Porattu on, muttei vielä höylätty

Perimmäisellä Pohjanmaalla eli aviopari onnellisen harmaata elämää. Aurinko nousi, päivä paistoi milloin ei satanut, ilta hämärtyi niittyjen ylle. Tuli mievolle vaiva, jonka takia piti lähteä kaupunkiin lääkäriin. Mies tutkittiin ja todettiin eturauhasen vähän villiintyneen suureksi kasvamaan. Kirjoitettiin lähete keskussairaalaan höyläykseen.
Mies oli kuullut toimenpiteestä yhtä jos toistakin tarinaa ja kaikki ne kuulopuheet nostivat hien pintaan. Päätti olla menemättä mies höyläpenkkiin, iski kankkunsa kamarin jakkaralle ja tuumasi kärsivänsä ja mieluummin yökaudet hyppäävänsä huussissa kuin suostuvansa sellaisen kalun sisäänsä päästämään rauhastansa höyläämään.
Kutsui naivo lapset kotiin isän päätä kääntämään.
- Vaan eikö teijänkin mielestä pitäis isän sinne mennä tuota eturauhaastansa höyläyttämään. Oottahan te kaikki nähäny, millaanen murjake se on. Minoon sen tautta niin palijon porannu.

Mihin hemmettiin hukkasin euron kolikon?

Ostin uuden nahkatakin 97 eurolla. Mutta kassalla korttipääte ilmoitti, ettei kortillani olekaan osto-oikeutta. Hemmetti. Niinpä nappasin kiinni pari tuttua miestä samasta Anttilan kerroksesta ja lainasin molemmilta 50 euroa. Lupasin laittaa rahat tilille heti, kun kotiin pääsen ja koneen ääreen istahdan. 

Kassarouva antoi minulle kahdesta viisikymppisestä kolme euroa takaisin. Annoin yhden euron toiselle ja toisen euron toiselle miehelle ja kolmannen pistin omaan taskuuni. Niinpä olin kummallekin miehelle enää 49 euroa velkaa. Siis yhteensä olin velkaa 98 euroa. Ja minulla oli taskussani se oma euroni. Huips. Kun laskin siinä Anttilan kassalla ostokseni saldoa, minua hämmästytti kovin. Mihin ihmeeseen olin hukannut yhden kokonaisen euron. Oletko sinä kenties nähnyt sitä?

Tapoin johtajan - sain vastaani sotajoukon

Minulla on kesämökillä rintamalinja talon kivijalassa. Ulkona saa vihollinen mellastaa puskissa ja kivien koloissa, mutta nurmikolle astuessaan tai rintamalinjan sisälle ylittäessään vihollinen kohtaa minun korpraalijohtoisen armeijani kaikessa kauheudessaan.
Reilu viikko sitten tiedusteluni onnistui paljastamaan lähimmän viholliseni majapaikan, ehkä myös päämajan noin kahden metrin päässä rintamalinjasta. Tein ankaran täsmähyökkäyksen myyränkoloon kemiallisin asein. Ja tunnin kuluttua hyökkäyksestä vihollinen oli lyöty. Mutta kun armeijankomentajan johtama sotaväki näki johtajansa kuolleen ja vihollisen peruuttavan muutamaa tuntia myöhemmin autonsa pihasta valtatielle, teki se ovelan hyökkäyksen tyhjilleen jääneeseen johtokeskukseen, meidän keittiöömme. Vihollisjoukon hajuaisti ajoi sitä kohti armotonta kuolemaa, sillä olin aavistanut tuon kostohyökkäyksen ja valmistautunut katalasti kaatamaan turkkipäällisen viholliseni viimeiseen mieheen. Kun väki vaelsi kolmen sotilaan ryhmänä sisälle, se näki edessään kymmenen litran ämpärin. Sen sisällä tuoksui houkutteleva kuolema, rotanmyrkky.
Sotilaat nousivat ämpäriin johtavalle sillalle, astuivat liukkaalle jätesäkkilattialle ja putosivat ämpärin pohjalle. Luulivat nuo turjakkeet päässeensä käsiksi minun ruokavarastoihini ja ahmivat itsensä täyteen punaista jauhetta. Ja kun mahat tulivat täyteen ja mieli alkoi hamuta suuren voiton jälkeen takaisin metsän kätköihin, tuli kuolema ja synkisti karvasotureiden aatokset: motti!
Tapoin ovelasti johtajan ja ärsytin sotaväen hyökkäykseen ja varmaan kuolemaan. Kun avaat illalla television, näet saman uutislähetyksissä. Näin käy Irakissa, Libyassa, Egyptissä, Tunisiassa...

Kovaa pornoa ja Jeesuksen uusi tuleminen

"Jetzt ich komme. Schnell, schnell." Eikös vain ole niin, että jotkut sanat jäävät elämään sellaisina, millaisessa yhteydessä ne ensimmäisen kerran kuulee. Saksalainen pornoteollisuus lanseerasi edellä kirjoitetut saksankieliset sanat lähtemättömästi kansan syvien rivien suuhun ja mieliin jo videokasettien viiruisina vuosina. Myöhempien aikojen Canal Digital -peruspornofrustraation läpikyllästämänä en uskalla väittää juuri noita sanoja hoettavan blue ray -aikakaudella, mutta en usko kovin syvällä sademetsän syövereissä vaeltavani, vaikka niin käsikirjoitettaisiin edelleen.
Monissa sähköpaaluissa on luettavissa profetia Jeesuksen uudesta ilmestymisestä: "Jeesus tulee. Oletko valmis?" Mutta itsekäs ihminen on tuskin siihen koskaan valmis. Perusihmiselle riittää, että itse saa tulla ruumiinsa täyttymykseen kaikilla kielillä: Jetzt ich komme. Now I´m coming. Nu jag kommer. Paitsi tietysti perussuomalainen, The Finn, joka toteaa vaan ihan perussuomalaisesti: "Nysse tulee. Mihimmää meen?" Eikä hänkään taida puhua Jeesuksesta.

Facebook - surureunainen kirjekuori

Kun posti toi laatikkoon mustareunaisen kirjekuoren, oli kotona aina sen jälkeen monen päivän hiljaisuus. Muistan olleeni alle kymmenvuotias, kun itse toin postilaatikolta tuollaisen synkänmustan kuoren. Äitini luki sen istualtaan aivan rauhallisena, laski kätensä polvilleen ja itki hiljaa ja vaatimattomasti. Läheisen tai tuttavan, hyvän ystävän kuolemasta ilmoitettiin postin kautta mustareunaisella surukuorella. Ei tarvinnut arvailla, mitä oli tapahtunut. Vain edesmennyt oli arvoitus niin pitkään, kunnes kuoren sai auki ja pääsi lukemaan sisältöä.
Facebook on tämän päivän surukuori. Sivuille päivitetään läheisten ja tuttavien kuolemat, ja myös osanotot laitetaan sähköisinä viesteinä, kommentteina, haleina, voimahaleina, sydämenkuvina, surunaamoina... Kuolema on omalla tavallaan tullut ihmistä lähemmäs ja helpommaksi käsittää, osaksi jokapäiväistä elämää, facebookkavereiden arkea.
On vaivatonta ilmoittaa poismenosta kirjoittamalla asiaan viittaava runo, muistolause, josta toinen voi päätellä surun kohdanneen. Ja on helppoa osallistua toisen suruun, ottaa osaa, lohduttaa. Kuolema on arkipäiväistymässä. Kuolema on vain päivitys facebookissa. Mutta tuonilmaisiin siirtyneen läheisen ja ystävän tuska on kuitenkin edelleen yhtä suuri ja lohduton kuin surureunaista kirjekuorta postittaessa. Tavat ja välineet muuttuvat, mutta suru on ikuisesti ihmisen sisällä sama: tuska, pelko, kaipaus, lohduton ikävä.

Kärpäsen herra

Veljelläni oli talossaan kaksi kärpästä. Toinen niistä lensi ulos avoimesta ikkunasta, mutta toinen jäi asumaan kärpäseksi kattoon. Parin viikon ajan tuo talon ainoa kärpänen seurasi jokaista veljeni liikettä, lensi perässä huoneesta toiseen, tuli viereen askareisiin, seurasi kiinnostuneena ruuanlaittoa, pyrki siivoamaan pienen pienet ruuantähteet, muruset, jotka olivat hyväksi talousihmiseksi tunnetulta veljeltäni jääneet huomaamatta. Kun yö tuli, myös tuo kärpänen rauhoittui nukkumaan eikä pörissyt tavallisten kärpästen tavoin kiusanhenkenä nenän päällä ja sieraimissa ja paljailla käsivarsilla ja korvakäytävissä. Ja kun aamu sarasti ja oli aika veljeni lähteä lenkille, lensi kärpänen eteisen ikkunaan kuin katsomaan, ettei vain ystävä ikuisiksi ajoiksi karkaisi. Iloisena se pörisi vastaan lenkin jälkeen kuin uskollinen koira ikään.
Kului kaksi viikkoa yhteistä arkea ja seurallista elämään. Eräänä iltana, kun veljeni aukaisi television ja alkoi katsoa uutislähetystä, lensi kärpänen veljeni eteen, pörräsi vaivalloisesti suristen kaksi ympyrää ja tipahti kohtisuoraan alas pöydälle ja kuoli. Kärpäsystävän matka oli tullut täyteen, lennot oli lennetty.
Veljeni halusi saatella ystävänsä ja uskollisen kumppaninsa asiallisesti matkaan manan majoille. Niinpä hän tyhjensi tikkuaskin ja asetti kärpäsen laatikon pohjalle siististi selälleen makaamaan kuin vainajan ikään, sulki laatikon ja nosti sen takanreunalle. Kun hän kolmen päivän kuluttua aukaisi rasian, se oli typötyhjä. Kärpänen oli lentänyt ylös, kadonnut mihin lie. Veljeni Kärpäsenherra oli nyt ypöyksin ylösnousemuksen ihmeen kanssa. Ja tämä tarina on tosi.

Minua on nöyryytetty

Minua on nöyryytetty koko ikäni. Joka kerta, kun olen pyytänyt pankilta lainaa milloin mihinkin, pankki on vaatinut minulta takuuta lainasummaa vastaan. Milloin olen joutunut silmäluomet lurpallaan ja niska kyyryssä kyselemään sukulaisilta tai tuttavilta nimeä ja lupaa takausvastuuseen, milloin olen tehnyt tiliä lainaksi saamieni rahojen vakuudeksi omistamistani maista ja tavaroista, milloin taas olen vakuudeksi pantannut ostamani esineen ja sen lisäksi vielä jotakin muutakin lisäarvollista omaisuutta. Tasapeli: niin minulle on vakuutettu.
Kun Suomi pyysi Kreikalta edes jotakin sille lainaamansa helvetinmoisen rahaläjän takuuksi ja vakuudeksi, kreikkalaiset loukkaantuivat verisesti. Kreikan talousviisaat puhuivat nöyryytyksestä ja kun Suomi oli vaatimassa maa-alueita ja rakennuksia lainojensa vakuudeksi, sanoivat nöyryytyksen menevän jo liian pitkälle.
Näin meitä siis nöyryytetään täällä ajassa joka paikassa jatkuvasti: panttilainaamot eivät anna meille rahaa, jos emme vastineeksi luovu jostakin omistamastamme (tai varastamastamme), vekseli ei kelpaa kenellekään, jos ei siinä ole takuumiehen nimeä pitkin ja poikin, autokauppiaalta (autokauppiaan rahoittajalta) ei heru omistajan rekisteriotetta ennenkuin kauppasumma on kokonaan maksettu. Nöyryyttävää. Seppuku! (tai mussaka väärään kurkkuun)