymmärrän heitä. Tässä maailmassa on hyvin vaikeaa olla samaa mieltä
minkään ryhmittymän kanssa varsinkaan, jos oma mieli on hitusenkaan empaattinen
tai tuntee sympatiaa ihmisyyttä kohtaan.
Kaikkien puolueiden edustajat tunsivat vaalien alla syvää
sympatiaa vanhuksia kohtaan ja jokainen oli vuorollaan hyvin järkyttynyt
vanhusten hoidosta tai sen puutteesta. Mutta kaksisataa kansanedustajaa on
kovin pieni joukko vastustamaan suurta liikekoneistoa, jonka päätoimi on kerätä
rahaa ja jakaa sitä avokätisesti vapaaehtoista lainaa vastaan. Lainaksihan
osakkeenomistajat ovat rahansa antaneet ja ottavat sen pois silloin, kun
parhaaksi näkevät. Jos vanhus tai mikä tahansa muu hyödyke ei tuota tarpeeksi,
siitä luovutaan ja etsitään uusi ja tuottavampi kohde - joukko, jossa seisoa ja
menestyä.
Koska rajat ovat ainakin vielä toistaiseksi auki, täältä voi
vapaasti lähteä mihin tahansa maailmankolkkaan oman asiansa puolesta seisomaan.
Nuoret idealistit pakkaavat laukkunsa ja lähtevät kuka tienaamaan leveämpää
leipää tai hankkimaan parempaa koulutusta, kuka ase kädessä taistelemaan
aatteensa puolesta asiaan millään tavoin liittymättömiä ihmisiä vastaan.
Sodat
eivät enää ole sotia pelkästään sotilaiden kesken, vaan katalia hyökkäyksiä
ennalta arvaamattomiin kohteisiin.
Pommit viritetään sinne, missä niillä saadaan eniten huomiota ja tuhoa,
ei sinne, missä on kuviteltu, sotaisa vihollinen. Voiko jonkin ideologian
puolesta tappaa lapsia tai räjäyttää matkailijoita taivaan tuuliin? Tai voiko sotilas
sattumanvaraisesti ampua mieltään osoittavien ihmisten sekaan tietämättä, kuka
kypärään osuneen kiven heitti tai tunnistamatta, kuka tuossa metelöivässä
massassa seisoo kenenkin joukoissa? Tai voiko metelöivästä joukosta ampua täysin
tietämättä, kuka luodin tielle sattuu?
Entäs sitten, kun omat joukot sortuvat ja ihminen huomaakin
seisovansa aivan yksin. Juha Sipilä myönsi vaalitappionsa, mutta peitti pettymyksensä
rentoon hymyyn. Hänen elämältään ei mennyt pohjaa pois, vaikka oma väki osin hylkäsi.
Valta vain vaihtui taustavaikuttajan rooliin eikä sekään liene vähäinen saati
yksinäinen.
Suomalainen ISIS-vaimo, Sanna lähetti Syyriasta koti-Suomeen
äidilleen viestin, että hän haluaa palata kotiin. Mutta hänen hymynsä tai
kyyneleensä eivät kerää sympatiaa tai herätä empatiaa. Kotiovi ei aukea, rajat
pysyvät kiinni, mihin tahansa hän ikinä tahtoisikaan päästä. Sannan joukot
sortuivat, kun aseet riisuttiin, pommit purettiin, lapset ja ystävät haudattiin.
Maailma hylkäsi aatteen takia taistelleen ja aatteen joukoissa seisoneen. Suren hänen kohtaloaan, mutta hänen aatteensa
puolesta en soisi kenenkään seisovan.
perjantai 5. huhtikuuta 2019
Rukous
Rakas Jumala.
Ethän vain koskaan anna
mun tulla rikkaaks.
Rikkaus veis multa kaikki
suuret unelmat, haaveet.
Ethän vain koskaan anna
mun tulla rikkaaks.
Rikkaus veis multa kaikki
suuret unelmat, haaveet.
tiistai 26. maaliskuuta 2019
perjantai 1. maaliskuuta 2019
Olavi Virtaa
Olavi Virta veti pientä moottorivenettä autonsa perässä.
Naapuri tuumasi: "Virta venhettä vie."
________
Jouluna Olavi Virran perhe tanssi joulukuusen ympärillä. He muodostivat yhdessä Virta-piirin.
________
Olavi Virran auto oli pysähtynyt tienvarteen ja konepelti oli ylhäällä. Laulaja itse oli nukahtanut takapenkille. Ohikulkija katsoi takapenkillä nukkuvaa Virtaa ja konepellin alla häärivää miestä.
- Näyttäis olevan Virta lopussa.
- Ei kun syyläri vuotaa.
________
Kolme vanhusta seisoi tanssilavan edessä, kun Olavi Virta oli juuri lopettanut esityksensä. He huusivat yhteen ääneen:
Vielä Virtaa.
________
Nuoren naislaulajan puhelin soi keskellä yötä.
- Kulta. Joko olit nukkumassa?
- Vielä on Virta päällä.
________
Nuori poika ojensi tanssipaikan pihalla pariskunnalle Olavi Virran mainoslehtisen.
- Jaha. Olet siis Virran jakaja.
________
Dallapé-orkesterin kitaristi tunkkasi keikkabussia, kun rengas oli puhjennut.
- Annas, Virta avain.
________
Olavi Virta unohti, harvinaista kyllä laulun sanat kesken esityksen eikä enää päässyt lauluun mukaan. Bruno Laakko hämmästyi kovin.
- Nyt on Virta lukossa.
________
Olavi Virta lauloi Lauantain toivotut-ohjelmassa.
- Nyt on Virta radiossa.
________
Dallapén soittajat olivat keikkamatkalla Nivalan Tuiskulassa ja ennen keikkaa järjestivät leikkimielisen juoksukilpailun viereisellä urheilukentällä. Selostajana oli nuori Niemelän Manna.
- Dallapén juoksu on kovin mollivoittoista, mutta nyt pyrkii Virta johtoon.
________
Olavi Virta pyrki kapakkaan melkoisessa myötäleessä. Portsari pysäytti laulajan ja tuumasi.
- Virta. Lähde kotiin nyt vaan.
________
Olavi Virta pyrki Dallapén solistiksi ja kävi koelaulamassa. Bruno Laakko kuunteli miestä tovin ja tuumasi.
- Virta. Paikka on sinun.
________
Dallapén keikka-auto hyytyi tielle ja vikaa etsittiin monissa miehin. Vasta Virta löysi sen.
________
Naapuri tuumasi: "Virta venhettä vie."
________
Jouluna Olavi Virran perhe tanssi joulukuusen ympärillä. He muodostivat yhdessä Virta-piirin.
________
Olavi Virran auto oli pysähtynyt tienvarteen ja konepelti oli ylhäällä. Laulaja itse oli nukahtanut takapenkille. Ohikulkija katsoi takapenkillä nukkuvaa Virtaa ja konepellin alla häärivää miestä.
- Näyttäis olevan Virta lopussa.
- Ei kun syyläri vuotaa.
________
Kolme vanhusta seisoi tanssilavan edessä, kun Olavi Virta oli juuri lopettanut esityksensä. He huusivat yhteen ääneen:
Vielä Virtaa.
________
Nuoren naislaulajan puhelin soi keskellä yötä.
- Kulta. Joko olit nukkumassa?
- Vielä on Virta päällä.
________
Nuori poika ojensi tanssipaikan pihalla pariskunnalle Olavi Virran mainoslehtisen.
- Jaha. Olet siis Virran jakaja.
________
Dallapé-orkesterin kitaristi tunkkasi keikkabussia, kun rengas oli puhjennut.
- Annas, Virta avain.
________
Olavi Virta unohti, harvinaista kyllä laulun sanat kesken esityksen eikä enää päässyt lauluun mukaan. Bruno Laakko hämmästyi kovin.
- Nyt on Virta lukossa.
________
Olavi Virta lauloi Lauantain toivotut-ohjelmassa.
- Nyt on Virta radiossa.
________
Dallapén soittajat olivat keikkamatkalla Nivalan Tuiskulassa ja ennen keikkaa järjestivät leikkimielisen juoksukilpailun viereisellä urheilukentällä. Selostajana oli nuori Niemelän Manna.
- Dallapén juoksu on kovin mollivoittoista, mutta nyt pyrkii Virta johtoon.
________
Olavi Virta pyrki kapakkaan melkoisessa myötäleessä. Portsari pysäytti laulajan ja tuumasi.
- Virta. Lähde kotiin nyt vaan.
________
Olavi Virta pyrki Dallapén solistiksi ja kävi koelaulamassa. Bruno Laakko kuunteli miestä tovin ja tuumasi.
- Virta. Paikka on sinun.
________
Dallapén keikka-auto hyytyi tielle ja vikaa etsittiin monissa miehin. Vasta Virta löysi sen.
________
Syvän meren rakkautta
Meren pohjassa
aivan pimeässä voi
kala kaverin
kohdata, rakastua,
tunteesta jakaantua.
Ihminen niin kovin mielellään romantisoi rakkauden omaksi keksinnökseen ja syvästi ihmettelee ja hämmästelee kaikkea luomakunnan hellyyttä, jonka kohteena tai lähteenä ei ole ihmisen hahmoa. Hymyilemme tilanteelle, jossa vaikkapa aasi ja kissa viihtyvät yhdessä ja osoittavat tunteita toisilleen. En yritäkään väittää, että kastemadot mullan läpi työntyissään tuntisivat vetovoimaista, intohimoista rakkautta toisiaan kohtaan. Mutta olipa tuo puoleensa vetävä mekanismi mikä tahansa, ei se ole ihmisen yksinoikeus.
Siksi meren pohjassa aivan pimeässä voi kala kohdata vetovoimaisen kaverin, tuntea jopa niin syvästi tuota löytöään kohtaan, että sanattomin sopimuksin laskee mätimunansa tai maitinsa ja antaa uudelle elämälle yhteisen mahdollisuuden. Tunteettomasti se ei tapahdu. Kun elämä saa mahdollisuuden, rakkaus on aina läsnä. Läsnä ei kuitenkaan aina ole ihminen.
aivan pimeässä voi
kala kaverin
kohdata, rakastua,
tunteesta jakaantua.
Ihminen niin kovin mielellään romantisoi rakkauden omaksi keksinnökseen ja syvästi ihmettelee ja hämmästelee kaikkea luomakunnan hellyyttä, jonka kohteena tai lähteenä ei ole ihmisen hahmoa. Hymyilemme tilanteelle, jossa vaikkapa aasi ja kissa viihtyvät yhdessä ja osoittavat tunteita toisilleen. En yritäkään väittää, että kastemadot mullan läpi työntyissään tuntisivat vetovoimaista, intohimoista rakkautta toisiaan kohtaan. Mutta olipa tuo puoleensa vetävä mekanismi mikä tahansa, ei se ole ihmisen yksinoikeus.
Siksi meren pohjassa aivan pimeässä voi kala kohdata vetovoimaisen kaverin, tuntea jopa niin syvästi tuota löytöään kohtaan, että sanattomin sopimuksin laskee mätimunansa tai maitinsa ja antaa uudelle elämälle yhteisen mahdollisuuden. Tunteettomasti se ei tapahdu. Kun elämä saa mahdollisuuden, rakkaus on aina läsnä. Läsnä ei kuitenkaan aina ole ihminen.
perjantai 15. helmikuuta 2019
Rajalinjalla
Pimeään yöhön
valo syttyi agentin
lamppuun loistamaan.
Taas tunkeuduttiin maahan,
kuljettiin rajan yli.
valo syttyi agentin
lamppuun loistamaan.
Taas tunkeuduttiin maahan,
kuljettiin rajan yli.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)