Olkiluodossa on ihmisen hyvä levätä

Ihmisen pitää elämänsä aikana kätkeä yhtä jos toista. On kannettava purkit ja törpöt ja banaaninkuoret Mehtälän Kalevin kyytiin. Kuljetellaan vanhat hetekat ja puhki kuluneet sohvat kaatopaikalle. Ja kun maallinen matka on viimein päätöksessä, jotkut muut sitten hoitavat jätteentuottajan johonkin Suomen tuhansista hautausmaista tai krematorioiden tallelokeroista. Jokaiseen kylään ja pitäjään, kirkonkylään ja kaupunkiin on rakennettu jätteenkäsittelylaitos ja hautausmaa jos toinenkin ja näitä pieniä komposteja hoidellaan miesvoimin pitkin maata. Eihän siinä ole mitään järkeä.
Nyt kun Olkiluotoon on kaivettu kovin suuri kolo kallioon, koko Suomen kaikki jätteet kannattaisi ajaa suoraan sinne. Louhokseen voidaan tehdä osastot kuin suureen jätelaatikkoon: talousjäte, lasi, metalli, muovi, puu, paperi, eläimet, ihmiset. Ja niin kuin kaikki tietävät, ihmiset ovat kovin herkkiä varsinkin juhlapäivinä muistamaan poisnukkuneita läheisiään (ei siis niinkään pois heitettyjä pyöriään ja hetekoitaan ja roskiaan ja vanhoja huonekalujaan). Voitaisiin tuon Olkiluodon korkeimpaan kohtaan pystyttää risti ja puolikuu ja budhapatsas ja mitä kaikkia sielukkaita symboleja nyt maailmassa onkaan. Tuon rakennelman juureen voitaisiin sitten sytyttää kynttilät ja viedä kukkaset ja koskenkorvat (ortodoksit muistavat kuolleitaan myös ruualla ja hyvällä juomalla), pystyttää pienet muistokivet ja laatat. Näin säästeittäisiin koko muun Suomen luonto alkuperäisenä eikä tarvitsisi enää ihmetellä ylikansallisten puhtaanapitolaitosten tai ahneiden hautausurakoitsijoiden ylihintaisia ja vaihtelevia palveluksia eri puolilla maata. Fennovoima hoitaisi laskutuksen kaikille tasapuolisesti. Ja voisimme viimeinkin olla aivan varmoja, että ison kirjan lupausten mukaan säteilisimme kaiken muun kompostin ja maatumattoman romun sekä ydinjätteen  kanssa kirkkaina maailman loppuun saakka ja reilusti sen yli.

Italialainen ulsteri

Italialainen ulsteri julkaistaan omassa blogissaan. Käy siis lukemassa pienen pojan tarina osoitteessa

http://italialainenulsteri.blogspot.com

Näet lapsesta enemmän ja tiedät aikuisista enemmän.

Kiinalainen polttomoottori

Ennen vanhaan niinä kuuluisina hyvinä aikoina ihminen ei tarvinnut pitkän talven nopeaan ylitykseen kuin kolmen kuukauden vekselin. Valoton ja lohduton talvi kukkeili kevääksi kahden eräpäivän ahdistuksen välissä nopeammin kuin ehti masennukseen taipuvainen ihminen hidasta talvikuolemaa kertaakaan ajatella. Nyt tuon saman tehtävän ajaa kiinalainen polttomoottori.
Kun talvi tekee tuloaa, valo katoaa, lämpö porautuu syvälle maan sisään ja pakkanen alkaa jäätää vesiä ja maan kuorta, lakkaa kiinalaisen lumentyöntökoneen polttomoottori toimimasta juuri niiksi kuukausiksi kuin sitä eniten tarvittaisiin. Mutta toivo ei ole kokonaan mennyt kesän valon mukana. On lähes puoli vuotta aikaa keksiä keinoja, miten tuon helvetinkoneen saisi käymään miinuskeleillä juuri niinä ratkaisevina tunteina, kun lumi on satanut ja tukkinut pihatiet.
Kone työnnetään muovikuvulla suojattuun peräkärryyn. Kärryyn sijoitellaan kuumailmapuhaltimia ja tila lämmitetään suomalaisen rantasaunan lukemiin ja startataan. Kiinalainen polttomoottori käynnistyy, mutta sammuu samoin tein. Vaidetaan tulpat. Tila on jäähtynyt nopeasti talviseksi ja sitä lämmitetään taas muutaman tunnin ajan. Kone käynnistyy ja se voidaan ajaa alas peräkärrystä. Kiinnitetään puskulevy. Kone sammuu sillä aikaa, mutta lähtee vielä käyntiin. Ajetaan muutama metri ja toinen sylinteri lakkaa käymästä. Sitkeä käynnistä, kiukustu, käynnistä, kiukustu-dialogi onnistuu lämmittämään polttomoottorin sylinterien lämpötilan niille lukemille, että pihan saa puhdistettua lumesta ennen kuin molemmat sylinterit lakkaavat toimimasta tulppien rikkouduttua ja sammuttua kuin joulukuusenkynttilät loppiaisena.
Mitä enemmän lunta sataa, sitä nopeammin talvi kuluu kiinalaisen polttomoottorin kanssa askarrellessa. Ja mitä kylmemmäksi talvi heittyy, sen pidemmäksi käy käynnistyssessio ja sen nopeammin tulee kevät. Kädet ovat paleltuneet kymmeniä kertoja, sormet ovat mustine kynsineen  ja avainten ja koneen väliin litistyneinä herkät kuin soittajan sormet.  Mutta kuin kaiken vaivan palkkana talitiainen alkaa keväisen soidinlaulunsa juuri, kun kuvittelet kaiken toivon kutistuneen vinkkelissä käymättömien sylinterien väliin: titityy, titityy. Ja kiinalaisen lumentyöntökoneen polttomoottori herää henkiin sulavien lumien ja kevätpurojen keskellä kuin startista painaen: maomaomaomaomaohhhrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrr.

Pienen pojan ajatuksia

Italialainen ulsteri kertoo pienen pojan ajatuksia sellaisina tuokiokuvina kuin ne alle ja vähän yli kymmenvuotiaan pojan päässä liikkuvat. Jotkut asiat ovat hyvinkin jäsenneltyjä, toiset taas hajanaisia tuokiokuvia niin kuin elämässä aina. Jotkut henkilöt ovat osittain totta, mutta suurimmalta osaltaan he ovat fiktiivisiä hahmoja, monien ihmisten summia. Tapahtumat ovat kuitenkin sellaisia, että ne on eletty aivan varmasti läpi lukemattomissa kylissä ja kaupungeissa. Mutta monista pienten poikien salaisista puuhista tai ilon ja murheen lähteistä ei kukaan enää aikuisena uskalla tai halua puhua.

Vasta nyt uskalletaan puhua ääneen ja julkisesti lasten raiskauksista, insestistä. Valitettavasti nuo asiat eivät ole vain tämän ajan ongelma, vaan ihmiset ovat olleet raatoja aina ja ikuisesti.

Italialainen ulsteri ei saarnaa eikä hurskastele. Pienet pojat eivät yleensäkään saarnaa tai hurskastele eivätkä varsinkaan tuomitse. He vain elävät elämänsä vallattomina, kunnes kasvavat aikuisiksi ja unohtavat koskaan lapsia olleensakaan.

Vuoropuheluja Italialaisessa ulsterissa ei ole. Jokainen voi siis pojan kertoman mukaan itse kuvitella sanat itse kunkin suuhun. Maanantaihin siis.

Italialainen ulsteri

Ensi viikon maanantaista alkaen alan julkaista tässä blogissa pienen pojan elämästä kertovaa mielenkiintoista tarinaa. Sitä voisi rakkaustarinaksikin kutsua, mutta pienet pojat eivät rakasta. Sitä voisi kutsua myös tahtotarinaksi, mutta haave italialaisesta päällystakista tuskin on ihmisen tahdon mittari.
Italialainen ulsteri on julma kertomus 60-luvun Suomesta, pienestä kirkonkylästä, pienistä pojista ja Raisasta, jotka joutuvat näkemään aikuisten maailmaa liian läheltä. Lue tarina.

Jumala pahassa välikädessä ja maassa taivaallista hilsettä

Asuipa Onnen maassa muuan kuningatar ilkeän kuninkaan kanssa. Kuningatar rukoili rukoilemasta päästyään joka päivä Jumalalta onnea ja rakkautta. Onnen maassa saattoi onni asua, mutta yksikseen se viihtyi kaukana kuninkaanlinnasta. Rakkauttakaan siellä ei nähty. Linnan seinät kumisivat kuninkaan kolkkoa kiukkua. Vähän väliä polvistui nöyrä kuningatar pyytämään Jumalalta: Anna minulle rakkautta.

Asuipa Työn ja Aherruksen maassa hyväosainen sulttaani kymmenen vaimonsa kanssa onnellisena ja osaansa hyvin tyytyväisenä. Jumala tosin ei tuota touhua hyvällä katsellut, kun hänen mielestään yksikin olisi riittänyt. Muttei puuttunut Jumala sulttaanin tekemisiin. Niitä vain itse mielessään hiljaa paheksui.

Lähtipä kuningatar matkustamaan maailman ääriin ja kuinka ollakaan, sattui purtensa rantautumaan sulttaanin satamaan. Jumala oli kuunnellut väsymykseen asti korvat punaisina kuningattaren rukouksia ja päättänyt itse mielessään: ensimmäinen mies, joka kuningattaren kohtaa, sitoo tämän rakkauden rapisevin seppelnauhoin tuliseen tunteeseen.

Sulttaani näki oudon laivan seisahtuvan satamaan ja kauniin kuningattaren laskeutuvan alas laivasta. Heidän katseensa kohtasivat ja sulttaani näki edessään yhdennentoista vaimonsa. Rakkauden palo poltti molempien sydämessä ja kuningatar polvistui kuin sulttaania tervehtiäkseen, mutta lausuikin kiitoksensa Jumalalle. Joutuipa Jumala hankalaan välikäteen. Kun päätti palkita uskovaisen ja rukoilevaisen, nuhteettoman, rakkauden kipeän kuningattaren, hän samalla hyväksyi sulttaanin kymmenen vaimoa.

Raapi hilseistä päätään taivaassa Jumala, raapi kymmenen kokonaista päivää. Satoi maahan lunta nietoksiksi, satoi kymmenen kokonaista päivää. Sen pituinen se.

Heureka - tulta munille

Kreikkalaiset vihaavat meitä suomalaisia, kun me muun Euroopan Unionin mukana yritämme vaatia heitä kuluttamaan ja tuhlaamaan vähemmän kuin he tienaavat. Heiltä on raha lopussa, mutta tiskissä on kuusikymmentä miljardia euroa (60.000.000.000 euroa) meidän muiden rahoja ihan vaan heitä varten, jos he suostuisivat säästämään kolme miljardia ja tekemään ahkerasti töitä. Hmmm.
Mutta mitäs tekevät kreikkalaiset? He menevät tietysti lakkoon ja alkavat särkeä ja polttaa kaupunkeja ja vihata turisteja ja haukkua kaikkia niitä, jotka yrittävät väen väkisin auttaa maata jaloilleen. Hmm. Jos janoiselle ojennetaan juomalasi ja hän kiukuspäissään paiskaakin lasin seinään, taitaa suurin häviäjä olla kuitenkin tuo janoinen.
Kappale menettää painostaa saman verran, mitä sen syrjäyttämä vesimäärä painaa. Ja kreikkalainen tuhlaa monin verroin enemmän euroja kuin kaikki muut eurooppalaiset ikinä ehtivät syrjäyttää. Heureka ja tulta munille.