Joe Van Dango ja etsintäkuulutettu

Joe Van Dango ratsastaa hitaasti halki kaupungin. Katu on lähes autio: sekatavarakaupan puomissa on sidottuna pari satulatonta, kirjavaa hevosta. Van Dango virkistyy heti ja kaivaa taskustaan pikkusikarin ja jo aikaa sitten Suomessa kielletyt itsestään syttyvät tulitikut. Hän raapaisee housunlahjettaan vasten tikkuun tulen ja heittää tikun kadulle. Tuli palaa hetken ja ohut savu kierähtelee tuokion ja häipyy. Sitä ei nähnyt kukaan.

Mies vetää suitsista ja hevonen pysähtyy päätään nostellen ja ottaa muutaman hätäisen askeleen taaksepäin. Kadun reunassa on kuvarivistö. Sekatavarakaupan edessä seisovat hevoset tulevat levottomiksi. Tammoja. Ne haistavat Joe Van Dangon villin oriin.

Mies, synkkääkin synkempi katsoo kuvasta Joe Van Dangoa suoraan silmiin. Dango siirtää sikarinsa kielellään pitkin huulia toiselle puolelle suuta, puree sikarin päätä, ottaa sikarin sormiinsa ja sylkäisee terävästi työntäen kielensä aivan huulille. Kuva kuvalta ratsastaja tutkii kasvoja: ne ovat kylmät ja tunteettomat. Hän tietää, että kun mies istutetaan kameran eteen, hän muuttuu pelokkaaksi ja välinpitämättömäksi, katsojaa halveksivaksi. Hän tietää, että kun kuva katsoo ohikulkijaa, se on armoton, se on kuolemaantuomitun, hirtettävän, vangittavan synkkä katse.

Käsi hamuaa revolverikoteloa ja etusormi laukaisee ohuen nahkahihnan nepparilukostaan. Ase on valmiina vedettäväksi. Joe Van Dango laskeutuu satulasta, taputtaa oriaan ja siirtyy lähemmäs katsomaan kuvariviä. Kuvien kasvot ovat tutut. Yhdelle miehistä on piirretty viikset. Van Dango hymyilee kuivasti ja ajattelee: "Voi niitä poikia."

Ori hirnahtaa, kun se sidotaan puomiin tammojen viereen. Mies vetää sikaristaan viimeiset henkoset, katsoo sen tulista päätä ja heittää sen maahan, polkaisee sen jalkaterää kiertämällä sammuksiin ja astelee kohti talon ovea, koputtaa oveen voimakkaasti rystysillään, työntää oven auki ja astuu rauhallisesti sisään. Huone hiljenee. Kupit laskeutuvat kilahtaen lautasilleen, lasit kolahtavat kumeasti pöytään, kaksi naista liikahtaa levottomasti pöydän ääressä. Toinen heistä nuosee ylös, kävelee pehmeästi ja sulavasti miehen eteen ja ojentaa tälle kätensä: "Päätit sitten tulla." Mies katsoo naista silmiin. Pupillit kiertävät silmästä silmään. "Niin päätin." Mies siirtää katseensa naisen ohi. Seinillä ovat samat kuvat kuin ulkona. Katse kiertää huonetta hitaasti ja etsien, pysähtyy. Kuvien kasvot ovat hänen silmissään nyt elävinä, mutta niissä on kuitenkin enemmän eloa ja kenties hymyäkin.
- Päätit sitten tulla. Otahan kuppi kahvia ja pullaa. Täällä meijän vaalituvassa ei lasketa, montako pullaa syöt.

Suomen luetuin mies ei onneksi osaa kirjoittaa

Kalervo on jääkiekkoilija. Hän ei ole koskaan lukenut ainuttakaan kirjaa eikä kirjoittanut riviäkään, jos peruskoulun ainekirjoituksia ei kirjoitukseksi lasketa. Koulussa hän pakosta kirjoitti "sitten me Ripen kaas mentiin...sitten me Ripen kaas luisteltiin..." -tarinoita. Noista seikoista huolimatta Kalervo on Suomen luetuin mies.

Harrikka pamahtaa tulille. Veekone tärisee ja paplattaa muhevasti ja Kalervo polkaisee vaihteen päälle ja kaartaa kaupungin kaduille. Kohta moottori alkaa nykiä ja muutaman sadan metrin nykivän ajon jälkeen matka katkeaa kadun varteen. Auton ikkuna avautuu ja nuori nainen ottaa kuvan pyöränsä vieressä kyyköttävästä Kalervosta. Seuraavan päivän iltapäivälehdessä on kuva ja vähän tekstiä. Ihmiset lukevat muutaman rivin ja kohta sanovat, että semmoisia ovat harrikat. Ne paskat eivät kestä mitään. Kalervo oli unohtanut avata bensahanan.

Housut ovat puhki. Kalervo päättää mennä kauppaan vieraassa kaupungissa. Hän pysähtyy kadun varrella seisovan naisen viereen ja tarttuu tätä kevyesti olkapäästä. Kysyy, missähän mahtaa olla lähin housukauppa. Nainen kertoo. Kalervo huomaa, että nainen on raskaana ja taputtaa hellästi naisen vatsaa ja toivottaa onnea odotukselle. Joku näkee ja ottaa kamerakännykällään kuvan. Seuraavan päivän iltapäivälehdessä on kuva jääkiekkoilijasta ja hänen raskaana olevasta salarakkaastaan.

Kalervo ei ole koskaan kirjoittanut riviäkään. Silti häntä luetaan enemmän kuin yhtäkään suomalaista kirjailijaa. Rivien välien tarinat ovat best sellereitä, ja niistä riittää puhumista kuin radiossa katsomista. Joku kysyi pieneltä pojalta, kumpi on parempi, radio vai televisio. "Radio" , vastasi poika. "Siitä näkee paremmin."

Onneksi Kalervo ei osaa kirjoittaa. Eikä paljon lukeakaan. Jääkiekko on miesten peli, jota katsotaan numeroidulta penkkiriviltä.

Takaisin keskiajalle - ja nopea paluu

Natisee ja ryskää. Sade hakkaa ikkunaa ja puiden oksat saavat tuulen suhisemaan, tuhisemaan, kohisemaan, ulvomaan. Nurkissa mylvii ja paukkuu. Sähkömittari naksahtaa pari kertaa ja valot välkähtävät ja sammuvat kokonaan. On säkkipimeää ja hiljaista. Tietokone ei hurise, jääkaappi heilahtaa kolossaan pari kertaa moottorin sammuttua ja sitten sekin on mykkä.

Pimeä keskiaika tulee kylään.

- Naks, naks, naks, naks, naks...

Muovinen harrikkakello nakuttaa pimeässä. Nykyisin liikutaan tosi nopeasti.

Naisen tiellä

Vanha nainen juttelee robottikuutille niitä näitä ja kuutti vastailee kuuttimaisella äänellä ja aukoo silmiään ja heiluttaa pyrstöään. Nainen on silmin nähden ja korvin kuullen onnellinen. Hänellä on seuralainen ja ystävä ja lemmikki ja juttukaveri ja silitettävä ja kosketeltava kohde. Kaikkea ne japanilaiset keksivät.

Hyvinvointirobotin takapuolessa on nappula, jolla sen saa hiljaiseksi. Se on siis kaikinpuolin varsin mukava koti- ja seuraeläin: ei syö mitään, seurustelee silloin, kun seuraa kaivataan, tuntuu mukavalta, tuoksuu hyvältä ja vaikuttaa elävältä. Helistin... pehmonalle... barbie... poikaystävä... aviomies... hyvinvointirobotti. Siinä on siis naisen tie.

Mutta minä olen mies. Ja minullakin on pehmonalle tai barbie tai hyvinvointirobotti. Kampasin sitä viimeksi hetki sitten. Silittelin sitä, ja aamulla ajattelin, että puen sen ylle jotakin hauskaa tai laitan ainakin hiukset poninhännälle, mutta enpäs sitten pukenutkaan enkä laittanut hiuksia poninhännälle, vaan annan niiden heilua valtoimenaan. Minunkin barbieni tai nalleni tai hyvinvointirobottini on naisen tiellä - tavallaan.

Viime keväänä päätin antaa parran kasvaa. Parta minulla on ollut aina, mutta nyt se on lähes miehen mitoissa. Sen kanssa on mukava värkätä, sitä on hauska hiplata, pyörittää sormen ympärille kiehkuraksi, kammata, letittää, laittaa poninhännälle, mutkistaa, suoristaa, koristella. Olen partani kanssa onnellinen ja voin hyvin.

Vanhalle naiselle naurettiin, kun hän jutteli robottikuutilleen, silitti sitä, paranteli sen asentoa rollaattorin tavarakorissa. Nainen sanoi vähät välittävänsä muitten naurusta ja pilkasta. Hän oli kuuttinsa kanssa onnellinen ja hänellä oli juttuseuraa. Minä tosin en puhu parralleni (ja mitäs se oikeastaan kenellekään kuuluu, vaikka puhuisinkin), mutta muuten siitä on minulle paljon hupia ja seuraa ja askaretta. Jos jotain muutakin naurattaa, nauru pidentää ikää. Tässä me kuljemme, vanha nainen, hyvinvointirobotti, minä ja partani. Neljästään. Kaksi onnellista naisen tiellä. Mukana kaikenymmärtävät ystävät.

Lihan viettelys

Paikkakunnalla vaikutti pappi, joka oli kuuluisa jääräpäisyydestään ja pinttyneistä tavoistaan. Eli ei kai kovinkaan erikoinen pappi. Häntä kiinnosti eritoten raamatun taistelut ja niistä hän puhui mielellään. Ehkä ura oli kiihkeinä nuoruuden vuosina jostakin syystä vahingossa tai painostuksesta lipsahtanut maallisten sotajoukkojen käskemisestä taivaallisten sotajoukkojen ylistämiseen ja maallisen seurakunnan paimentamiseen, mene ja tiedä. Lukemattomat olivat ne koulujen päättäjäiskirkonmenot ja kevätjuhlat, jossa filistealaiset taistelivat Israelin kansaa vastaan tai jossa israelilaiset kokoontuivat Saulin johdolla Elanlaaksoon ja järjestäytyivät puolestaan lyömään filistealaiset. Lapset katsoivat tuolistaan saarnaavaa pappia silmät suurina ja ymmyrkäisinä. Suvivirttähän sinne tultiin laulamaan ja nyt oltiin taistelun melskeessä vierailla mailla.

Toinen häntä kovasti kiinnostava ja virikkeitä antava teema oli lihanhimo. Usein kuultiin hänen varoittelevan ihmisiä liiallisesta halusta olipa kuulijakunta millainen tahansa. Seurakunnassa järjestettiin pakanalähetysseurat ja myös noissa seuroissa pappi oli puhumassa - seurakuntansa paimen kun oli. Tunnin verran hän puhui lihanhimosta ja irstaudesta ja masturbaation ihmistä turmelevasta vaikutuksesta. Lihan himo, silmäin pyyntö ja elämän korskeus saivat säkenöivän tuomion.

Puheen loputtua huoneessa vallitsi täydellinen hiljaisuus. Paikalla oli kymmenkunta naisihmistä. Nuorin heistä lähenteli kahdeksaakymmentä ja vanhin oli täyttänyt jo 95 vuotta. Keppiinsä tukeutuen vanhin seurakuntalainen pyrki vapisevin käsin ylös penkistä ja tuumasi leppoisasti värisevällä äänellä: "Tuo tuli tarpeeseen."

...ja talo pitäis laittaa

Talo pitäisi laittaa. Vuokranantaja ilmoitti, että asunnon alla oleva tontti oli myyty rakennusfirmalle ja muuttaa täytyisi aivan lähiaikoina. Tuli suunnitella tarkasti elämää eteenpäin hätiköimättä ja hötkyilemättä. Piti tehdä arvioita ja laskelmia. Piti siis tietää oma elämänsä kymmenen vuotta eteenpäin, ehkä kauemmaksikin.

Olin nuori yrittäjä, käytännössä rahaton, mutta en tulevaisuudenuskoton. Käveleskelin pitkin kiinteistöliikkeiden näyteikkunoita katselemassa sopivaa asuntoa, joka sopisi omalle budjetille. Budjetille? Eihän minulla sellaista edes ollut. Minulla oli vain tulevaisuus ja usko siihen. Budjetit olivat niitä varten, joilla ei ollut todellista uskoa ja todellisia suunnitelmia (lue: unelmia). Siihen aikaan pankit edellyttivät, että piti olla omarahoitusosuus. Piti siis säästää sievoinen summa ennenkuin voi kuvitellakaan omaa taloa.

Talo löytyi. Ja sitten pankkiin. En kävellyt suoraan pankinjohtajan huoneeseen, vaan istuin odottamaan liikennevaloihin. Mietiskelin ostopuhetta. Lainaa piti saada aika paljon. Kohtuullisesti. Talon verran siis.

Nivalan Osuuspankin johtajana oli silloin Herrasen Teuvo, urheilumies, tupakkimies, joviaali mies. Valo vaihtui vihreäksi ja ujona, mutta reippaana istuin pankinjohtajaa vastapäätä ja esitin asiaani. Teuvo kuunteli (puhun tuttavallisesti vain Teuvosta, vaikka itse asiassa emme koskaan tehneet sinunkauppoja sanan varsinaisessa merkityksessä) ja järjesteli samalla tavaroita pöydällä parempaan järjestykseen, kyseli talosta ja sen tavaroista, kyseli töistä ja tulevaisuudesta ja aikansa niitä näitä tärkeitä lainanhoitoon kuuluvia juttusia selviteltyään poistui hakemaan jotakin, tuli kohta takaisin, istui tuoliinsa, katseli papereita. Oli käynyt hakemassa tilini tapahtumatietoja.

Seurasin tarkasti ilmeitä sitä mukaa kuin Teuvon silmät liikkuivat paperilla. Hän taivutti itsensä korkean johtajantuolin selkänojaa vasten, työnsi nimettömän sormensa korvaansa ja kaiveli sitä hetken, väänsi suutaan toiselta puolelta vähän alaspäin ja laski paperin pöydälle.

- Markka viiskymmentäseitsemän penniä tilillä ja talo pitäs laittaa.

Teuvo aukaisi verkkaisesti työpöytänsä laatikon ja otti sieltä savukeaskin ja tarjosi minullekin. Tupakoimme kaikessa rauhassa kuin kaksi aikuista, raavasta miestä. Ei juuri mitään puhuttu. Sinisenharmaa savu leijaili tyynessä huoneessa.

- Pitänee se talo sitten laittaa.

Niin sanoi Teuvo. Yskähdimme tupakin päälle ja löimme kättä. Joviaalia.

Miksi juutalaiset kuolivat

Olen mainosmies ja tunnen kutakuinkin mainostamisen periaatteet: puhumalla asiat selviävät - tai kirjoittamalla ja uskomattoman monesti myös vain tarkasti katsomalla. Maailma on täynnä totuuksia ja kun yksi keksii yhden totuuden, tuhat keksii sen melkein heti ensimmäisen jälkeen ja vyöry on valmis. Usein ei käy kuitenkaan niin kuin pyramidipelissä, että kaikki rikastuvat ja saavat miljoona kirjettä, joissa kaikissa on tuhatlappunen. Tai kravatti. Monet saavat kuolemantuomion.

Pasuuna on soinut. Rahat ovat maailmalta kadonneet. Joku kysyi, minne. Tuohon on melko helppo vastata: en minä tiedä. Mutta jos minulla ei ole rahaa ja haluan ostaa talon, lainaan sitä. Siis siirrän olemattoman rahan jonkun toisen tilille, joka sitten saattaa siirtää sen olemattoman rahan taas jonkun toisen tilille. Kukaan ei ole sitä rahaa nähnyt koko aikana. Siitä on vain puhuttu. Onko sitä siis ollut alunpitäenkään edes olemassa. On se ollut olemassa. Niin meille on sanottu. Mutta nyt se olematon raha on maailmasta taas hävinnyt ja sitä pitää miljardikaupalla alkaa kerätä ainakin amerikkalaisilta, ehkä jokunen lantti suomalaisiltakin. Joku viisas kertoi ensimmäisenä, että raha on taas kadonnut ja tuhat muuta viisasta melkein yhtä aikaa alkoi hokea samaa. Laviini vyöryy ja ihmiset hukkuvat. Olemattoman rahan tilalle haetaan taas oikeaa rahaa.

Miksi juutalaiset kuolivat? Joku sanoi, että juutalainen on paha, huono, ilkeä, ahne, riidanhaluinen. Olen lukenut monta hienoa teoriaa ja jokusen viisaan tutkimuksen, miksi juutalaiset kuolivat. He kuolivat, kun tuhat viisasta miestä keksi yhtä aikaa, että juutalainen on paha, huono, ilkeä, ahne, riidanhaluinen. Keksi sen ihan vaan omaksi edukseen.