Kaksi miinus yksi on yksi

Kouluaikana minulla oli kaveri, karjalaisista vanhemmista hänkin, ortodoksi niin kuin minäkin. Nivalan yhteiskoulun vuosikertomuksessa oli maininta myös oppilaiden uskonnosta
- evankelisluterilaisia 658
- ortodokseja 2
- muita 1
Kaverini Nasko ja minä olimme ne kaksi ortodoksia ja van der Doesin Maija tuo muita 1. Minulle ei koskaan ole täysin selvinnyt Maijan ykkösen syy. Mikä lienee. Joskus oli kieltämättä leuhka olo: oltiin vähän erilaisia. Hyvin erilaisia olimme usein kevät- ja syyskirkkojen aikaan, jolloin uskomme ei sallinut meidän lähteä muiden mukana kirkkoon, vaan menimme mieluummin Mari-Baariin tupakoimaan. Meillä oli kansalaisoikeutena harjoittaa omaa uskoamme parhaaksi katsomallamme tavalla.
Nyt meitä on enää yksi. Tänään aamusella luin paikallislehteä ja siinä oli kuolinilmoitus: Esko Mitrunen, Mitrosen Nasko. Jos vielä olisin tupakoinut, tupakka olisi kirvonnut kädestä. Muistin, miten paljon me nuorina olimme yhdessä, samoissa porukoissa, samassa luokassa, samasta heimosta, vähän erilaisia. Ja miten vähän meillä sitten aikuisena oli yhteistä saalista, yhteistä jakamista. Maailma ja elämä kuljetti Eskon autotehtaalle ja unohti minut tänne synnyinsijoille. Näimme joskus, harvakseltaan. Koskaan ei muisteltu nuoruuden päiviä. Tai ehkä joskus. Mutta kun aamulla näin tutun nimen, tutun symbolin, ortodoksiristin, tunsin aivan selvästi kadottaneeni jotakin, menettäneeni, unohtaneeni. Ortodokseja kaksi. Niinpä. Kovin on helppo laskutoimitus: kaksi miinus yksi on yksi.

Miten Jeesukset eroavat?

Miten eri kirkkojen Jeesukset eroavat toisistaan? Tuohon en oikeastaan osaa vastata. Harmillista, että en osaa. Ainoa asia, josta minulla on ainoastaan aavistus, on Jeesuksen syntymän ja kuoleman arvottaminen luterilaisessa ja ortodoksisessa kirkossa. Valtakirkon väki juhlii kovin mielellään Jeesuksen syntymää, ja joulusta onkin tullut oikea karnevaalien karnevaali. Ortodoksinen kirkko taas on sen verran kärsimättömästä väestä kasaantunut, ettei malta vuotta kuluttaa kuin pääsiäiseen ja pitää silloin suurinta juhlaansa: "Kristus nousi kuolleista. Totisesti nousi."

Mutta pari vastausta tiedän aivan varmasti kysymykseen, miten Jeesukset eroavat.
- Lähden käymään kotona. Moi vaan, kaimani Jesus.
- Sinä senkin ryökäle oletkin hetero. Hyvästi, Jesus.
Nuo dialogit on poimittu suoraan Santiagon kadulta.

;-)

Maailman viisainkaan ei pysty

Olen kuullut uskovaisen sanovan: vain Jumala (Allah) on täydellinen. Liekö hänkään. Lukemieni kirjojen ja kuulemieni kirkonoppineiden perusteella ei hänkään ole täydellinen. Jumala olisi täydellinen, mikäli hän ei itse rikkoisi antamiaan käskyjä vastaan. Älä tapa!
Rakennamme karsinoita ja noihin karsinoihin lajittelemme toisemme: tavalliset, älykkäät, typerykset, vammaiset, kuurot, sokeat, mustat, keltaiset, valkoiset, rikolliset, moottoripyöräilijät, stripparit, huorat, pelipojat... Ja me lajittelijat pidämme itseämme muita parempina. Arvostamme osaamisemme ja taitomme ja statuksemme toisten yläpuolelle. Kaikkein korkeimmalla lienevät joko suurten valtioiden päämiehet tai maailman älykkäimmät ihmiset: Einsteinit, Hawkinsit, Gatesit, Virtaset, Lipposet... Ja alimmalla tasolla ovat sitten... Niin. Kuka siellä sinun mielestäsi on?
Olipa siellä sinun tai minun mielestäni kuka tahansa, maailman kaikki viisaimmat ihmiset yhdessäkään eivät voi rakentaa niin etevää robottia, että se kykenisi edes siihen meidän alimmalle tasolle asettamamme yksilön alkeellisimpaankaan toimeen: ajatteluun, tuntemiseen, rakastamiseen, hyväksymiseen, välittämiseen.
Olisikohan meidän syytä avata nuo karsinat ja asettaa arvostukset uuteen järjestykseen? Vai onko tuo sellainen asia, ettei siihenkään pysty edes maailman viisain?

Keijun kanssa putkiremppaa

Murteet saavat aikaan monenlaisia huvittavia tapahtumia ja kommelluksia ja hämmästyksen aiheita. Saapuipa kerran nivalalaiseen perheeseen helsinkiläisvieras, joka pitkään ihmetteli paikallisten asukkaiden erinomaisia suhteita keijuihin ja menninkäisiin. Hänen autostaan oli matkalla irronnut pakoputki ja vieras valitteli asiaa kyläpaikan rouvalle ja kyseli, josko tämä tietäisi ketään kätevää miestä vikaa korjaamaan.
- Minäpä pyyvän keijua appuun.
"Jaha, just",ajatteli vieras hämmästyneenä. Että henkimaailman hommiako onkin näissä kylissä pakoputkiremontit ja pikkukorjaukset. Että eipä sitten muuta kuin keijujen ja menninkäisten kanssa remonttia tekemään.
Vaan eipä aikaakaan, kun jo tuli nuori ja reipas naapurinmies hitsauslaitteiden kanssa pihamaalle valmiina palvelemaan vierasta.
"Keijo tuosta naapurista, terve. Että pakoputki irti."

Puuma ja...ja...ja...ja

...hissi. Tuli televisiosta uutisena tai vakavien uutisten kevennyksenä, että jossakin päin Espanjaa oli rakennettu lomakylä irti maasta: ei kuuhun, vaan puuhun. Siellä asui mies ja nainen lomallaan muutaman metrin korkeudella puussa noin kolmenkymmenen neliön mökissä. Ruoka nostettiin köydellä mökkiin ja sinne kiivettiin...niin sinne kiivettiin. Mutta alas mökistä ei tarvinnutkaan kiivetä tai kilimuta ja könytä eikä pudotakaan, vaan alas ajettiin mukavasti hissillä. Oli siis puumajahissi.
Laitahan silmäsi kiinni ja kuvittele taas tuotakin sanaparia. Puumajahissi. Kyllä siitä tulee melkein väkisin puuma ja hissi. Nivalan ja Pohjois-Pohjanmaan murteella sanotaan: "Linija-autopysäkillä seiso hirviä mummo." Eteläsuomalainen kuulee tuon: "Bussipysäkillä seisoi hirvi ja mummo." Kumpi ompi oikeassa, riippuu aivan siitä, mitä siellä pysäkillä loppujen lopuksi seisoi. Kun puisen kerrostalon sähköpääkeskuksen pääsulake palaa, seisoo talossa puumajahissi. Mutta voi siellä seisoa myös puuma ja hissi tai puu, maja, hissi ja kenties jotakin muutakin. Ehehhehhe.

Nodotusta

Nodotuksen täytyy olla jotakin jännittävää, mukavaa, hauskaa, miellyttävää, huvittavaa, positiivista. Ja jotenkin se liittyy aina jouluun. Nodotus naurattaa, saa tontut liikkumaan ja tanssimaan, kuusenalukset täyttymään lahjoista. Nodotus saa kynttilät syttymään ikkunoilla ja kuusien oksilla. Se istuttaa pukin penkille ja saa lapset hänen syliinsä tummilla silmillä arasti katsomaan.
Hyvää joulunodotusta sinullekin. Oli se sitten mitä hyvänsä.

Yhden miehen talvisota

Viime yönä, 1.12.2009 vihollinen aloitti pommituksen kello 05.01 vain vajaa vuorokausi sodan julistuksen ja ensimmäisten tykinlaukausten jälkeen 70 vuotta myöhemmin. En kuullut pommikoneiden jylinää, en maahan iskeytyvien rautajärkäleiden kumahduksia, en katkeilevien puiden tai kaatuvien seinien ryskettä. Sähköt kuitenkin katkeilivat, ja sähkömittari naksui ja laitteiden merkkivalot sammuivat ja syttyivät välkähdellen taas. Valvoin. Ajattelin. Mietin. Tein vastahyökkäyksen. Asetuin puolustusasemiin. Katsoin periskoopilla, näkyikö vihollisen linjoilla liikettä. Painoin pääni juoksuhaudan pohjalle. Nousin ylös. Tyhjensin ajatukseni ja terästäydyin.
Olen yrittäjä. Minulla ei ole vakituista tuloa, ei palkkaa, ei lomarahaa, ei palkallisia vapaapäiviä. Minulla on joka päivä uusi haaste: tyhjä paperi, joka pitää täyttää ja päivän päätteeksi se on vielä myytävä asiakkaalleni, jonka olen saanut ensin kilpailtuani siitä muiden saman alan toimijoiden kanssa.
Pommitus päättyi klo 6.45, kun kello soi ja solmittiin valoisan ajan välirauha. Vihollinen oli vetäytynyt omien linjojensa taakse. Meillä olisi päivä aikaa neuvotella pysyvästä rauhan tilasta. Kuka on vihollinen? En tiedä. En ole häntä koskaan nähnyt päivänvalossa. Yhden miehen talvisotaa käydään yön ensimmäisinä ja aamun varhaisina tunteina säkkipimeässä aistit valppaina ja lihakset kireinä valmiina syöksymään joko kimppuun tai väistämään ylivoimaista vihollista. Mutta periksi ei anneta koskaan eikä karkuun juosta. Ei koskaan, vaikka mahassa olisi enemmän happoa kuin Ollin kolassa. Röyh. Ja taas mennään.