Hajuista harva tykkää. Kun ajelee halki kesäisen luonnon moottoripyörällä, saattaa nautiskella monenmoisista sulotuoksuista, suopursun makeasta medestä, joka pehmeänä laskeutuu hajuaistimille, mäntymetsän kirpeän raikkaasta kaarnapihkan tuoksusta, järviveden kalaisa tunnelma on nenin aistittavissa. Vaan ropsahtaapa pian musta pilvi petomaisia kärpäsiä kesästä nauttivan moottoripyöräilijän visiiriin tai avokypärän kanssa seikkailevan kasvoille ja työntyy kypärän sisään etova martolöyhkä sikalan läheisyydessä. Kovin monen mieleen ei ole sikalan tympeä haju, vaikka kinkkua mielisikin joulupöydässä aivan kylliksi asti nautiskella. Vaan onpa keksitty siihenkin oivaa kummoisempi ratkaisu.
Hautausmaalle haudataan kuolleet ihmiset, mutta harras on hautausmaiden tunnelma eikä siellä vasten toista luuloa ole ollenkaan vastenmielistä hajua saatia vienoakaan kalman tuoksua. Kovin on tehokas eriste kostea multa. Ei se päästä sisästään sieraimeen kuoleman katkua, ei maaksi muuttumisen epämiellyttävän tympeää viriä. Maa osaa pitää omistaan huolen niin elävinä kuin varsinkin kuolleina. Tuohan on tiedetty kautta aikain.
Miksi siis ei rakennettaisi kaikkia hajua päästäviä laitoksia ja tehtaita maan sisään? Paperitehtaat pyörisivät kelvosti maan allakin ja varsinkin sikalat olisi käytännöllistä rakentaa uppeluksiin kuin korsut konsanaan Kollaalla. Siellä ne saisivat aivan kaikessa rauhassa päästellä hajujaan maan multiin poissa luonnosta nauttivien ihmisten silmistä ja nenistä. Ja kun oikein lähteiselle paikalle rakentaisi, saisi paperitehdas prosessivetensä ilmaiseksi lähteiden sisukkaasti vettä tunkevista silmistä, ja somasti joisivat sikapotsit aamusta iltaan ja yömyöhälläkin raikasta lähdevettä janosta naukuviin vatsoihinsa. Ja jos virtaisi liikaa vettä niin kuin joskus aina maan päälläkin sattuu käymään, voisivat marketit myydä edullisesti raikasta tulvapossua, kun olisi sikala pakko nopeasti tyhjentää vedenpaisumuksen tieltä.
"Nyt Pöntiön lähteenraikasta tulvapossua pala kuin pala 3 euroa kilo." Kelpaisi siinä moottoripyöräilevän matkalaisen heittää mojova viipale hukkumasta pelastettua karjua ajopäivän päätteeksi hehkuville grillihiilille sihisemään. Kyllä napsuen hehkuva grillihiili veden nopeasti haihduttaa.
tiistai 13. elokuuta 2013
keskiviikko 31. heinäkuuta 2013
Nuo oravat, käet ja koiran ulvomiset
Käki tulee pihapuuhun kukkumaan kuolemaa. Ei ole enää väliä, montako kertaa se kukkuu, yhden tai yhdeksän. Kylmät väreet kulkevat pitkin pihamaata, koko muu luonto vaikenee, vesi jäätyy ja kuurankukat ritisevät ikkunaruuduissa keskellä kesää. Kukkuu - ja kuolema kolkuttaa. Mutta kuka on se onneton, joka joutuu lähtemään, kuka on jo kuoleman oma.
Lapsuuteni oli taikauskon ja uskomusten pelottamaa. Oli äitini mukaan monta kertaa todistettu, että rottien lisäännyttyä laumoiksi asti myös ikävyydet kasvoivat. Kun kasvoivat rottalaumat tarpeeksi suuriksi, tuli sota ja oli lähdettävä evakkoon. Se oli jo kahteen kertaan toteen näytetty. Äitini ei minua säälinyt eikä tiennyt syvälle mieleeni polttavansa pelkoa, kun tarinoi pihapuun oravan olevan ovenkahvaa kääntävä kuoleman koura. Tai kun ulvahti pihalla koira, ei sekään hyvää tiennyt. Muistan hyvin pienenä poikana oravan kivittäneeni pihakoivuun ja sen koiralle syöttäneeni tai ainakin aikoneeni. Tosin koiraa orava lakkasi kiinnostamasta heti, kun se huomasi olevansa köydestään irti ja luikki kauas kylille karkuun minun paniikistani ja kuoleman pelostani piittaamatta. Mutta oravan minä puusta hätistin aivan väkisin ja itkussa kurkuin.
Jos kuului pihapuusta tikan nakutus, paha oli enne siinäkin. Ei tullut oiva kummin synkkien metsien arka lintu pihapuuta hakkaamaan. Kuoleman kolkutusta oli tuon teräsnokan viaton ateriointi pihakoivussa tai seinähirren matoisassa apajassa.
Tuota armotonta tikan hakkaamista olen nyt jo useana kesänä kuunnellut aivan pihapiirissäni. On käynyt palokärki pyrkimässä vanhaan linnunpönttöön, käpytikka pärryyttänyt pihakoivussa ja käenpiika näyttäytynyt käenharmaana oksallaan. Kesämökki Norrbottenissa on Perämeren rannassa erämaan reunalla. Vaikka liki kulkeekin tie eikä lähimpään kaupunkiin ole kuin reilu peninkulma, luulevat nuo kaikki kuoleman linnut olevansa oikeassa erämaassa ja metelöivät kuin eivät olisi kuolemanpelkoista ihmistä konsanaan nähneet.
Niin kampasin hiukseni pystystä ensimmäisen mökkikesän jälkeen ja nyt olen jo noihin luonnon ääniin hyvin tottunut. Osaan ilman pelkoa ihailla niitä ja kuunnella tarvitsematta kivittää reviriiään puolustavia tai kumppania kaihoavia luontokappaleita. Olen laskeskellut, että olisivat sukulaiset ja tuttavat ja vähän oudommatkin hyvän päivän kaverit jo manan majoille muuttaneet, jos kaikki kukkumiset ja nokkimiset olisivat kuolemasta kertoneet. Mutta jos kulkee musta kissa tien yli, sylkäisen kolme kertaa vaikka auton takapenkille tai kioskijonossa takana seisovan silmään. Ei auta kuoleman ja onnettomuuksien kanssa kuitenkaan aivan leikiksi heittää.
Lapsuuteni oli taikauskon ja uskomusten pelottamaa. Oli äitini mukaan monta kertaa todistettu, että rottien lisäännyttyä laumoiksi asti myös ikävyydet kasvoivat. Kun kasvoivat rottalaumat tarpeeksi suuriksi, tuli sota ja oli lähdettävä evakkoon. Se oli jo kahteen kertaan toteen näytetty. Äitini ei minua säälinyt eikä tiennyt syvälle mieleeni polttavansa pelkoa, kun tarinoi pihapuun oravan olevan ovenkahvaa kääntävä kuoleman koura. Tai kun ulvahti pihalla koira, ei sekään hyvää tiennyt. Muistan hyvin pienenä poikana oravan kivittäneeni pihakoivuun ja sen koiralle syöttäneeni tai ainakin aikoneeni. Tosin koiraa orava lakkasi kiinnostamasta heti, kun se huomasi olevansa köydestään irti ja luikki kauas kylille karkuun minun paniikistani ja kuoleman pelostani piittaamatta. Mutta oravan minä puusta hätistin aivan väkisin ja itkussa kurkuin.
Jos kuului pihapuusta tikan nakutus, paha oli enne siinäkin. Ei tullut oiva kummin synkkien metsien arka lintu pihapuuta hakkaamaan. Kuoleman kolkutusta oli tuon teräsnokan viaton ateriointi pihakoivussa tai seinähirren matoisassa apajassa.
Tuota armotonta tikan hakkaamista olen nyt jo useana kesänä kuunnellut aivan pihapiirissäni. On käynyt palokärki pyrkimässä vanhaan linnunpönttöön, käpytikka pärryyttänyt pihakoivussa ja käenpiika näyttäytynyt käenharmaana oksallaan. Kesämökki Norrbottenissa on Perämeren rannassa erämaan reunalla. Vaikka liki kulkeekin tie eikä lähimpään kaupunkiin ole kuin reilu peninkulma, luulevat nuo kaikki kuoleman linnut olevansa oikeassa erämaassa ja metelöivät kuin eivät olisi kuolemanpelkoista ihmistä konsanaan nähneet.
Niin kampasin hiukseni pystystä ensimmäisen mökkikesän jälkeen ja nyt olen jo noihin luonnon ääniin hyvin tottunut. Osaan ilman pelkoa ihailla niitä ja kuunnella tarvitsematta kivittää reviriiään puolustavia tai kumppania kaihoavia luontokappaleita. Olen laskeskellut, että olisivat sukulaiset ja tuttavat ja vähän oudommatkin hyvän päivän kaverit jo manan majoille muuttaneet, jos kaikki kukkumiset ja nokkimiset olisivat kuolemasta kertoneet. Mutta jos kulkee musta kissa tien yli, sylkäisen kolme kertaa vaikka auton takapenkille tai kioskijonossa takana seisovan silmään. Ei auta kuoleman ja onnettomuuksien kanssa kuitenkaan aivan leikiksi heittää.
tiistai 30. heinäkuuta 2013
Turvallista, kun on turvalasi
Kaikki haluavat, että kaikki on kaikkialla turvallista. Kaikki tekevät aivan kaikkensa, ettei mitään kenellekään sattuisi. Turvaura, turvakaukalo, turvavyö, turvatyyny, turvakenkä, turvakamera, turvalukko, turvalasi... Lakikin vaatii, että pitää ennalta ehkäistä kaikki turvaton, mikä ehkäistävissä on.
POKS!
Sämpylät paistuivat uunissa ja taikina sai kylkiinsä kullanruskeaa väriä, ja hento höyry nousi uunin yläosan ilma-aukoista. Uuni oli kuuma, sillä sämpyläohjeessa mainittiin paistumiseen tarvittavan 225 astetta lämpöä. Siinä jo vesi kiehuu kaksi kertaa ja neljäsosan päälle;-)
Täti ja pieni sisarentyttärensä leipoivat niin kuin heillä aina yhdessä ollessaan tapana on. Tyttönen katsoi vähän väliä uuniin, joko olisivat sämpylät kypsiä. Turvallista oli tarkkailla leivonnaisten värittymistä, kun uunissa paloi kirkas valo ja turvalasi esti lasta polttamasta itseään. Uunikauppias oli tuosta lasista erikseen maininnut.
- Kun lapset uteliaina painavat kätensä milloin mihinkin, on hyvä tuommoinen turvalasi.
Niin sanoi kauppias ja häntä uskottiin.
POKS!
Täti ja sisarentyttärensä jähmettyivät leipomustensa ääreen, kun suuri pamaus kumahti keittiössä ja lasinsirut lensivät kaikkialle pitkin lattiaa. Uunin turvalasi räjähti pienen pieniksi lasisiruiksi ja molemmat leipurit seisoivat sirujen ympäröiminä voimatta itseään vahingoittamatta avojaloin paeta mihinkään. Mutta onneksi oli nälkäisiä sämpylöiden odottajia, jotka auttoivat leipurit pulasta ja kantoivat nämä turvaan. Yhdessä ihmeteltiin, miten turvaksi laitettu lasi voi räjähtää kesken leipomusten.
JÄLKINÄYTÖS
Täti soitti kodinkoneen myyjälle ja ilmoitti asiasta. Myyjä sanoi, ettei uunilla ollut enää maahantuojaa, joka vastaisi vahingosta. Hän pyysi ottamaan yhteyttä yritykseen, joka huoltaa tuon merkkisiä laitteita. Huoltoyrityksen edustaja puolestaan kertoi, että turvalasin räjähtäminen on tavallista eikä kenelläkään ole mitään korvausvelvollisuutta. Räjähtäneestä turvalasista ei vastaa kauppias, ei maahantuoja eikä valmistaja. Eikä ehkä kotivakuutuskaan, koska lasin arvo on todennäköisesti pienimpi kuin omavastuu.
ENTÄS JOS
Kaikki päättyi onnellisesti: kukaan ei loukkaantunut tai vahingoittunut turvalasin räjähdyksessä. Mutta entäpä jos jompi kumpi leipureista olisi juuri sillä hetkellä katsonut uuniin. Entäpä, jos jompi kumpi olisi saanut lasinpaloja silmiinsä. Räjähdyspaine on ollut kuitenkin melko kova, koska siruja oli ympäri keittiötä. Olisiko silloinkin asiakkaalle vastattu, että sattuuhan sitä vahinkoja, kun on turvalasia.
POKS!
Sämpylät paistuivat uunissa ja taikina sai kylkiinsä kullanruskeaa väriä, ja hento höyry nousi uunin yläosan ilma-aukoista. Uuni oli kuuma, sillä sämpyläohjeessa mainittiin paistumiseen tarvittavan 225 astetta lämpöä. Siinä jo vesi kiehuu kaksi kertaa ja neljäsosan päälle;-)
Täti ja pieni sisarentyttärensä leipoivat niin kuin heillä aina yhdessä ollessaan tapana on. Tyttönen katsoi vähän väliä uuniin, joko olisivat sämpylät kypsiä. Turvallista oli tarkkailla leivonnaisten värittymistä, kun uunissa paloi kirkas valo ja turvalasi esti lasta polttamasta itseään. Uunikauppias oli tuosta lasista erikseen maininnut.
- Kun lapset uteliaina painavat kätensä milloin mihinkin, on hyvä tuommoinen turvalasi.
Niin sanoi kauppias ja häntä uskottiin.
POKS!
Täti ja sisarentyttärensä jähmettyivät leipomustensa ääreen, kun suuri pamaus kumahti keittiössä ja lasinsirut lensivät kaikkialle pitkin lattiaa. Uunin turvalasi räjähti pienen pieniksi lasisiruiksi ja molemmat leipurit seisoivat sirujen ympäröiminä voimatta itseään vahingoittamatta avojaloin paeta mihinkään. Mutta onneksi oli nälkäisiä sämpylöiden odottajia, jotka auttoivat leipurit pulasta ja kantoivat nämä turvaan. Yhdessä ihmeteltiin, miten turvaksi laitettu lasi voi räjähtää kesken leipomusten.
JÄLKINÄYTÖS
Täti soitti kodinkoneen myyjälle ja ilmoitti asiasta. Myyjä sanoi, ettei uunilla ollut enää maahantuojaa, joka vastaisi vahingosta. Hän pyysi ottamaan yhteyttä yritykseen, joka huoltaa tuon merkkisiä laitteita. Huoltoyrityksen edustaja puolestaan kertoi, että turvalasin räjähtäminen on tavallista eikä kenelläkään ole mitään korvausvelvollisuutta. Räjähtäneestä turvalasista ei vastaa kauppias, ei maahantuoja eikä valmistaja. Eikä ehkä kotivakuutuskaan, koska lasin arvo on todennäköisesti pienimpi kuin omavastuu.
ENTÄS JOS
Kaikki päättyi onnellisesti: kukaan ei loukkaantunut tai vahingoittunut turvalasin räjähdyksessä. Mutta entäpä jos jompi kumpi leipureista olisi juuri sillä hetkellä katsonut uuniin. Entäpä, jos jompi kumpi olisi saanut lasinpaloja silmiinsä. Räjähdyspaine on ollut kuitenkin melko kova, koska siruja oli ympäri keittiötä. Olisiko silloinkin asiakkaalle vastattu, että sattuuhan sitä vahinkoja, kun on turvalasia.
perjantai 28. kesäkuuta 2013
Autokuumetta ja tulevaisuuden suunnittelua
Tapasin vanhan miehen, joka oli vakavasti sairastunut - autokuumeeseen. Sanoi, että vielä toki sillä entiselläkin autolla ajaisi, kun ei siinä ollut mittarissa vasta kuin reilut sisäänajokilometrit. Mutta autokaupan keskilattialla oli kuume iskenyt aiempaa suurempaan, tehokkaampaan, mukavampaan, kauniimpaan ja vain vähän kalliimpaan.
- Ajais sitä tuolla vanhallakin vielä, mutta saisipa kuitenkin kerran elämässä ajaa kunnon autolla.
Niin tuumasi mies ja kehui lattiasta kattoon näkemänsä auton, tuumasi ja vertasi välirahaa. Värikin oli ollut varsin kaunis. Hän odotti minulta kommenttia. Sanoin, että mies virkkui aina unelmista, tuli terveemmäksi haaveista ja sai uutta elinvoimaa, kun alkoi taas väkevästi haluta jotakin. Miehen pitää haluta, miehen pitää toivoa, miehen pitää elää, kunnes kuolema korjaa.
Istuimme tovin unelmien kanssa yhdessä. Oli hetki hiljaista. Keinutuolin jalka natisutti lattiaa ja jääkaapin moottori hurisi helteisessä iltapäivässä. Ukkosen vaimea kumu kuului hyvin kaukaa. Vanha mies katsoi ulos ikkunasta ja heltyi herkästi taas puhumaan.
- Ostin minä sitten hautapaikan itselleni.
Muuta ei puhuttu. Unelmoitiin tovi iltapäivän kosteassa kuumuudessa ja tehtiin tulevaisuuden suunnitelmia. Miesten kesken.
- Ajais sitä tuolla vanhallakin vielä, mutta saisipa kuitenkin kerran elämässä ajaa kunnon autolla.
Niin tuumasi mies ja kehui lattiasta kattoon näkemänsä auton, tuumasi ja vertasi välirahaa. Värikin oli ollut varsin kaunis. Hän odotti minulta kommenttia. Sanoin, että mies virkkui aina unelmista, tuli terveemmäksi haaveista ja sai uutta elinvoimaa, kun alkoi taas väkevästi haluta jotakin. Miehen pitää haluta, miehen pitää toivoa, miehen pitää elää, kunnes kuolema korjaa.
Istuimme tovin unelmien kanssa yhdessä. Oli hetki hiljaista. Keinutuolin jalka natisutti lattiaa ja jääkaapin moottori hurisi helteisessä iltapäivässä. Ukkosen vaimea kumu kuului hyvin kaukaa. Vanha mies katsoi ulos ikkunasta ja heltyi herkästi taas puhumaan.
- Ostin minä sitten hautapaikan itselleni.
Muuta ei puhuttu. Unelmoitiin tovi iltapäivän kosteassa kuumuudessa ja tehtiin tulevaisuuden suunnitelmia. Miesten kesken.
tiistai 18. kesäkuuta 2013
Uusi raamatunkertomus
Tuli Syyrian maakuntaan kenenkähän nyt siellä ollessakaan maaherrana muuan oikeamielinen mies levittämään Jumalan sanaa ja istui majatalon terassille ja tahtoi teetä pöytäänsä. Majatalossa työssä ollut nuorukainen tunsi miehen vihamieliseksi eikä suostunut tälle teetä tarjoamaan, ei vaikka Jumala uudestaan maan päälle tulisi. Kiivastui tuosta Jumalan sanansaattaja ja tempaisi nuorukaisen mukaansa, vei hänet aasinsa selkään ja kuljetti ystävineen pois kylästä. Mutta palasi hän pian takaisin ja aasin selässä oli sidottuna nuorukainen paitansa pään yli vedettynä.
Talutti mies aasinsa keskelle aukiota ja huusi kaikki kuulevat katsomaan, miten uskottomille ja Jumalan pilkkaajille kävisi. Oli lausunut nuorukainen turhaan Herransa nimen ja siitä ei rankaisematta voinut vieras mies, Jumalan sanansaattaja väkineen kuulla. Vaati mies vielä nuorukaisen isän ja äidin vierelleen, työnsi miekkansa nuorukaisen suuhun ja puhkaisi tämän pään. Vielä hän työnsi tikarinsa nuorukaisen niskaan. Niin kaatui nuorukainen kuolleena maahan äitinsä ja isänsä jalkojen juureen.
Niin oli kiivas ja oikeamielinen tuo Jumalan sanansaattaja ja katsoi häntä korkeuksista hämmästyneenä Jumala. Vaan ei voinut puuttua lähettiläänsä toimiin, kun oli ihmiselle vapaat kädet antanut maata asuttaa ja sanaa julistaa kukin ymmärryksensä ja tahtonsa mukaan. Minkäs sille.
Talutti mies aasinsa keskelle aukiota ja huusi kaikki kuulevat katsomaan, miten uskottomille ja Jumalan pilkkaajille kävisi. Oli lausunut nuorukainen turhaan Herransa nimen ja siitä ei rankaisematta voinut vieras mies, Jumalan sanansaattaja väkineen kuulla. Vaati mies vielä nuorukaisen isän ja äidin vierelleen, työnsi miekkansa nuorukaisen suuhun ja puhkaisi tämän pään. Vielä hän työnsi tikarinsa nuorukaisen niskaan. Niin kaatui nuorukainen kuolleena maahan äitinsä ja isänsä jalkojen juureen.
Niin oli kiivas ja oikeamielinen tuo Jumalan sanansaattaja ja katsoi häntä korkeuksista hämmästyneenä Jumala. Vaan ei voinut puuttua lähettiläänsä toimiin, kun oli ihmiselle vapaat kädet antanut maata asuttaa ja sanaa julistaa kukin ymmärryksensä ja tahtonsa mukaan. Minkäs sille.
14-vuotias poika tapettiin islamin loukkaamisesta
Tiistai 18.6.2013 klo 00.16
Teinipoika sai surmansa kieltäydyttyään kahvin tarjoilusta.
Kun 14-vuotiasta poikaa pyydettiin Syyrian Aleppo-kaupungissa tuomaan hänen asiakkaalleen kahvia, kieltäytyi poika, sanoen "Vaikka [profeetta] Mohammed palaisi takaisin, en tuo. "
Kahden Syyrian oppositioryhmän, Syyrian Observatory for Human Rights ja Aleppo Media Centerin, mukaan pojan kieltäytyminen johti tämän surmaamiseen.
Lähde ei kerro, miksi poika ei halunnut tarjota asiakkaalleen kahvia. On kuitenkin ilmeistä, että islamistikapinalliset ottivat vetoamisen Mohammediin loukkauksena profeettaa kohtaan.
Ryhmä islamistikapinallisia nappasi pojan autonsa kyytiin. ABC Newsin mukaan kaappaajat olivat palanneet paikalle pojan kanssa paita käärittynä tämän pään ympärille.
He odottivat, että ihmisjoukko oli kerääntynyt paikalle, jonka jälkeen he tiedottivat arabiaksi, että poika oli pilkannut Jumalaa. Kapinalliset myös uhkasivat, että jokainen niin tekevä jakaisi pojan kohtalon. Sitten he ampuivat poikaa suuhun ja kaulaan niin, että väkijoukossa seisoneet pojan vanhemmatkin näkivät sen.
Syyriasta on The Washintong Postin mukaan raportoitu vastaavia tapauksia aiemminkin. Sen mukaan ne ovat merkki ääriliikkeiden sisäisestä kapinasta, joka alkoi yli kaksi vuotta sitten pyrkimyksenä syrjäyttää presidentti Bashar al-Assad ja vakiinnuttaa demokratia maahan.
maanantai 27. toukokuuta 2013
Verkkoa kutomassa
Näin nuoren naisen istuvan lähteen reunalla ja katsovan alas. Ei hän lähteestä etsinyt tulevaa saati mennyttä puolisoaan, ei ennusmerkkejä tulevasta, ei etsinyt sammakoksi muuttunutta prinssiään, tuskin huomasi koko lähdettä. Alas katsoissaan hän tviittasi älykännykällään tai moikkasi kavereitaan facebookissa tai lähetti tekstiviestiä ystävälleen tai kenties rakastetulleen. Hän ei ollut missään nimessä yksin ja häirittävissä. Hän ei ulkoisesti kaivannut ketään, vaan oli yhteisönsä jäsenenä torin kupeessa lähteen reunalla. Hänen huulensa eivät liikkuneet, mutta hän kuitenkin jutteli, seurusteli, kommentoi, osallistui - tai luulotteliko vain.
Kun nuoruuteni päivinä neitonen istuskeli puiston penkillä tai baarissa, saatoin kuvitella hänen odottaneen jotakuta tai vain olleen. Jos varttitunnin odottelemisen jälkeen ketään ei näkynyt mailla saati halmeilla, uskalsin olettaa hänen vain yksikseen kuluttaneen aikaa. Niinpä lyhyen ja alkeellisen päättelyketjun läpäistyäni saatoin lähestyä neitokaista juttelutarkoituksessa melkoisen varmana, että hän saattaisi keskittyä tuolla hetkellä vain minun kohtaamiseeni. Välissämme eivät olleet sosiaaliset verkostot, virtuaaliset joukot saati iltapäivälehdet, tv-uutiset, soittolistat...
- Moi. Mistä oot ku en ennen sua oo nähny?
- Lampilta.
- Mitä sä ootat?
- Emmitään.
- Lähetään meille kuunteleen levyjä.
- Joo.
Noin minä muistelen ennen olleen kaiken niin mutkatonta, kun sosiaalinen verkko piti kutoa reaaliaikaisesti paikalla olleista ihmisistä ilman minkäänlaista ennakkosuunnittelua tai valmista hakutulosta intuition mukaan. Verkko tosin oli suurireikäinen ja harvasilmäinen ja keskustelun viimeinen sana muovautui usein joksikin muuksikin kuin jooksi. Aina ei levyjä kuunneltu eikä kahveja keitelty, mutta verkkoa kudottiin harvakseltaan kukin taitojensa ja uskalluksensa mukaan, minkä kukin elämän repimien reikien paikkaamiselta ehti - vai luulottelenko vain.
Kun nuoruuteni päivinä neitonen istuskeli puiston penkillä tai baarissa, saatoin kuvitella hänen odottaneen jotakuta tai vain olleen. Jos varttitunnin odottelemisen jälkeen ketään ei näkynyt mailla saati halmeilla, uskalsin olettaa hänen vain yksikseen kuluttaneen aikaa. Niinpä lyhyen ja alkeellisen päättelyketjun läpäistyäni saatoin lähestyä neitokaista juttelutarkoituksessa melkoisen varmana, että hän saattaisi keskittyä tuolla hetkellä vain minun kohtaamiseeni. Välissämme eivät olleet sosiaaliset verkostot, virtuaaliset joukot saati iltapäivälehdet, tv-uutiset, soittolistat...
- Moi. Mistä oot ku en ennen sua oo nähny?
- Lampilta.
- Mitä sä ootat?
- Emmitään.
- Lähetään meille kuunteleen levyjä.
- Joo.
Noin minä muistelen ennen olleen kaiken niin mutkatonta, kun sosiaalinen verkko piti kutoa reaaliaikaisesti paikalla olleista ihmisistä ilman minkäänlaista ennakkosuunnittelua tai valmista hakutulosta intuition mukaan. Verkko tosin oli suurireikäinen ja harvasilmäinen ja keskustelun viimeinen sana muovautui usein joksikin muuksikin kuin jooksi. Aina ei levyjä kuunneltu eikä kahveja keitelty, mutta verkkoa kudottiin harvakseltaan kukin taitojensa ja uskalluksensa mukaan, minkä kukin elämän repimien reikien paikkaamiselta ehti - vai luulottelenko vain.
keskiviikko 22. toukokuuta 2013
Ei kyllä ja jatkuvasti jees
"Mä sanon viimeisen sanani ja se on EI." Noin laittoi ehdottomasti Maija Vilkkumaa ajatuksen vilkkumaan ja kielsi kaiken. Mutta minäpä tiedän miehen, joka aikoinaan vastasi aina KYLLÄ ja menetti sitä mukaan päivän työnsä. Tuo mies harrasti säveltämistä ja sävelmien muistiin merkitsemistä ja soitti viulua omaksi ja hyvin monien muidenkin iloksi. Saipa mies sitten ajatuksen hankkia itselleen tietokoneohjelman nuotinnusta varten.
Ohjelma asennettiin koneelle ja myyjä antoi alkuopastuksen:"Step pai step vaan mennään ja hyväksytään aina edellinen tosta noin ja painetaan enteriä tosta noin ja..."
Jopa vain kätevästi kävi säveltäminen ja nuottien muistiinmerkitseminen. Alkoi mies täyttää nuottiviivastoa mieleisillään merkeillä ja painoi aina välillä enteriä ja meni step pai step. Vaan kun oli päivä illassa, ei koneelle ollut tallentunut nuotin nuottia. Ei edes pientä taukoa, vaikkei mies ollut hetkeäkään hellittänyt konetta ja ohjelmaa otteestaan.
"On se kummaa, ettei jälkeäkään koneelle jää, vaikka minä koko ajan painan jees."
Ohjelma asennettiin koneelle ja myyjä antoi alkuopastuksen:"Step pai step vaan mennään ja hyväksytään aina edellinen tosta noin ja painetaan enteriä tosta noin ja..."
Jopa vain kätevästi kävi säveltäminen ja nuottien muistiinmerkitseminen. Alkoi mies täyttää nuottiviivastoa mieleisillään merkeillä ja painoi aina välillä enteriä ja meni step pai step. Vaan kun oli päivä illassa, ei koneelle ollut tallentunut nuotin nuottia. Ei edes pientä taukoa, vaikkei mies ollut hetkeäkään hellittänyt konetta ja ohjelmaa otteestaan.
"On se kummaa, ettei jälkeäkään koneelle jää, vaikka minä koko ajan painan jees."
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)