Kutistunut sähkömies, joka oli unohtanut suomenkielen

Ruoka oli juuri valmistunut ja kohta jo syötykin ja olo oli varsin kylläinen ja raukea pitkän ajomatkan ja mökille kotiutumisen jälkeen. Nukutti. Kuului: "Naps!" Sulake paloi. Nousin sohvalta ja tutkin mittaritaulua ja löysin palaneen sulakkeen ja vaihdoin sen: "Naps." Jossakin oli oikosulku. Viikonlopun mökkireissu sai näin lisäaskareen ja pikkuhuolen hoidettavaksi.

Mökki on Ruotsin puolella Kalixissa, Pålänge-nimisessä kylässä, jossa kaikki ovat ruotsinkielisiä. Niinpä olen opetellut arkiruotsia sekä naapureiden kanssa juttelemalla ja varsinkin lastenkirjoja lukemalla ja selviän jokapäiväisistä pikkuasioista melko mainiosti. Osaan jopa puhua ruotsiksi myös puhelimessa, vaikken puhujaa näkisikään. Niinpä siis etsin itse rakentamastani ammattilaisten verkostosta oikean henkilön, sähkömiehen. Tuossa mainiossa kylässä on ammattilaisia kaikkiin asioihin, joita mökkiläinen tarvitsee. Niinpä minunkin luettelossani on putkimies, metsuri, sähkömies, kirvesmies, maansiirtourakoitsija...Tuo sähkömies on joukon ainoa, joka puhuu suomea, oikeastaan meänkieltä. Hän kävi asentamassa mökille vuosi sitten uuden lieden ja tulimme varsin hyvin toimeen sekä ruotsilla että meänkielellä.

Valitsin hänen numeronsa ja kirjoitin pitkän selostuksen sähköongelmasta suomeksi ja kohta soikin puhelin.
- Rune Isaksson. Du smssade mig, men jag förstår inte finska?
- Voidaanko jutella suomeksi. Kan vi tala finska.
- Men jag kan inte tala finska.

Ihmettelin tovin, miten tuo mainio sähkömies oli unohtanut vuodessa suomen niin täydellisesti, ettei muistanut enää sanaakaan, vaikka olimme edellisellä kerralla jutelleet varsin sujuvasti suomea, meänkieltä. Selvitimme kuitenkin asian ja hän lupasi tulla käymään mökillä iltapäivällä.

Mies ajoi pihaan. Menin häntä vastaan ja kummastelin, miten miehen mitta oli lyhentynyt melkoisesti vuoden aikana. Kun tuo Rune kävi edelliskeväänä hellaa asentamassa, hän tuskin mahtui ovesta sisään. Reipas parimetrinen mies täytti pienen keittiön laittiasta kattoon, mutta nyt mökkipolkua asteli aivan tavallisen kokoinen mies. Menimme keittiöön ihmettelemään palavaa sulaketta. Kerroin ongelman vielä uudestaan ja mies kuunteli tarkkaavaisesti. Muistutin häntä, että hän oli käynyt noin vuosi sitten mökillä edellisen kerran. Hän muisti sen. Mutta ei muistanut, että olisi millään lailla ollut hellan kanssa tekemisissä. Kysyin, oliko hänellä pitkä työtoveri sähköliikkeessä, joka olisi voinut käydä hellan asentamassa. Ei mies sellaista muistanut eikä edes tuntenut niin pitkää miestä saati että olisi ollut samassa työpaikassa. Olin vähän ihmeissäni. Laitoin uuden sulakkeen mittariin ja kuulostelimme, kuinka se taas nopeasti paloi ja virtakytkimestä kuului: "Naks." Aikamme asiaa ihmeteltyämme hän ehdotti minulle: "Pitäisikö sinun kutsua sähkömies." Eikös hän sitten ollut sähkömies.
- Minä olen metsuri.
- Mutta etkös sinä ole Rune Isaksson?
- Kyllä olen. Rune olen ja metsuri myös.
Rune oli edellisenä vuonna käynyt kaatamassa tontilta puita ja tunsi siksi asian vähän kuin omakseen ja auttamisen asiakseen.

Luettelossani on Rune ja Roger. Rune on metsuri ja Roger sähkömies. Olin hälyttänyt sähkövikaa ihmettelemään väärän miehen. Oli tuo Rune vähän mökille lähteissään ihmetellyt, miksi hänen pitää lähteä lauantaipäivänä sulaketta ihmettelemään, mutta ystävällisenä miehenä päätti kuitenkin yrittää auttaa.

Sain juuri puhelun Rogerilta. Hän on nyt parasta aikaa mökillä laittamassa sähköä järjestykseen.
- Häätyy laittaa seekrinki kunthon. Sole minkhän.

"Tule pois. Sinä et ole mikään porsas."

Luin uutisen, jossa koulun kevätjuhlaa viettävän lapsen äiti oli kesken lasten esityksen alkanut huutaa ja sättiä juhlassa mukana ollutta entistä aviomiestään ja tämän uutta naisystävää railakkain sanakääntein. Muutaman minuutin performanssin jälkeen niin tuo ex-mies kuin hänen ystävänsäkin olivat poistuneet juhlapaikalta kyyryssä selin punaisin niskoin ja noloin mielin. Lapsen häpestä uutisessa ei kerrottu mitään.

Tuonilmaisiin siirtynyt äitini kertoi minulle oman koulukokemuksensa, jossa muuan äiti oli hyvin närkästynyt koulun joulujuhlassa esitettyyn lauluun. Hän oli kokenut lapsensa kärsineen vääryyttä, kun lapsen oli pitänyt tuoda julki paikkaansa pitämättömiä asioita. Nykyään on hyvin tavallista, että vanhemmat pitävät lapsensa puolta koulua vastaan ja tuovat mielipiteensä  esiin varsin herkästi. Mutta jo äitini alakouluaikana 1930-luvulla olivat jotkut vanhemmat valistuneita ja pyrkivät arvostelemaan lastensa saamaa opetusta.

Lapset olivat seisseet soanlahtelaisen kyläkoulun pienoisella näyttämöllä paperienkelein koristellun joulukuusen edessä ja kirkkain lastenäänin laulaneet meille niin tuttua lasten joululaulua.

"Porsaita äidin oomme kaikki, oomme kaikki, oomme kaikki.
Porsaita äidin oomme kaikki, oomme kaikki, kaikki: sinä ja minä, sinä ja minä."

Olipa muuan äiti noussut tuoliltaan ja kävellyt näyttämön eteen ja kipakalla äänellä huutanut ja viittoillut laulamassa olleelle pojalleen.

"Vasili hoi. Tule pois. Et sie ole migäi potsi."

Pystykorvan puolisona

Kissoista ja koirista on tullut monissa perheissä tasa-arvoisia perheenjäseniä. Niin olen ymmärtänyt. Koirille kudotaan villasukkia ja slipovereita, heille ostetaan lemmikkikaupasta sadeasut ja kumisaappaat, virikelelut ja mitä parhaat ruuat erikoisherkkuineen, leivonnaisineen. Jouluna kissa saa oman paketin, jonka se älynsä mukaan joko repii auki tai jättää vaille minkäänlaista huomiota, viisas perheenjäsen kun on. Jopa hiiret ja marsut ovat valtaamassa oman paikkansa perheessä eikä se ole loukku tai myrkkyämpäri, vaan ikioma häkki tai kokonainen virikkeellinen häkistö.

Eduskuntaan toimitettiin kansalaisaloite kymmenine tuhansine nimikirjoituksineen tasa-arvoisen avioliittolain puolesta. Itsekin olen tuon aloitteen allekirjoittanut, koska en osaa kuvitella maailmaa ilman täydellistä tasa-arvoa. Jotkut sanovat, että avioliitto on vain miehen ja naisen liitto ja vihkimyksen kautta saatu lupa perustaa perhe, hankkia lapsia, sitoutua elämään yhteisessä taloudessa. Järjen mukaan se voi olla kahden aikuisen, täysipäisen yhteisellä sopimuksella päättämä liitto, joka saisi kirkollisen, yhteiskunnallisen siunauksen, jos kerran sellaisen haluaa. Jos pariskunta haluaa itselleen kaikki lain suomat oikeudet, sen on oltava virallisesti naimisissa, vihitty avioliittoon. Siksipä halutaankin laki, joka sallii sukupuolineutraalin avioliiton.

Tuo nyt ei ole mitään. Mutta nyt olen antanut itselleni kertoa, että jotkut jopa harkitsevat kansalaisaloitetta nisäkäsneutraalista avioliitosta. Koskapa kotieläimet, kissat, koirat, hiiret ja marsutkin ovat tasa-arvoisia perheenjäseniä, pitäisi olla mahdollisuus nisäkäsneutraaliin avioliittoon, jossa kissa voi periä hiiren tai koira mennä naimisiin isäntänsä kanssa. Olisihan se hauskaa olla pystykorvan puolisona ilvesmetsällä, vaikka haukuthan siitä tietysti palkaksi saisi. Toisaalta silloin voisivat puolisot yhdessä haukkua niin metsän eläimet kuin valtiovallankin. Hauhau.

Pölyperhosen oikeus ikuiseen elämään

Jokainen lie joskus tavannut huoneissa pienen ja vaatimattoman näköisen perhosen, joka vaivalloisesti lentää muutaman metrin matkan ja lepattelee väistöliikkeitä tehden seiniltä lampuille ja lampuilta seinille, istahtaa sitten siivet supussa kuin koi konsanaan ja jähmettyy niille sijoilleen. Kun tuon viheliäisen hyönteisen onnistuu läpsäyttämään hengiltä, jäljelle jää vain tummanharmaa pölyjälki seinään tai lamppuun. Ei verta, ei lihaa, ei raatoa, ei ruumista.

Luonto ei tee mitään turhaa sanotaan, mutta hauraan ja mitättömän oloisen hyönteisen tarkoitusta tutkiessani ja olemassaolon arvoitusta pohtiessani kauan kulutin aikaa sen keksiäkseni. Mutta keksin sen sittenkin.

Joitakin vuosia sitten olin tuon perhosen pääsemättömissä. Niitä lenteli ison tuvan avarassa tilassa kuin kaaliperhosia kesäniityillä eivätkä tuntuneet kärpäslätkän ahkeran ja tappavan huiskimisen ristitulessa vähääkään vähentyneen. Asensin tarkasti tutkituille lentoreiteille sähköiskuvaloansoja, ja muutaman ansiokkaan vuoden kuluttua saatoin lähes huokaista: aktiivisimmat urokset ja tiineimmät naaraat paloivat yksi kerrallaan iloisesti leimahtaen. Vaan annas olla. Aina silloin tällöin herää vielä joku sitkeä lampun henki kuin kertomaan, ettei maailmassa ole mitään turhaa.

Valkoista tapettia vasten perhonen on helppo saalis vaanivalle ihmiselle. Luontaisia vihollisia sillä ei sisätiloissa muita olekaan. Mutta mikä on siis tuon pölyksi pakenevan perhosen perimmäinen tarkoitus? Kun kärpäslätkän tai tukevan naistenlehden kalmanisku kohtaa tuon luomakunnan vähäpätöisen edustajan, muuttuu valkoinen tapetti siltä iskemältä likaisen kirjavaksi ja sotkuiseksi. On pakko suuren taistelun jälkeen kutsua paikalle maalari, joka peittää nuo verettömät jäljet uuden kukkaistapetin tai lempeän lateksimaalin alle. Pienellä perhosella on maalaria työllistävä vaikutus ja sitä kautta oikeus ikuiseen elämään ihmiskunnan huoneistoissa.

Oih. Can cuomo hervantés ha la ciento savailas.

Con saletos my erva consistor, pá selatores un luomo cervantés.
Mon maletos y scerva unistor, lá molatores un cuomo hervantés.
Yá bandos, yá mandos, du bandores, du mandorés.
San duomo prestos sala cento capailas,
can cuomo hervantés ha la ciento savailas.

Voiko sitä tuon kauniimmin enää kukaan maailmassa sanoa. Jokainen sana on erikseen tarkasti mietitty, jokainen sana sanomaansa varten ajateltu.  Can cuomo hervantés ha la ciento savailas. Oih.

Pakko kasvaa esiin

Kun kukansiemen
tuntee kevään pistoksen
sydämessänsä,
se muistaakin auringon.
On pakko kasvaa esiin.

Töihintulojuhlat ja satelliitin seuraama tilipäivä

Kansanedustajilla on erikoisia ja aikaan sopimattomia tapoja, joista olisi hyvä jo päästä eroon. Sanotaanko nyt näin, että kulutusjuhlien aika on ohi. Kun edustajat aloittavat uuden työrupeaman reilusti ylipitkien lomien jälkeen, heillä on tapana juhlia rankemman päälle: juodaan ja syödään ja mennään lopuksi oopperaan.  Joku on laskenut, että henkeä kohti nuo työhöntulojuhlat maksavat varovaisesti arvioiden 300 euroa edustajaa kohti. Kun 200 kansanedustajaa törsää 300 euroa illassa, tekee se valtion kassaan 60.000 euron loven. No, eihän se paljon ole, sanovat edustajat. Arvokasta työtä pitää juhlia mennen tullen.

Jos jokainen työssäkäyvä, kolmisen miljoonaa ihmistä aloittaisi loman jälkeen uuden työrupeaman juhlimalla samoin summin valtion piikkiin tietysti (jokainen työ on arvokasta, sanotaan), loveaisi juhlinta valtion kirstua 900 miljoonalla eurolla. Kaksi kertaa vuodessa. Vuosilasku tuosta juhlimisesta olisi siis 1,8 miljardia euroa.

Keskitalvella EU jakaa ruuantuottajille maataloustuet eli veronmaksajien rahaa yhdelle ammattiryhmälle sievoiset summat. Suurimmillaan tuet ovat miljoonan euron verran ja keskimäärin 30.000 euroa tilaa kohti. On hyvä tukea ruuantuotantoa. Mutta eikö olisi hyvä tukea kaikkea muutakin tuotantoa ja ihan kaikenlaista työtä. Tai sitten olla tukematta. Juttelin erään maanraivaajan kanssa ja toivotin hänen työlleen siunausta. Oli tehnyt mies ison urakan saadakseen muutaman hehtaarin peltotilkun viljanviljelyyn. Mies tuumasi tyynesti olevan aivan sama, mitä pelto tuottaisi.
- Kunhan nyt satelliistista näkyy, että siinä sovittu vilja kasvaa. Tukipolitiikka hoitaa tienestin.