Kuuden tuuman sei

Kuuden tuuman sei

lahdessa kun potkaisee,

ruoto liikahtaa,

vatsaevä piirtelee

kahdeksikkoa lampeen.

Kesävalssi

Kesälihassa

kukkamekkomöhkäle

kohta tanssahtaa

kesäillan valssia

onnestansa sekaisin.

"Ajele sinä sitten sillä Harrikalla."

Istuin elokuun kuumana päivänä torikioskin aurinkotuolilla ja söin jäätelöä mieltäni virkistämään. Kioskille pyöräili kolme poikaa ja tyttö. Kahdella pojalla oli sähköpyörä molemmilla ja minä kiinnostuin pyörästä kovin. Kyselin, oliko sellainen mukava ajettava. Toinen pojista kertoi kaverin omistavan pyörän ja se oli hänellä vain lainassa. Mutta mukava sillä hänen mukaansa oli ajella.

Pyysin koeajoa. Kysyin, voisinko käydä kokeilemassa pyörää, joka kuitenkin oli melko isokokoinen ja aikuisenkin ajettava. Pojat lähtivät mitään sanomatta paikalta ja jäivät kioskin taakse. Söin jäätelön kaikessa rauhassa ja lähdin viereisessä talossa olevaan toimistooni. Tapasin pojat ja tytön vielä ennen kuin menin sisälle. Kerroin, että he olivat varsin ajattelevaisia, kun eivät antaneet pyöräänsä täysin vieraalle ihmiselle.

- Olitte fiksuja, kun ette antaneet pyöräänne lainaksi tällaiselle partamiehelle. 

Minulla sattui olemaan Harley-Davidson -paita päällä.

- Onko sulla Harrikka, kysyi yksi pojista.

- Onhan mulla, sanoin.

- Ajele sinä sitten sillä Harrikalla, sanoi poika, jolta olin pyörän koeajoa kysellyt.

Nousin toimistoon talon toiseen kerrokseen. Olin varsin vaikuttunut noin kymmenvuotiaitten poikien valveutuneisuudesta. Uskon, että he olivat vanhempiensa kanssa keskustelleet ja saaneet ohjeet olla lainaamatta pyöräänsä tai puhelintaan tai ylipäätään mitään arvokasta tuntemattomille ihmisille. Minulle tuo pyörän menettämisen mahdollisuus ei tullut pyörää koeajoon pyytäessäni mieleenkään, mutta reilusti minulle tehtiin selväksi, että ajakoon kukin omilla pyörillään.

- Ajele sinä sitten sillä Harrikalla.

Niin. Enpä tosiaan tuota omaa pyöräänikään antaisi kenellekään tuntemattomalle koeajettavaksi.

  

Timotein tuoksu

Tummuvan illan

timotein tuoksu huumaa.

Hiljaa liikehtii

viljantähkien vihi

kuin syksy astelisi.

Itse rajasi valitset

Olen reilun kymmenen vuoden aikana ylittänyt Suomen ja Ruotsin rajan satoja kertoja. Ensimmäisten viiden vuoden aikana rajan ylitystä tuskin huomasi muusta kuin kylteistä FINLAND - SVERIGE. Kukaan ei pysäytellyt saati kysellyt, miksi ja mihin olen menossa. Olin vapaan Pohjolan vapaa kansalainen.

Sitten tuli pakolaisten vyöry rajan yli Ruotsista Suomeen ja rajaa alettiin pitää tarkemmin silmällä. Minustakin oltiin sen verran kiinnostuneita, että auto pysäytettiin rajalla, minut puhuteltiin ja auton takapenkki päällisin puolin katsottiin. Riitti, että puhuin selvää suomea ilman vieraalta kuulostavaa aksenttia. Muutaman kuukauden kuluttua raja rauhoittui eikä minun menemiseni enää kiinnostanut rajaa valvovia viranomaisia.

Kun uutiset Kiinasta kiirivät Suomeenkin ja kun ensimmäiset koronaviruksen saastuttamat ihmiset paljastuivat pohjoisen lomakohteissa, alkoi raja päivä päivältä ja viikko viikolta tukkeutua entistä tiiviimmäksi ja lopulta sulkeutui kokonaan. Saatoin ajaa rajalle saakka, ja siellä minut pysäytettiin ja palautettiin takaisin kotiin ilmoittamalla, että hallitus on sulkenut rajan. En tuolloin vielä tiennyt, että minulla olisi ollut Suomen kansalaisena täysi oikeus ajaa rajan yli Ruotsiin ilman, että kukaan tai mikään olisi voinut menemistäni estää. Mutta en ajanut.

Tuli talvi ja koronan ote kiristyi ja samalla kiristyi myös Suomen ulkoraja joka suuntaan. Ennen niin vapaalla Suomen ja Ruotsin rajalla piti esittää passi, jotta pääsi rajan toiselle puolelle. Muutamia viikkoja myöhemmin riitti pelkkä ajokortti, mutta taas vähän myöhemmin piti esittää koronatestin negatiivinen tulos tai mennä rajalla testiin. Joka tapauksessa kulkeminen piti todistaa kulloinkin vaadituin dokumentein.

Olemme oppineet, että ulkomaille matkustaessamme otamme mukaan passin. Ilman sitä ei useimpiin maailman maihin ole mitään asiaa. Passin lisäksi tarvitsemme monta kertaa myös viisumin, ja jos aiomme matkustaessamme ajaa autolla, pidämme ajokortin mukana. Ne ovat meidän lupakirjojamme tehdä todettuina henkilöinä tiettyjä, sovittuja asioita: mennä rajojen yli tahtomiimme paikkoihin meille sopivin ja luvallisin kulkuneuvoin.

Ajokortti on useimmilla aikuisilla suomalaisilla osoittamassa pätevyyttä liikkua autolla tai muulla moottoriajoneuvolla paikasta toiseen. Monet eivät sitä kuitenkaan tarvitse, vaan kulkevat muilla keinoin. He ovat vapaaehtoisesti valinneet toisenlaisen tavan liikkua. Henkilöllisyytensä he todistavat tarvittaessa vaikkapa passilla tai henkilökortin avulla. Jos ihminen taas ei halua poistua omasta maastaan, ei hän tarvitse passia saati muita matkustamiseen vaadittavia asiakirjoja. Hän on vapaa olemaan Suomessa mielensä mukaan. Hänellä on vapaus valita ja se on vapauksista suurimpia.

Kun korona nyt kurittaa meitä kautta maailman ja on hyvin todennäköistä, että se myös jää elämään, meidän on pakko keksiä keinoja, miten voimme jatkaa lähes normaalia elämää viruksesta huolimatta. Ihmiset rokotuttavat itsensä virusta vastaan. Jotkut valitsevat kuitenkin rokottamattomuuden tien. 

On esitetty koronapassia ikäänkuin ajokortiksi niille, jotka joko ovat sairastaneet koronan ja saaneet immuniteetin tai sitten ovat antaneet rokottaa itsensä virusta vastaan. Passin avulla voisi mennä julkisiin tiloihin ja yleisötapahtumiin.

Ajokortti oikeuttaa ajamaan autoa ja koronapassi oikeuttaa osallistumaan tilaisuuksiin. Niin kuin ajokortti myös koronapassi on jokaisen oma valinta. Mutta kuten ei ajokortiton saa ajaa autoa, ei koronapassitonkaan voi osallistua vapaasti joukkotilaisuuksiin. Se on jokaisen oma valinta ja valitsemisen vapaus on vapauksista suurimpia. Vapaudelle taas on aivan pakko asettaa keskimäärin kaikkia miellyttävät rajat ja demokraattisissa yhteiskunnissa kansa itse määrittää vapautensa ääriviivat. Meillä kansaa edustaa eduskunta. Kun eduskunta päättää ottaa käyttöön koronapassin, se on kuin ajokortti: aja se tai ole ajamatta. Itse olet rajasi valinnut.

Renki ja viisirivinen

 Elipä muuan mies ja nautti kovasti virsien veisuusta. Tiedettiin hänen sävelkorvansa hyvin tarkaksi ja osasivat ihmiset häneltä kysyä vanhojen, vähän veisattujen virsien sävelkulut ja ne hänen kauttaan väen voimin opeteltiin uudestaan. Vaan ei jatkuva virren veisuu aivan kaikkia miellyttänyt. Oli talossa renki, joka kaipasi maallisempaa musiikkia, iloisempia säveliä, iskevämpiä tahteja.

Ajoi renki kaupunkiin ja osti itselleen viisirivisen haitarin. Maallinen peli alkoi soida, mutta kovin oli mies musiikkiin taipumaton eikä soitanta alkanut löytää sen kummemmin maallista kuin hengellistäkään sävyä. Mutta ahkerasti renki yritti, muisteli jenkat ja haikeat valssit ja yritti yrittämästä päästyään löytää suloiset sävelet. 

Kului päiviä, viikkoja ja kuukausiakin. Viimein uskalsi viedä renki soittopelin isäntänsä tupaan ja alkoi tavata haitarinsa viideltä riviltä tutuiksi kuvittelemiaan sävelmiä. Korvastaan tarkka isäntä kuunteli ja kuulosteli. Viimein renki lakkasi soittamasta ja kysyi.

- No?

Isäntä istui hiljaisen rauhallisena, hyräili hiljakseen tuttua virttä ja kuin muistellen tuumasi.

- Ei matki mittää, ei matki mittää.

Muista

 Ääneni siis sait,

sitähän sinä haitkin.

Varmaan siis muistat,

että päätökset eivät 

ole sinun, vaan meidän.