Tänään jaan ihmiset kahteen kerrokseen. Ensimmäisessä kerroksessa asuvat ne, jotka tekevät, suunnittelevat, johtavat, rakentavat, viihdyttävät, soittavat, laulavat, hauskuuttavat, panevat itsensä likoon, asettuvat alttiiksi, nöyrtyvät, saavat moitetta tai joskus harvoin myös kiitosta. Ja toisessa kerroksessa viettävät leppoisia päiviä ne, jotka arvostelevat ja ilkkuvat vahingolle, mutta eivät tee asioiden eteen mitään. Eivät he muista kiittää silloin, kun joku on tehnyt heille hyvää. Eivät muista sanoa kohteliasta sanaa silloin, kun siihen olisi aihetta. Mutta kun joki kuivuu veneilyreitin alta, alkaa hauskuus ja ilonpito toisessa kerroksessa. Kun sähköt katkeavat kesken konsertin, löydetään toisessa kerroksessa heti syyllinen sähkömiehestä. Kun kaupunki investoi, rahaa tuhlataan ja heitetään susille. Ja jos kaupunki ei investoi, ei yritetäkään kehittää, vaan jätetään kaikki asiat oman onnensa nojaan. Ensimmäinen kerros ei osaa tehdä mitään oikein. Ei koskaan.
On vain kaksi tapaa keittää kahvia: oikea ja väärä. Ja jokaisessa talossa on vain kaksi kerrosta: ensimmäinen ja toinen. Tunnen muutaman miehen ja naisen ensimmäisestä kerroksesta, mutta hissittömään toiseen kerrokseen on aivan valtava tunku. Siksi talot aina heiluvatkin, mutta onneksi harvoin kaatuvat. Se taas saattaa johtua siitä, että alakerran asukkaat pitävät seinät pystyssä vaikka väkisin.
tiistai 30. kesäkuuta 2009
maanantai 29. kesäkuuta 2009
Onni tuntuu syvällä
Onni on siitä mukava tunne, että se tuntuu hyvältä. Ja se tuntuu syvällä. Eikä sitä tarvitse selittää.
perjantai 26. kesäkuuta 2009
Olen epäilemättä parempiosainen

"Tuon näkönen mies saa aina naisen ku naisen." Noin sanoi Luomaan Hente Kassun musiikkikaupan levyhyllyn ääressä. Kädessä oli Michael Jacksonin uusin älppäri. Katsoin kuvaa ja olin samaa mieltä: musta, kaunis, ja kohtalokkaan näköinen nuorimies kiharaisine hiuksineen sulaisi naisen sydämeen kuin suklaa kesähelteellä farkkujen taskuun. Tiesin laulajan nimen ja muistin viiden veljeksen poikakuoron: Jokisen viitoset (suomentajan huomautus). En ollut silloin kateellinen Michaelille, koska minulla oli uusi, suuri rakkaus ja elin elämäni onnellisia hetkiä. Ja Michael oli niin kaukana suuren meren toisella puolella arjen ulottumattomissa.
Vuodet kuluivat ja laulaja vaaleni ajan saatossa kuin monille muillekin muistoille käy. Hente muutti jonnekin etelään. Musiikkikauppias kuoli ja haudattiin.
Eilen illalla poikani ilmoitti minulle: Michael Jackson on kuollut. Makasin sängyllä rakkaudesta raukeana sen saman naisen kanssa, jonka seurassa ensimmäisen kerran tutustuin juuri kuolleeseen popin kuninkaaseen.
Niin ne vuodet menevät. Taakse on jäänyt paljon muistoja, kuvia mieleen ja albumiin. Yhdessä elettiin tavallaan kaikki me tarinan ihmiset. Toiset lähtevät, toiset jäävät vielä hetkeksi.
Sen näköinen mies sai varmaankin aina naisen kuin naisen, miksei miehenkin. Mutta en ole vieläkään kateellinen. Minulle sattui kaikesta päätellen hiukkasen parempi osa - epäilemättä.
torstai 25. kesäkuuta 2009
Poliisin nenän alla nauhat kiinni
Poliisiauto pysähtyi kahvilan eteen ja pari rotevaa poliisimiestä astui ulos kesäaurinkoon. Toinen riisui luotiliivinsä ja heitti sen auton etupenkille. Sitä ei kai tarvinnut aivan välttämättä tavallisella aamukahvireissulla pikkukaupungin uneliaassa keskustassa yllään pitää. Kuitenkaan.
Istuttiin kahvilan terassilla ja nautittiin keskikesän paahtavasta auringosta, kuumasta kahvista ja pehmosämpylästä. Juteltiin niitä näitä, kun poliisit tulivat seisomaan pöydän viereen. Olivat tulleet saattamaan vanhempaa konstaapelia eläkkeelle, kertoivat. Odottivat siinä seisoskellen miestä saapuvaksi jostakin. Sain idean. Mitenkähän kauan juoru kulkee kymmenen tuhannen asukkaan kaupungissa ennen kuin se on kiertänyt koko ympyrän ja minäkin kuulen siitä? Niinpä istahdin poliisimiesten jalkojen juureen ja nojasin polviini. Molemmat tietysti katsoivat minua hämmästyneenä ja ehkä joku kadulla ajanut autoilija tai pyöräilijä tai kävelijä näki tilanteen myös. Toivottavasti. En sitä ehtinyt tarkistaa, kun itse nojasin rintaa polviin. Tilanne oli ohi muutamassa sekunnissa. Ihmissilmä on kuitenkin nopea, ja nähdyn kuvan siirtyminen silmistä aivojen käsittelyyn kestää millisekunteja. Lopun hoitaakin sitten mielikuvitus. Nähty on aina totta, mutta kun kuva piirtyy muistiin ja aivot alkavat sitä kuvaa pian analysoida, merkitykset syntyvät katsojan päässä, ajatuksissa. Toinen näki minussa sairaan miehen, toinen humalaisen, kolmas jotakin muuta. Poliisit näkivät vain miehen, joka sitoi kengännauhojaan.
Istuttiin kahvilan terassilla ja nautittiin keskikesän paahtavasta auringosta, kuumasta kahvista ja pehmosämpylästä. Juteltiin niitä näitä, kun poliisit tulivat seisomaan pöydän viereen. Olivat tulleet saattamaan vanhempaa konstaapelia eläkkeelle, kertoivat. Odottivat siinä seisoskellen miestä saapuvaksi jostakin. Sain idean. Mitenkähän kauan juoru kulkee kymmenen tuhannen asukkaan kaupungissa ennen kuin se on kiertänyt koko ympyrän ja minäkin kuulen siitä? Niinpä istahdin poliisimiesten jalkojen juureen ja nojasin polviini. Molemmat tietysti katsoivat minua hämmästyneenä ja ehkä joku kadulla ajanut autoilija tai pyöräilijä tai kävelijä näki tilanteen myös. Toivottavasti. En sitä ehtinyt tarkistaa, kun itse nojasin rintaa polviin. Tilanne oli ohi muutamassa sekunnissa. Ihmissilmä on kuitenkin nopea, ja nähdyn kuvan siirtyminen silmistä aivojen käsittelyyn kestää millisekunteja. Lopun hoitaakin sitten mielikuvitus. Nähty on aina totta, mutta kun kuva piirtyy muistiin ja aivot alkavat sitä kuvaa pian analysoida, merkitykset syntyvät katsojan päässä, ajatuksissa. Toinen näki minussa sairaan miehen, toinen humalaisen, kolmas jotakin muuta. Poliisit näkivät vain miehen, joka sitoi kengännauhojaan.
keskiviikko 24. kesäkuuta 2009
Tiedon lähteillä
Vuosi 1985: tutkielma on valmis. Loppuun on kirjoitettu lähteet. Alla on vain tökerö lyhennelmä melkein kolmen sivun mittaisesta lähdeluettelosta.
Otavan iso tietosanakirja 1979. Hevonen. s. 2072
Sanomalehti Kaleva. Osmo Viitala. 1978. Hevosten hoito aamupäivällä. s. 17
Suuri Suomalainen Tietosanakirja 1972. Hevonen, kavio. s. 1402
Kirjaan sisältyvä artikkeli
Mäkelä, P. 1978. Hevonen - ystäväni. s. 65-67
Pro-gradu-tutkielma
Hämäläinen, H. 1982. Kaviouralla. Haapajärven maatalouskoulu. Opinnäytetyö
Vuosi 2009: tutkielma on valmis. Loppuun on kirjoitettu lähteet.
KVKG=katoinvittukaikkigooglesta
Kyllä maailma kehittyy. Tuon huomasin taas eilen, kun tarkistin blogin tekstiin lehmän pötsiasiaa. Kävelin ensin kirjahyllylle ja katsoin suuresta, hyllyn täyttävästä tietosanakirjasta. En löytänyt kummallakaan hakusanalla asiasta mitään. En löytänyt viisautta hakusanalla lehmä enkä hakusanalla pötsi. Melkein 20 kappaletta noin kuuden senttimetrin paksuista kirjaa vailla tärkeää tietoa. Menin sitten googleen ja löysin aivan kaiken etsimäni. Hmmm. Mitäs, jos menee sähköt vaikkapa viikoksi? Ei riitä edes pötsissä märehdittävää niin pitkäksi aikaa.
Otavan iso tietosanakirja 1979. Hevonen. s. 2072
Sanomalehti Kaleva. Osmo Viitala. 1978. Hevosten hoito aamupäivällä. s. 17
Suuri Suomalainen Tietosanakirja 1972. Hevonen, kavio. s. 1402
Kirjaan sisältyvä artikkeli
Mäkelä, P. 1978. Hevonen - ystäväni. s. 65-67
Pro-gradu-tutkielma
Hämäläinen, H. 1982. Kaviouralla. Haapajärven maatalouskoulu. Opinnäytetyö
Vuosi 2009: tutkielma on valmis. Loppuun on kirjoitettu lähteet.
KVKG=katoinvittukaikkigooglesta
Kyllä maailma kehittyy. Tuon huomasin taas eilen, kun tarkistin blogin tekstiin lehmän pötsiasiaa. Kävelin ensin kirjahyllylle ja katsoin suuresta, hyllyn täyttävästä tietosanakirjasta. En löytänyt kummallakaan hakusanalla asiasta mitään. En löytänyt viisautta hakusanalla lehmä enkä hakusanalla pötsi. Melkein 20 kappaletta noin kuuden senttimetrin paksuista kirjaa vailla tärkeää tietoa. Menin sitten googleen ja löysin aivan kaiken etsimäni. Hmmm. Mitäs, jos menee sähköt vaikkapa viikoksi? Ei riitä edes pötsissä märehdittävää niin pitkäksi aikaa.
tiistai 23. kesäkuuta 2009
Syökö se lehmä lintua?
Leuat jauhavat puolelta toiselle ja vihreä ruoho muuttuu vihreäksi, mesiseksi massaksi ja lumpsahtaa pötsiin kuin lättytaikina muhimaan ja odottamaan paistinpannun viimeistelevää voimaa. Lehmä on kasvissyöjä, kasvinsyöjä siis. Mutta eilen illalla minut herätti kuovi aivan toisiin aatoksiin. Jos olen seuraavassa asiassani aivan väärässä, en aivan varmasti ole pahoillani hellävaraisesta oikaisusta.
Kuovi lensi peltoaukean yllä hätäisen oloisena ja huusi kuovin huutoaan, kimeää ja voimakasta. Se laskeutui pellolle ja askeltakaan ottamatta nousi takaisin siivilleen ja alkoi lentää kehää. Pellolla oli hetki sitten kulkenut traktori ja leikannut talteen kesän ensimmäisen viherrehusadon. Pelloilla on tähän aikaan vuodesta linnunpesiä ja luulenpa, en siis tiedä, että myös tuolla pellolla oli kuovinpesä poikineen, jotka odottivat vain kasvun tuomaa voimaa ja sitä myötä ilmaa siipien alle. Taisivat nuo poikaset murskautua rehun sekaan lehmien ruuaksi. En ole koskaan nähnyt lehmän syljeksivän, joten mitä ilmeisimmin sen on syötävä aivan kaikki, mitä rehun mukana sille annetaan: linnut, sammakot, hiiret, myyrät, rotat, piisamit, siilit...
Uskotko sinä evoluutioon muuallakin kuin harrikan moottorissa? Uskotko, että luonto hoitaa lopulta lehmälle sekä märehtimiseen sopivat jauhinhampaat että lihansyöntiin ja linnunpaloitteluun sopivat, terävät kulmahampaat? Olisipa hauska nähdä lehmä muutaman tuhannen vuoden kuluttua. Sen hymy saattaa olla valloittava. Uskotko evoluutioon? Kuvittele silloin märehtivä susikoira ja raateleva lehmä samaan nahkaan kesäiselle laitumelle tai kolkkoon parteen. Enpä tahtoisi olla lomittajan housuissa.
Kuovi lensi peltoaukean yllä hätäisen oloisena ja huusi kuovin huutoaan, kimeää ja voimakasta. Se laskeutui pellolle ja askeltakaan ottamatta nousi takaisin siivilleen ja alkoi lentää kehää. Pellolla oli hetki sitten kulkenut traktori ja leikannut talteen kesän ensimmäisen viherrehusadon. Pelloilla on tähän aikaan vuodesta linnunpesiä ja luulenpa, en siis tiedä, että myös tuolla pellolla oli kuovinpesä poikineen, jotka odottivat vain kasvun tuomaa voimaa ja sitä myötä ilmaa siipien alle. Taisivat nuo poikaset murskautua rehun sekaan lehmien ruuaksi. En ole koskaan nähnyt lehmän syljeksivän, joten mitä ilmeisimmin sen on syötävä aivan kaikki, mitä rehun mukana sille annetaan: linnut, sammakot, hiiret, myyrät, rotat, piisamit, siilit...
Uskotko sinä evoluutioon muuallakin kuin harrikan moottorissa? Uskotko, että luonto hoitaa lopulta lehmälle sekä märehtimiseen sopivat jauhinhampaat että lihansyöntiin ja linnunpaloitteluun sopivat, terävät kulmahampaat? Olisipa hauska nähdä lehmä muutaman tuhannen vuoden kuluttua. Sen hymy saattaa olla valloittava. Uskotko evoluutioon? Kuvittele silloin märehtivä susikoira ja raateleva lehmä samaan nahkaan kesäiselle laitumelle tai kolkkoon parteen. Enpä tahtoisi olla lomittajan housuissa.
maanantai 22. kesäkuuta 2009
Skydiver never dies
Minulta kysyttiin, mistä unelmoin, mitä haluaisin joskus tulevaisuudessa tehdä. Haluaisin hypätä lentokoneesta. Harrastin laskuvarjourheilua joitakin vuosia sitten, mutta sitten harrastus jäi. Kävin Oulunsalossa pääasiassa, mutta myös Ylivieskan lentokenttä oli meidän hyppääjien vilkkaassa käytössä. Meillä oli myös oma track-joukkue 4H (terveisiä vaan neljähooharrastajille, että on sitä luomua minussakin hiukkasen). Tuossa joukkueessa hyppäsivät Heikki Hautala, Antti Hantula, Hannu-Pekka Havisto ja minä, Hannu Hartikainen. Muistelen, että jonakin pääsiäisenä 4H voittikin jonkin leikkimielisen kisan Oulunsalossa. Ja vaikka ei olisi koskaan voittanutkaan, mukavaa meillä oli.
Ystäväni pyysi minua laskettelemaan. Sanoin, että se on minulle liian vaarallista puuhaa. Miestä nauratti, kun tiesi laskuvarjoharrastuksestani. Vai että vaarallista. Minusta on vaarallista kaatua satasen vauhdista kovalla maalla sukset jalassa ja sauvat kädessä, mutta ei vaarallista pudota 200-300:a lentokoneesta. Ajattele itse.
Ajan moottoripyörällä näin kesäisin lähes päivittäin. Ajoin moottoripyöräkortin siis 16-vuotiaana. Ajelin lainapyörillä, kunnes sitten reilusti parikymppisenä ostin oman ensimmäisen pyörän. Sitten pidin pitkähkön tauon ja nyt taas olen palannut hyvän harrastuksen pariin. Mukavat asiat vaan ovat sellaisia, että niistä voi unelmoida ja haaveilla läpi elämän. Ihan kaikkea ei varmaankaan tarvitse kokeille elämänsä aikana tietääkseen, mistä pitää.
Muutamia vuosia sitten menin liitovarjokurssille ja lensinkin muutaman lyhyen lennon, mutta en jäänyt koukkuun tuohon varsin miellyttävään lajiin. Pelkään lentämistä. Ja pelkään korkeita paikkoja. Mutta laskuvarjolla hyppäämistä en pelkää. Se on mielestäni kaikista ilmailulajeista turvallisin (en tunne tilastoja). Joku on kysynyt minulta, miksi jättää toimiva lentokone kesken kaiken, mutta sen verran tilastoja olen minäkin lukenut, että nousu ja lasku ovat lentämisessä niitä vaarallisimpia vaiheita. Siksi on hyvä puolittaa tuo riski poistumalla vielä lentävästä koneesta.
Moottoripyöräily muistuttaa paljon laskuvarjohyppäämistä. Siinä ilmavirta liikuttaa sinua ja voit vaikuttaa ilmanvastukseen omalla vartalollasi. Vain muutama neliösentti kumia yhdistää maahan.
Skydiver never dies. Ei ainakaan ihmisen sielusta. Ja koska unelmoin aina hyppäämisestä, ajan moottoripyörällä. Sillä pääsen ilmavirtaan omalta pihalta eikä tymä haittaa.
Ystäväni pyysi minua laskettelemaan. Sanoin, että se on minulle liian vaarallista puuhaa. Miestä nauratti, kun tiesi laskuvarjoharrastuksestani. Vai että vaarallista. Minusta on vaarallista kaatua satasen vauhdista kovalla maalla sukset jalassa ja sauvat kädessä, mutta ei vaarallista pudota 200-300:a lentokoneesta. Ajattele itse.
Ajan moottoripyörällä näin kesäisin lähes päivittäin. Ajoin moottoripyöräkortin siis 16-vuotiaana. Ajelin lainapyörillä, kunnes sitten reilusti parikymppisenä ostin oman ensimmäisen pyörän. Sitten pidin pitkähkön tauon ja nyt taas olen palannut hyvän harrastuksen pariin. Mukavat asiat vaan ovat sellaisia, että niistä voi unelmoida ja haaveilla läpi elämän. Ihan kaikkea ei varmaankaan tarvitse kokeille elämänsä aikana tietääkseen, mistä pitää.
Muutamia vuosia sitten menin liitovarjokurssille ja lensinkin muutaman lyhyen lennon, mutta en jäänyt koukkuun tuohon varsin miellyttävään lajiin. Pelkään lentämistä. Ja pelkään korkeita paikkoja. Mutta laskuvarjolla hyppäämistä en pelkää. Se on mielestäni kaikista ilmailulajeista turvallisin (en tunne tilastoja). Joku on kysynyt minulta, miksi jättää toimiva lentokone kesken kaiken, mutta sen verran tilastoja olen minäkin lukenut, että nousu ja lasku ovat lentämisessä niitä vaarallisimpia vaiheita. Siksi on hyvä puolittaa tuo riski poistumalla vielä lentävästä koneesta.
Moottoripyöräily muistuttaa paljon laskuvarjohyppäämistä. Siinä ilmavirta liikuttaa sinua ja voit vaikuttaa ilmanvastukseen omalla vartalollasi. Vain muutama neliösentti kumia yhdistää maahan.
Skydiver never dies. Ei ainakaan ihmisen sielusta. Ja koska unelmoin aina hyppäämisestä, ajan moottoripyörällä. Sillä pääsen ilmavirtaan omalta pihalta eikä tymä haittaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)