perjantai 12. helmikuuta 2016

Haluatteko ostoksistanne kuitin?

Muutama vuosikymmen sitten muuan urheilutoimittaja pyrki lyhentämään suomenkieltä järjestyslukujen sijapäätteitä karsimalla, mutta perisuomalaiseen tapaan hänelle naurettiin ja irvisteltiin ja uudistus hautautui häpeään ja arkistoihin. Kun hiihtäjä tuli maaliin seitsemäntenäkymmenentenäkuudentena, yritti toimittaja järkeistää nennettelyn sanomalla lyhyesti seitsemänkymmentäkuudentena. Olin tuosta hyvin iloinen. Viimeinkin joku ymmärsi, ettei aivan kaikki kieliopintunnilla opittu välttämättä ollutkaan kovin viisasta ja järkevää. Kieltäkin voisi lyhentää.

Sivistyneen kielen tuntee siitä, että kielestä on karsittu kaikki ylimääräinen pois. Sivistymättömän kielen taas voisi tuntea siitä, että se on sivistymättömyydessään deskriptiivinen, kuvaileva, maalaileva, hölkyttelevä, mielensopukoita kolkutteleva, kilkutteleva, sen seitsemän sortin sanailun kautta jokaista sanomaa värjäilevä kuin savolaisukko, jonka puheesta ei voi päätellä, onko hellettä vai pakkasta.

Kun sivistynyt englantilainen sanoo yksitotisesti, itś very nice day", kääntelee suomalainen sivistymättömästi kuka mihinkin suuntaan, että jopas se jaksaa taas aurinko porottaa tai minkkäe tähe ei soata tännäänkään olla pilivessä, voan jos josttain rakosesta mollottaa tuokkii möllykkä, jottei silimille rauhoa soati immeisen aralle nahkalle hetkenkään leppoa...

Vaan olipa verottajan paras apulainen, lainsäätäjä taas kerran hyvin kaukaa viisas ja sääti lain, että on suomenkielenkin pakko alkaa kutistua sivistyskieleksi. Kävi nimittäin niin, että köyhästä maailmasta alkoi loppua tila ja raha ja ihmisten piti valjastaa aasinsa ja pakata sen selkään kaikki vähäinen omaisuutensa ja muuttaa muualle maapallolle. Tai sitten kävi niin, että muualla maailmassa alkoi ihminen kyllästyä asumaan ahtaasti ja halusi väljemmille asuinsijoille. Vai kävikö kenties niin, että jotkut vain pelkästään seikkaillakseen lähtivät etsimään onneaan muilta mailta ja yhtä niistä sanottiin Suomeksi. Niin tai näin, nälkäiselle suomalaiselle esiteltiin uusi Italian herkku, maahanmuuttajan mukanaan tuoma pitsa. Ja pitsan yksi erikoisimmista ja valvovaa viranomaista eniten askarruttavista ominaisuuksista on sen hinta. Paitsi että pitsapohjan voi päällystää mitä moninaisimmilla herkuilla, kasviksilla, lihatilojen tai merten makupaloilla, sen voi myydä päällyksestä riippumatta mielikuvituksellisen alhaiseen hintaan. Ainakin verottajan virallisen valvojan mielestä.

Verottaja on Suomessa osannut aina laskea kaiken, siis myös pitsan hinnan. Ja jos pitsa on verottajan mielestä maksanut liian vähän, voi alhaisesta hinnasta tehdä vain yhden johtopäätöksen: pimeä pitsa. Ja pimeä tarkoittaa Suomessa samaa kuin verottajalta piilossa. Niinpä verottaja halusi puuttua pimeään pitsakauppaan määräämällä kassakuitin pakolliseksi veronmaksunosoitukseksi ostajalle. Verottaja oletti, että rehellinen kansalainen ilmoittaa hämäräbisneksen välittömästi, jos ei saa ostoksestaan kuittia. Verottaja antoi lisäksi ohjeen, että kauppiaan pitää muistaa aina tarjota asiakkaalleen kuitti merkiksi siitä, että ostos on lyöty kassaan. Pelkkä kuitillinen kädenojennus ei riitä, vaan kuitti pitää tarjota myös sanallisesti.

Kuittipakko muuttaa vähitellen suomenkielen sivistyskieleksi. Se on lähtölaukaus turhien rönsyjen karsimiselle ja kielellisten mutkien oikomiselle. Kassalla ei enää kysytä kansalaisilta:"Haluatteko ostoksistanne todisteeksi kuitin?" Käsi ojentaa paperilappusta asiakasta kohti ja on jo valmiina heittämään verottajan suomenkielenkutistajan kokonaan roskiin.

-Kuittia?

PS. Ettei syntyisi medialukutaidotonta käsitystä, että vain pitsasta pitää antaa kuitti, kuittipakko koskee kaikkea kauppaa. Tiätsä.