Kopeloidut aistit

Kopeloitu on
kaikkia aistejani:
sain lasersilmät,
puhkotut posken rustot,
korvat korjatuin kalvoin.

Sairaan kaunis unelma

Kuulin tarkasti,
kun veitsi painui sisään
ja viilsi rikki
hennon, paljaan kalvon kuin
sairaan kauniin unelman.

Kuuntelin leikkausta

Kuulin tarkasti,
kun minua leikattiin.
Korvan juuressa
rapisivat välineet
tärykalvossa kiinni.

Isä poikaa paikkaa ja poika isää korjailee

Reilu kaksikymmentä vuotta sitten vuonna 1995 pojalleni tehtiin suuri korvaleikkaus silloisessa Oulun yliopistollisessa keskussairaalassa, OYKSissa. Leikkaavana lääkärinä oli Kyösti Laitakari. Nyt vuoden 2016 lokakuussa minulta korjattiin tärykalvo Oulun yliopistollisessa sairaalassa, OYSissa ja kirurgina toimi Jaakko Laitakari. Niinpä meidän perheen pojan korvan leikkasi Laitakarin perheen isä ja meidän perheen isän korvan operoi Laitakarin perheen poika. Niin saattavat sairaudet ja vammatkin yhdistää isiä ja poikia varsin mielenkiintoisin tavoin.

Suojaton suomalainen

Olipa kerran työtön mies. Hänellä oli kaikki hyvin: tuli säännöllisesti työttömyyskorvaus ja sosiaalitoimisto maksoi asunnon vuokran. Aika tosin kävi tekemistä hamuavalle miehelle pitkäksi, mutta elämä rullasi kuitenkin tuttua ja turvallista rataa ja maha pysyi täynnä ja katto pään päällä.

Olipa kerran toinen mies, yrittäjä, joka omisti talon. Hän oli antanut talon kaupungille vuokrattavaksi. Taloon muutti työtön mies ja tunsi olonsa turvalliseksi ja mukavaksi. Kaupunki maksoi vuokran, oli katto pään päällä ja lämmin peitto yöksi päälle. Talonomistajalle tuli tuloa.

Mutta niin kävi, että työtön mies kyllästyi olemaan jouten ja päätti perustaa yrityksen. Tuloja hänellä ei tietenkään aluksi ollut, kun piti hankkia asiakkaita ja järjestää kirjanpito ja laskutus ja monenmoiset yrittäjän arkipäivän asiat. Palkkaa hän ei yrityksestään saanut, kun ei ollut vielä yhtään laskua kirjoittanut. Yrittäjän pitää aina ensin vallata osa markkinoita, että pääsee laskuttamaan ja saa sitten joskus rahansa. Tuo raha ei kuitenkaan välttämättä ole palkkaa, vaan yrityksen jokapäiväisiin menoihin kuluvaa rahaa. Mies oli kuitenkin yrittäjä eikä hän saanut enää asua kaupungin sosiaalitoimen järjestämässä, työttömälle tarkoitetussa asunnossa. Hänen oli muutettava omilleen. Ja niin jäi myös asunnon vuokraaja ilman vuokratuloa. Tyhjää taloa ei kuitenkaan kannattanut jättää kylmäksi, vaan se piti hoitaa ja lämmittää kuten ennenkin. Talonomistajalla oli talostaan nyt vain menoja.

Yrittäjän oli pakko mennä sosiaalitoimistoon apua pyytämään. Hänelle osoitettiin pieni ja vaatimaton asunto, vaikka työttömänä hän oli saanut asua mukavassa ja kohtuullisen tilavassa asunnossa. Yrittäjänä hänellä ei ole enää oikeutta työttömyyskorvaukseen, vaan hänen on tultava toimeen omillaan, oli töitä tai ei. Yrittäjän on vielä toistaiseksi maksettava arvonlisävero laskuttamistaan tuotteista ja palveluksista, vaikkei asiakas olisi vielä maksanut laskua. Jos rahaton yrittäjä alkutaipaleella laskuttaa vaikkapa kahden kuukauden työstä 6000 euroa, maksaa hän tuosta veronsa, eläkemaksunsa ja arvonlisäveroakin 1440 euroa, vaikkei hän ole rahoja vielä nähnytkään.

Miestä innostettiin perustamaan yritys ja mies innostui. Nyt hän asuu aloittavana yrittäjänä vaatimattomassa asunnossa rahattomana, rahattomampana kuin koskaan, entinen vuokranantaja pitää vuokrataloaan tyhjän panttina ja hakee uutta vuokralaista.

Villi ja vilperi, mistään piittaamaton mies oli lainsuojaton villissä lännessä. Jos mies yrittää pitää itsestään huolta yrittämällä (ja joskus erehtymälläkin), hänestä tulee suojaton suomalainen. Ei kannattaisi innostua.

("Mitäs minä sanoin. Ei se kuitenkaan pärjää.")*)

*) Huoltoaseman kahvilan pöydässä kuultua.

Kuolevia ajatuksia

Istun hiljaa ja
toistelen kuolevia
ajatuksia
iho kananlihalla,
kun suu riemusta huutaa.

Pilvi syntyy

Aurinko nousee
hiljaa kuin aamukaste.
Metsässä tuulee,
ja aavoilla on tyyntä.
Vuorella syntyy pilvi.

Fämilijuttuja

Kuljeksin kaupungin keskustassa ja katselin ihmisiä ja näyteikkunoita. Poliisiauto oli pysähtynyt kävelykadulle ja kaksi poliisimiestä kantoi autoon syysaurinkoon väsähtänyttä miestä. Nuori poika, arviolta kuusitoistavuotias katseli puhelintaan, kun toinen samanikäinen nuorukainen tarttui häntä olkapäästä ja komensi.

- Kävele siinä vierellä, saatana.

Puhelinta katsellut poika lähti kävelemään toisen rinnalla ja yritti vielä keskittyä puhelimeensa.

- Kävele nyt saatana siinä vierellä, sanoi toinen.

Kysyin komentelevalta nuorukaiselta, miksi hän puhui niin rumasti.

- Se on mun veli.

Kysyin, saiko veljelle puhua rumasti.

- Tää on fämilijuttuja.

Tapasin noin tuntia myöhemmin tuon saman komentelijan vaateliikkeessä. Hän puhui puhelimeen kovalla äänellä.

- Saatanan maahanmuuttajapaska. Mulla menee sun kans hermot.

Olin todistanut aivan vierestä kiusaamista ja ihmisen alistamista ja ala-arvoista kielenkäyttöä enkä tehnyt asialla yhtään mitään, koska se ei minulle kuulunut. Niin päätin parissa sekunnissa ja jatkoin vaateostoksiani. Ostin tummansinisen villapaidan, kun olin illalla menossa ravintolaan syömään eikä tilaisuus vaatinut pikkutakkia saati pukua. Fämilijuttuja.