”Kalajoki kasvaa matkailusta, Ylivieska kehittyy kaupasta ja Nivala kohoaa korkeuksiin kulttuurista.”
Noin otsikoi Helsingin Sanomat viisitoista vuotta sitten.
Tai olisi voinut otsikoida, jos tuo kolmen pikkukaupungin kopla olisi
tahoillaan uskonut unelmiinsa, tehnyt rajusti töitä tulevaisuuden eteen ja
nähnyt elämisen mahdollisuudet suurten kaupunkien vetovoimassa.
Kalajoen Hiekkasärkät on kasvanut yhdeksi Suomen suurimmista
ja suosituimmista matkailukohteista. Se kirjaimellisesti vetää turisteja
puoleensa keskittymällä koko matkailevan perheen hyvinvointiin. Joskus on
tielle kasaantunut läjäpäin tiiliskiviä hullujen ideoiden jäljiltä, mutta ne
eivät ole murentaneet uskoa onnistumiseen. Meri ja hiekka, hiekka ja meri –
niihin matkailijat kautta maailman uskovat enemmän kuin Jeesukseen.
Kun viisitoistavuotiaana hippipoikana vietin juhannusta
Kalajoella, särkillä, siellä oli vain vaatimaton kahvila, muutama sähkötön
mökki ja Hilman hotelli, jokunen sisävessa ja yksinäinen vesihana keskellä
leirintäaluetta. Juhannusaamuna kalpeiden juhlijoiden jono keskittyi
vesihanalle. Olihan se hiekkasärkkien arvokkain tarjooma vierailijalle. Mutta
nyt matkailija viihtyy Leviä komeammassa rantakohteessa hellittävänä kaikella
mahdollisella, mitä rahalla saa.
Ylivieskassa avataan kuukausittain uusien kauppaliikkeiden
pohjia. Kyläkauppojen aika on ohi, mutta suuret marketit ja ylikansalliset
kauppaketjut kilvan katselevat vapaata maata markkinoiden mellastaa. Viisitoistatuhatta
asukasta ei riitä jonoiksi jokaiseen supermarkettiin, mutta kaupunki uskoo
kaupan vetoon. Usko on suuri voima, mutta uskon kohteen pitää olla
konkreettinen ja tavaraa täynnä.
Usko kaupankäyntiin on hinannut Ylivieskaa vuosi vuodelta
alueen kaupan keskukseksi. Sievistä, Nivalasta, Alavieskasta, Haapavedeltä,
Kannuksesta, Haapajärveltä… Autojonot kauppakaupunkiin ovat lähes jatkuvia.
En väitä, että mikään kulttuuritapahtuma vetäisi väkeä
paikkakunnalle ympäri vuoden. Mutta vakavasti väitän, että jos Nivala ei olisi
luovuttanut oopperastatuksesta ensimmäisiin vastoinkäymisiin, meillä olisi nyt
valtakunnallisestikin merkittävä kesäjuhla Haapaveden ja Kaustisen tapaan. Ja
Savonlinnan. Mutta kun rahaa meni
enemmän kuin tuli, loppui usko ja toivo. Ehkä vähän rakkautta jäi.
Vierailin Kalajoella Kalajoen hiekat –musiikkinäytelmää
katsomassa ja siellä tapasin näytelmässä esiintyneen nivalalaistaustaisen Roope
Pelon. Hän oli nuorukaisena mukana
PULA!-oopperan esiintyjäkaartissa. Roope Pelo kertoi käyneensä
näytelmäseurueensa kanssa Kalajoelle
ajaessaan Puustellissa ruokailemassa ja iltakävelyllä keskustassa toiveenaan
tavata PULA!-oppeerassa mukana olleita ihmisiä. Keskustan kadut olivat olleet
autiot ja tyhjät. Reilun viidentoista
vuoden takainen muisto vilkkaasta keskustasta ja oopperaväkeä kuhisevasta
Nivalasta muuttui autioksi ja murheelliseksi.
Yhdenkään menestystarinan takana ei ole tuskaton tie
tähtiin. Oppirahat maksaa aivan jokainen. Jos ei Nivalasta kasvanut kulttuurin
kehtoa, maailma ei vieläkään ole aivan valmis. Meillä on nyt hienot puitteet
kehittää tästä pikkukaupungista melkein mitä vain. Tarvitsemme muutaman Esa
Ruuttusen ja Jorma Hynnisen perseelle potkimaan.
Hannu Hartikainen, Nivala-lehden lähikolumni 31.7.2025 (nettilehti 26.7.2025)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti